perjantai 4. heinäkuuta 2008

Leikkikalu

Mulla on uusi leikkikalu. Se on aika kiva. Mies oli tilannut sen salaa synttärilahjaksi ja sain sen jo etukäteen. Jo jonkin aikaa olen haaveillut digijärkkäristä, mutta tulin sitten yhdessä miehen kanssa siihen tulokseen etten tarvitse kallista järjestelmäkameraa, kun kuitenkin kuvaan vain lähinnä blogia varten. Sain kuitenkin vähän paremman digikameran. Canon PowerShot S5IS. Tykkään kovasti. Ihan tarpeeksi tarkkoja ja selkeitä kuvia sillä saa. Katsellaan sitten sitä järjestelmäkameraa uudemman kerran jos vaikka innostuisin jollekkin valokuvauskurssille menemään.


Shettiksenkin lupasin kuvata jo pari päivää sitten. Kuvaaminen jäi, koska huivi ei jostian syystä pingottunut kunnolla. En kai sitten jättänyt tarpeeksi märäksi. Pingotan sen uudelleen, kunhan saadaan autotalli siivottua ja raahattua sieltä mulle iso styrox-levy pingotusalustaksi. Tuo työhuoneen matto kun ei ole ihan sama asia.

Malli: Shetland Triangle / Wrap Style
Lanka: Novita Rose mohair
Puikot: nelosen pitsiaddit


Naurattaa oikein, kuinka kävelen taas siskoni jalanjäljissä. Siskohan osti samanlaisen kameran jokin aika sitten. Toinen juttu taas on suihkulähdeallas, jonka sisko rakensi pihalleen miehensä kanssa. Nyt meilläkin on sitten lähes samanmoinen. Vielä tosin ilman kukkia sun muita hörpäkkeitä ja lisämausteita. Mun pari viimeisintä päivää on kulunut kaitsiessa omia ja siskon lapsosia, kun siskon mies on ollut meillä kaivuu- ja kivenkantohommissa. Kiitokset hänelle, sekä miehelleni, koska nyt meidänkin pihaa siis koristaa tosi nätti allas. Olen tyytyväinen. Vielä kun keksisi mitä tuohon ympärille laittaisi. Kasvattaisiko nurmikon, laittaisiko laattaa vaiko kenties soraa.. No.. Onhan tässä aikaa miettiä. Kesähän on vasta alkanut :) .


Tästä kaikki alkoi..

.. ja tähän päättyi. Vesi vain oli vähentynyt yön aikana. Oikeasti allas oli piripintaan vettä. Huilisti suihkuttaa vettä vähän muuallekkin kuin altaaseen ;) .

Tällä hetkellä puikoilla uusi Shettis Tapiolta ostamastani Dropsin Lin -pellavasekoitelangasta.

8 kommenttia:

  1. Hommasin saman kameran toukokuussa ja olen tykännyt. Hankalinta on se, että kunnon ohjekirja on vain pdf-muodossa, joten en millään viitsisi lukea...

    VastaaPoista
  2. Sun jalanjälkiä mä tavallaan seuraan tuossa kamera hommelissa. Sinä osasit tätä kyseistä suositella:) Allas on hieno.... teillä on jokatapauksessa erilainen kuin meillä jo altaan muodon ja kivien koon takia. Eikä meiltä tuollaista huilistiakaan löydy:) Ei se oo ihme että samoihin asioihin päädytään. Onhan tässä suhteet melko tiiviit.

    VastaaPoista
  3. Ainakin oikean merkkisen kameran oot saanut! :) Canonin lisäksi voi luottaa Nikoniin, muita pidän humpuukeina... Saa toki olla eri mieltä.

    Huivi on myös kaunis, mutta miten raaskit leikata hiukset?

    VastaaPoista
  4. Heissulivei!

    Eksyin sattumalta ekan kerran blogiisi. Ei voi kun ihastella noita sun käsityötaitoja ja suihkulähdekin on melkoisen makea! =0)

    Lisäksi sinulla on kiva tyyli kirjoittaa.

    Aurinkoa kesääsi!

    VastaaPoista
  5. Niin huivista unohtui sanoa, että se on kaunis ja kivan värinen:)

    VastaaPoista
  6. Voi kiitos kaikille runsaista kommenteista :)

    hansu: Oon kyllä ollut tyytyväinen meidän pokkari Olympukseenkin. Mutta minähän en kameroista mitään tiedä :D .
    Kyllähän sitä pari kertaa mietti että raaskisko leikkauttaa hiukset, mutta kun tässä elämänvaiheessa niitä tosi pitkiä on niin hankala hoitaa, niin päätin että napsastaan vain. Äkkiäkös nuo kasvaa takas pitkiksi. Pituutta löytyy vieläkin ihan tarpeeksi, varsinkin kun mulla on ihan järkyttävän paksut hiukset. Haaveilen edelleen siitä polkkatukasta :) .

    anki: Kiitos paljon. Kylläpä kommenttisi lämmitti mieltä.

    VastaaPoista
  7. Minäkin haaveilen paremmasta kamerasta tai sitten kurssista jolla oppisi kuvaamaan paremmin =)
    Allas on tosi kiva, minä ehkä istuttasin siihen ympärille pieniä havuja ja keskikokoisia perennoja, ainakin toiselle puolelle.Siten sen ehkä parhaiten saa muotoutumaan osaksi pihaa.

    VastaaPoista
  8. samsara: Jonkinlaista kivikkokasvia ajattelin tuohon hommata. Meillä on vaan tuo etupiha saamassa kohta muutenkin uutta muotoa, kun kaivetaan osa pihasta auki ja laitetaan sora tai laatat tai jotain autojen parkkipaikaksi. Tällä hetkellä pihaan mahtuu vain kaksi autoa kerrallaan ja nekin peräkkäin. Täytyy siis varmaan valita kasvit vasta kun pihan tuleva ilme on selvillä.

    VastaaPoista

Kommentit ovat blogin suola. Olisin iloinen juuri sinun kommentistasi :) .

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...