maanantai 22. helmikuuta 2010

Se valmistui sittenkin!!

 

  

  

Light Flyweight by: Kamicha
Lanka: Drops Vivaldi (reilut 4 kerää)
Puikot: 8mm

Olympianeule valmistui puolisen tuntia sitten ja olo on enemmän kuin helpottunut. Melkoista tahkoamista tämän neulominen oli ja välillä teki mieli heittää koko työ seinään, mutta onneksi jaksoin loppuun saakka. On se nimittäin ihana! Tein neuleen muuten ohjeen mukaan, mutta jätin lopussa virkkaukset pois kaula-aukosta ja hihansuista enkä tiedä liitinkö kappaleitakaan yhteen ihan ohjeen mukaisesti. Lisäksi neuloin hihoista pidemmät, koska leffaa katsellessa posottelin menemään vähän turhan pitkästi enkä jaksanut millään alkaa purkaa mohairia. Mutta hihat saa kääräistyä kivasti kaksinkerroin eivätkä ne tunnu liian pitkiltä.

 

Leveyttä neuleella siis on aivan hirmusti, mutta niin siinä kuuluukin olla. Sehän on sen idea. Tuota voi pitää ihan vaan noin niinkuin kuvissa tai sitten sen päälle voi laittaa leveän vyön ja pitää "mekkona" leggingsien kanssa. Väri on pirtsakka ja siskolle tiedoksi, että jos väri ei enää kolahda, niin voin kyllä adoptoida paidan ;) .


 
 
Nyt näiden kimppuun!

14 kommenttia:

  1. Tosi kaunis! Sopisi sullekin kyllä hyvin. =)

    VastaaPoista
  2. Mielenkiintoisen näköinen vaate, tosi nätti.

    VastaaPoista
  3. Tosi hieno!! Sellasen vaivan kyllä paidan kanssa teit että saat adoptoida :) Sopii sullekin tosi hyvin!!

    VastaaPoista
  4. Kiesus, että on UPEA! Haluaa samanlaisen heti.

    VastaaPoista
  5. Kiitti Sandra, ElioS, Päivikki ja Lime :)

    Mirva: En mä sitä adoptoi tietenkään jos haluat sen. Sulle mä sen oon neulonu ja voishan tuollaisen itellekki joskus neuloa, jos haluan.

    VastaaPoista
  6. Ihana! voin kuvitella että aivan ihana, itse pitäisin just ison vyön kanssa. Vau!
    noista sukista tulee upeat, mun on pitänyt jo jonkin aikaa tehdä tollaset raitasukat kahdesta kerästä. Ehkä ostan ne kerät seuraavalla kauppareissulla... :)

    VastaaPoista
  7. Mielenkiintoinen malli, väri aivan ihqu!

    VastaaPoista
  8. sade: Mun on pitänyt kans kauan jo neuloa tuollaiset, mutta aina se on jäänyt. Kauppareissulla sitten käväsin lankahyllyllä kattomassa onko sinnekkin kauppan jo Tico Ticot saapuneet ja olihan ne. Ostin pari kerää ja ystävä sopivasti kaipailikin uusia sukkia.

    Puputsi: Kiitos ja ole hyvä. Vielä en oo kovin monen nähnyt tätä mallia neuloneenkaan.

    JossuP: Minäkin tykkään tuosta väristä.

    VastaaPoista
  9. Tosi pirtsakka väri, jotenkin keväinen! Onko tuo neulottu ihan sileänä neuleena? Helmineulekin vois varmaan sopia kivasti :)

    VastaaPoista
  10. Liisa: Sileänä neuleena on neulottu. Vois varmaan toimia helmineuleenakin, uskoisin ainakin.

    Mulla oli käytössä niin ohut lanka ja isot puikot, ettei helmineule välttämättä näyttäis nätiltä, vaikka mistäpä sitä tietää ennen kuin kokeilee :) .

    VastaaPoista
  11. Ihana!!! Ja vari on myos todella kaunis. Tuollasen makin haluan tehda.

    VastaaPoista
  12. *iTkUpiLLi*: Kiitos. Aika tylsää neulottavaa, mutta nyt kun on jo jonkin aikaa mennyt tuosta urakasta, niin melkein jo tekis mieli alottaa itelleni uusi :D .

    VastaaPoista

Kommentit ovat blogin suola. Olisin iloinen juuri sinun kommentistasi :) .

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...