perjantai 3. lokakuuta 2008

Valmista

Ohje: Confection Baby Shrug omana muokkauksena
Lanka: Novita Isoveli (vajaa 2 kerää)
Puikot: 5mm pyöröt



Esikoisen bolero valmistui illalla. En ole tyytyväinen. Vetäsin silmukkamäärät vähän hatusta, kun ohjeessa ei ollut sopivaa kokoa nelivuotiaalle. Taisin poimia joustinneuletta varten vähän liikaa silmukoita ja niinpä bolero on vähän hassun muotoinen. Kyllähän tuota pitää voi, mutta mieluummin kokeilen joskus neuloa uuden niin että paneudun hommaan kunnolla. Tämän neulominen on pakkopullaa, koska neuloin ihan vain siksi kun pikkusiskokin sai.


Käväsin eilen ostamassa langat villapaitaan tai takkiin. Esikoiselle ajattelin jonkun ihan kunnollisen ja nätin paidan/takin neuloa sitten kun taas innostun. Tällä kertaa punaista. Oli aika huono värivalikoima paksuissa pirkkalangoissa ja halusin neuloa siitä, kun oli alennuksessa. Addin pyörötkin tarttuivat mukaan.

Tuli käytyä kirjastossa ja lainasin kasan neulekirjoja ja -lehtiä. Vihdoinkin meidänkin kirjastoon oli hommattu Punokset puikoille. Tai nyt se ainakin oli saatavilla. Lainasin heti ja ihastuin upeisiin Virta-sukkiin. Tuollaiset taitavat päästä puikoille jossain vaiheessa.

Sitten vielä pieni loppukevennys.. Arvatkaapa millaista jälkeä tulee, kun isosiskon tussi ja pikkusisko unohtuvat hetkeksi kahdestaan lastenhuoneeseen? No tällaista

5 kommenttia:

  1. Tyylikäs on bolero ja piirustukset.) Kianalla on kanssa käsivarsi kainaloon saakka viivoja täynnä. Jostakin se on taiteilu alotettava.

    VastaaPoista
  2. Minusta bolero näyttää oikein kivalta. Oma neuleinnostukseni on taas syksyn myötä palannut, vaan saa nähdä mitä tulee... puolen vuoden tauon jälkeen minulla on nimittäin taas Sims 2-yhteensopiva kone :D

    VastaaPoista
  3. mirva: Pitäis kai säilyttää tusseja lukitussa kaapissa ;)

    linnéa: Mun Sims-innostus taas on ollut varmaan puolisen vuotta kokonaan matalalla. Välillä oon vähän yrittänyt pelata. Lähinnä rakentaa ja sisustaa taloja. Se on kyllä kivaa :)

    VastaaPoista
  4. Voitit blogiarvonnassani, joten ilmoitteletko yhteystietosi palkinnon lähettämistä varten vaikka sähköpostilla villavantus at gmail piste com

    VastaaPoista
  5. minskuh: Oi, ihanaa! Laitan heti postia tulemaan.

    VastaaPoista

Kommentit ovat blogin suola. Olisin iloinen juuri sinun kommentistasi :) .

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...