torstai 3. syyskuuta 2009

Langan tuloa ei voi estää

Ystäväni ajeli Etelä-Suomesta meille viikonloppua viettämään ja toi mukanaan äitinsä minulle lähettämän lankapussin. Oli kai aikoinaan jemmannut lankaa, mutta ei enää ehdi neuloa eikä asunnossa tahdo olla langoille tilaa, joten sain ne. Kuvasta on vaikea hahmottaa minkä kokonen pussi on, mutta sanoisinko että lankaa tuli noin puoli jätesäkillistä. Pussista löytyi niin jämänöttösiä, kuin kokonaisia vyyhtejä ja keriäkin.

Nämä olivat pussin suurimmat vyyhdit. Vasemmanpuoleista on 300g vyyhdillä ja lisänä vielä kerittynä ehkä 100 gramman verran. Oikeanpuoleista taas on vajaat 200g. Tuo kirkkaamman vihreä on jotakuinkin Nallen vahvuista (ehkä onkin Nallea) ja toinen taas luultavimmin 7veikkaa. Suunnitelmat on valmiina molemmille, eli sukkia on tulossa.

Tällaisia minulle ennestään tuntemattomia lankakeriä löytyi pussin pohjalta. Patonsin Nyloxia löytyi vain yksi kerä, samoin Rondon Marimbaa. Schachenmayrin Nomotta Resedaa löytyi kaksi kerää plus pieni nöttönen ja tuota valkoista Mayflower Junior Cottonia oli sen verran, että ajattelin saada niistä jonkin pienen pitsihuivin aikaiseksi.

Lupasin että molemmat tytöt saavat etsiä pussista mieleisensä langat sukkiin. Kuopus valitsi mustan lankanöttösen, joka riitti juuri ja juuri pikasniikkereihin, kun otin kaveriksi omista sukistani yli jäänyttä Nalle Coloria. Aika yllättävä värivalinta neidiltä, joka normaalisti ihastuu kaikkeen pinkkiin ja vaaleanpunaiseen.
Esikoinen sitten etsikin kaikki mahdollisimman kiiltävät ja pastelliset pörrölangat mitä löysi ja niistä on muotoutumassa raitasukat.


Itselleni neuloin jo aiemmin siskolta saadusta Nalle Colorista ihan vaan perussukat kärjestä aloittaen. En ole moniakaan sukkia neulonut kärjestä, joten nämä on tehty ihan vain harjoitustyönä. Neulomisjälki ei ole kovinkaan tasaista, kun tuli usein pimeässä tyttöjen nukkuessa neulottua, mutta hyvin nuo mulle passaa. Tämä lila Nalle Colori on oikeastaan aika kivan väristä. Harmi kun sen valmistus on jo lopetettu.

Meillä ei ole kovinkaan hehkeä aamu tänään. Minä valvoin illalla ihan luvattoman myöhään (melkein kahteen :O ) kun katselin boksilta Frendejä enkä malttanut jättää tuotantokautta kesken. Yö meni herätessä noin viiden minuutin välein esikoisen niiskutukseen ja itkeskelyyn. Tukkoinen nenä ja kurkkukipu vaivasi.

Aamulla kuopus herätti jo seitsemän jälkeen ja aika pian heräämisen jälkeen huomasin ettei riittämätön yöuni olekaan se ainoa ongelmani, vaan mahassa väänsi sen verran että tässä on nyt sitten ravattu vessassa useamman kerran. Kuopuksella on samaa vaivaa ja esikoisella on flunssa ja kuumetta. Itselläkin tuntuu kurkku karhealta ja aivan kuin olisi alkavaa nuhaa tulossa. Hohhoijaa..
Esikoinen on kyllä yskinyt jo pari viikkoa, joten toivotaan ettei ainakaan mikään sikapöpö ole eksynyt meidän huusholliin. Vielä ainakaan oireet ei kuitenkaan viittaa siihen suuntaan. Onneksi.

1 kommentti:

  1. Ihania lankoja. :)
    Sulla on kyllä tosi siisti ja kaunis käsiala neuleissa. :)

    VastaaPoista

Kommentit ovat blogin suola. Olisin iloinen juuri sinun kommentistasi :) .

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...