torstai 30. joulukuuta 2010

Postaus ennen pulkkamäkeä

Malli: Omasta päästä (lähtösilmukat muistaakseni 60s)
Lanka: Novita Puro (Kanervikko ja Tundra)
Puikot: 4,5mm


Neuloin masuvauvalle pikkuiset vastasyntyneen villahousut. Tulihan niistä aikamoisen muotopuolet, mutta mitä pienistä. Pääasia, että ne lämmittää. Meidän talo ei ole näin talvisin mitenkään lämmin, joten villahousut tulevat varmasti tarpeeseen ja aion myös käyttää vauvalla ainakin osittain heti alusta asti kestovaippoja, joten villahousuja tarvitaan senkin takia.

Toissapäivänä alkoi äitiysloma. Pesin ja kuivasin kaikki 50-62-senttiset vaatteet ja nyt ne pitäisi vielä silittää. Olisin jo aivan valmis synnyttämään, mutta toivotaan nyt  kuitenkin, että vauva kasvaisi masussa vielä ainakin pari viikkoa. Tänään tuli rv 35 täyteen.

Synnytystä odotellessa on mukava katsella leffoja tai dokkareita ja neuloskella pientä kivaa. Tällä hetkellä puikoilla on kirkkaanpunaiset lapaset. Pari Purokerääkin on vielä jäljellä, jos vaikka jaksaisin toisetkin villikset neuloa. Lisäksi mulle on tänään tulossa lisää lankaa.. Sain anopilta vähän joulurahaa ja päätin käyttää ne, mihinkäs muuhun, kuin lankaostoksiin. Tilasin Kujeesta muutaman vyyhdin Cascade 220 -lankaa. En ole sitä vielä koskaan neulonut, mutta hinta-laatusuhde on kuulemma tosi hyvä. Viisi vyyhdillistä olen varannut tätä varten ja loput kaksi ajattelin käyttää tyttöjen pipoihin. En malta odottaa, että kello tulee neljä ja voin hakea paketin postista.


Malli: 60. Mohairsukat (Novita Talvi 2007) (omilla muutoksilla)
Lanka: Novita 7 veljestä (vaaleanvihreä, lila ja kirkkaanpunainen)
Puikot: Isommissa 4mm, pienimmissä 3mm

Nyt voin sitten paljastaa myös nämä loput joululahjaksi neulotut sukat. Kuvassa on siskoni tytöille neulomani pitsineulesukat, joiden ideana oli Novita Talvi 2007 -lehdessä olleet Mohairsukat. En jaksanut kaivaa lehden ohjetta esille, joten neuloin sukat vanhasta muistista ja tein siihen omia muokkauksia. Kantapäänä tiimalasikantapää, vihreissä sukissa nauhakavennus ja muissa sädekavennus. Isommat sukat neuloin 4mm:n sukkapuikoilla (vihreät kokoa 36-37 ja lilat n. 35) ja pienimmät taas tahkosin 3mm:n sukkapuikoilla, jotta sain niistä vähän pienemmät. En millään jaksanut alkaa miettimään silmukkalukuja. Pienimmät on neulottu nelivuotiaalle neidille, mutta en ole nähnyt mahtuivatko jalkaan. Niistä taisi tulla aika naftit.

Neuloin vielä yhdet sukat tällä samalla mallilla pinkistä seiskaveikasta anopille, mutta unohdin kuvata ne ennen paketoimista. Äidille annoin lahjaksi jo aiemmin postaamani Escalerilla -sukat.

Nyt täytyy lopettaa tämä jaaritus, laittaa itsensä ja lapsensa kuntoon ja lähteä pulkkamäkeen. Uskaltaiskohan sitä itsekkin.. Ehkä on parempi vain seurata vierestä ;) .

5 kommenttia:

  1. Onnea tuoreelle äitiyslomalaiselle!Söpöt pöksyt ja sukatkin :). Ja tuo lankapaketin odottelu on ihanan kutkuttavaa ;D

    VastaaPoista
  2. Sait ja teit kivoja lahjoja. Tilaamasi Cascade on ihanaa lankaa. Kiva nähdä villatakki valmiina.

    VastaaPoista
  3. Kaikkea hyvää ja siunausta tulevalle!

    VastaaPoista
  4. Kovin samoilla viikoilla mennään, minulla 36. Ja samaa pyykkiruljanssia olen nyt joulun mentyä käynnistellyt. Helpottaisi kummasti jos tietäisi tulijan sukupuolen. Jos perheeseemme sattuisi syntymään poika, tulisi kaappeihin rutkasti tilaa tyttövaatteiden jäljiltä.

    Juuri pohdiskelin pitkään Titityyn sivuilla tilaisinko Cascadea, mutta vielä jäi odottamaan. Ainakin Ravelryssä Cascade tuntuu olevan se kaikkein suosituin lanka tällä hetkellä. Onpas kaunis neuletakkiohje.

    VastaaPoista
  5. Kiitokset kaikille <3.

    Merruli: Mä kysyin heti jo ekassa ultrassa sukupuolta. Siinä sitä toki ei vielä näkynyt, mutta kahdessa ultrassa sitä on nyt tytöksi sanottu ja näytetty niin tarkkaan mullekkin, että uskalsin kaivaa tyttöjen vanhat vaatteet esille. Ostin jo vauvalle jopa roosan toppahaalarin. Myyjä tosin sanoi että jos tuleekin poika, niin saan sitten tulla vaihtamaan vihreään :D .

    Kannattaa muuten tilata tuota Cascadea. Hinta on tosi huokea, kun miettii miten pehmoista ja ihanaa neuloa ja tuntuu riittoisaltakin. Alotin eilen tuota neuletakkia eikä sitä malta enää päästää käsistää, kun lanka on niin ihanaa neuloa!

    VastaaPoista

Kommentit ovat blogin suola. Olisin iloinen juuri sinun kommentistasi :) .

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...