perjantai 8. toukokuuta 2009

Ihan hävettää..

...tämä blogihiljaisuus. Näin alkukesällä on vaan niin paljon hommaa, kun täytyy siistiä pihaa ja laittaa paikkoja kuntoon kesäksi. Mun aika on vierähtänyt aika pitkälti kasvihuoneen parissa. Täällä oli jo taloa ostettaessa valmiina vanhoista ikkunoista rakennettu kasvihuone. Se oli ruma ja liikkumatilaa oli jätetty aivan liian vähän, joten en oikein ikinä innostunut siitä. Tänä keväänä sain kuitenkin inspiraation sen siivoamiseen ja kuntoon laittamiseen, joten nyt mulla on pieni kasvihuone, jossa on tilaa myös pienelle pöydälle ja muulle kuin kitkemispuuhille.


Nyt on ollut vähän sateista ja neuleetkin taas innostaa enemmän, kun pihalle ei pääse puuhailemaan. Purin isomummulle aloittamani pitsineulesukat, kun tuntui ettei mallineule innostanut ollenkaan ja lankakin olisi loppunut kesken. Käväsin kaupassa ostamassa kaksi kerää vaalean lilaa Rose mohairia ja aloitin eilisiltana Frendejä katsellessa tutut ja turvalliset pitsineulesukat. Neuloin samanlaiset harmaana isomummulle jo aikaisemmin ja hän piti niistä kovasti. Tällä kertaa lisäsin vähän silmukkamäärää, jotta mahtuvat hyvin isomummun turvonneisiin ja kipeisiin jalkoihin. Äitienpäivä olis deadline.



Tavalliset isoäidinneliöt alkoivat jo puuduttaa, ja kun törmäsin Attic24 -blogissa upeisiin hexagoneihin, kiiruhdin taas kauppaan ostamaan kasan värikkäitä Tennesee-keriä ja aloin virkata. Nyt niitä on jo aimo pino virkattuna eikä vieläkään kyllästytä. Tarkoituksena on koota niistä oikein reilun kokoinen peitto.
Niin siinä taitaa käydä, että tämä neuleharrastus alkaa laajentumaan jo virkkauksenkin puolelle. Odotan jännityksellä milloin alan myös kehräämään. Oon jo jonkin aikaa haaveillut omasta rukista tai edes värttinästä. Ehkäpä jostain joskus löytyy edullisesti vanha rukki ja ehkäpä minäkin opin sellaista joskus käyttämään.

Hexagonit pitävät jopa vilkkaan viisivuotiaan ja vielä vilkkaamman kaksivuotiaan hetkeksi aloillaan. Niitä pinotaan, levitetään, laitetaan riviin, lasketaan ja heitellään ilmaan.


Nyt feta-punasipulipiirasta syömään ja juomaan päiväkahvit. Mies nukkuu makkarissa kuumeessa ja tytötkin vaikuttaa vähän sairailta. Onneksi oma olo on hyvä.

Ps. Perheen pienimmäinen täytti 5.5. kaksi vuotta. Miten ihmeessä aika kiitää näin nopeasti?

6 kommenttia:

  1. Jaa, säkin olet innostunut noista hexagoneista. Mäkin jo suunnittelin hakevani kasan puuvillalankoja, kun oululaisten tapaamisessa yksi virkkasi peitonpalasia. ;o)
    Meidän nuorimmainen täytti sen 2v jo 4.5. ;o))

    VastaaPoista
  2. Pirjo-Riitta: Onnittelut teidän juniorille :) .
    Nuo hexagonit on kyllä niin addiktoivia että kannattaa hommata tarpeeks lankaa kerralla. Ei saa loppua kesken :D .

    VastaaPoista
  3. Onnea pikku neidille.

    Kuinka hyvin tuo Rose Mohair kestää sukissa käyttöä? Aikaisemmat sukkasi olivat tosi kauniit.

    VastaaPoista
  4. Johku: En oo itelleni koskaan neulonut sukkia Rosesta, mutta ainakin anoppi ja isomummu on tykänneet. Isomummulla taitaa olla melkein joka päivä jalassa eikä oo valitellu että olis rikki. Viime kesänä ne neuloin.

    VastaaPoista
  5. Taidanpa sitten kokeilla =) Koskaan ei ole tullut mieleenkään neuloa Rose Mohairista sukkia.

    Kiitos vastauksesta ja mukavaa viikonlopun jatkoa.

    VastaaPoista
  6. Hexagonit näyttävät todella kauniilta :)

    VastaaPoista

Kommentit ovat blogin suola. Olisin iloinen juuri sinun kommentistasi :) .

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...