sunnuntai 28. heinäkuuta 2013

Pöllöjä pöllöjen perään

Ohje: Owlie Socks by Julie Elswick Suchomel
Lanka: Cascade Heritage
Puikot: 2,75mm ja 2,5mm
Fiilis: Ihanat, mutta varret olis saaneet olla pidemmät. Yksi tai kaksi pöllöä enemmän.

Vihdoinkin sain pöllösukat valmiiksi. Niitä oli mukava neuloa, mutta ylipäätään koko neulominen jäi tosi vähälle, kun kävin töissä. Tällä hetkellä olen sairauslomalla ja koska en saisi tehdä mitään suurta ponnistelua vaativaa tai mitään verenpainetta nostattavaa, olen sitten suurimman osan ajasta istunut olohuoneen nojatuolissa neule käsissäni katsomassa Netflixistä Candlefordin postineitiä (joka on muuten ihan loistava ja koukuttava sarja ;) ).


Harmi, kun puntarini on vieläkin rikki, niin en saanut punnittua langanmenekkiä, mutta veikkaisin, että näihin meni ehkä puoli vyyhdillistä tai vähän enemmän. Lankaa jäi kuitenkin vielä sen verran, että saan neulottua niistä ja jostain toisesta langasta kivat raitasukat.

Ensimmäinen kokemukseni Cascaden Heritagesta on ihan hyvä, mutta säikähdin kun kastelin sukat ja laitoin ne pingotukseen. Ne nimittäin menivät aivan karvaisiksi, vaikka yritin kastella ja puristella ne varoen. Onneksi sukkien kuivuttua pahin nöyhtäisyys katosi, mutta kyllä niissä vieläkin näkyy vähän nöyhtää, kun läheltä katsoo.




Suosittelen kyllä tätä sukkamallia oikein kovasti. Ohje on hyvin kirjoitettu ja sukkia on mukava neuloa, kun pöllöt ja pintaneule tuovat vähän haastetta, mutta samalla pystyy kuitenkin seuraamaan telkkaria tai vaikka lueskelemaan blogeja koneelta.


Nyt yritän palata Eliina -huivin pariin vaikka mieli tekisi kaivaa muutama postaus sitten esittelemäni kimallelanka lankakorista ja aloittaa siitä joku ihana pieni pitsihuivi. Saattaa olla, että siinä käykin niin vaikka yritän malttaa mieleni ja saattaa Eliina sekä samalla myös tuo Candlefordin postineiti -sarja päätökseen.

Seuraavassa postauksessa selviää sitten mihin tulokseen päädyin.

22 kommenttia:

  1. Aivan ihanan pöllöt sukat!!! Pitäis kaivaa lanka ja puikot esiin! Postineidin olen katsellut läpi, ihana sarja. Loppui kyllä vähän niinkuin kesken...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla on Postineidistä menossa viimeinen kausi. Saa nähdä loppuuko sarja ennemmin kuin huivi ehtii valmistua ;) .

      Poista
  2. Voi että! Pöllöillä ei vaan voi mennä vikaan,aivan ihanat sukat! Kiitos netflix vinkistä, mä olenkin miettinyt et ohjelmaan seuraavaksi koukuttuisin! :)

    VastaaPoista
  3. Nätit sukat. tuokin malli odottelee vielä jonossani.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Mullakin se odotteli jonossa vaikka kuinka kauan.

      Poista
  4. Ihanat sukat! Minulla on kerä tuota samaa lankaa ja tuo malli voisi ollakin kiva. Saisi samalla kokeiltua helmien lisäämistä neuleeseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mun helmien lisäämisen kanssa kävi vähän hassusti, kun kaivelin vaan jotkut jämähelmet laatikon pohjalta ja niissä olikin liian pieni reikä tuolle langalle. Jouduin ommella helmet vasta jälkikäteen ompelulangalla paikoilleen. Ei ollut mitään kivaa puuhaa, mutta kyllä nuo helmet kuitenkin kruunaa sukat :) .

      Poista
  5. Hirveän ihanat sukat! Olen jokunen vuosi sitten tuolla samalla pöllömallilla neulonut villapaidan ja muistelen, että se pöllöjen tekeminen oli tosiaan kivaa. Saa nähdä jaksaisko tuollaiset sukatkin joskus tehdä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä oon kans neulonut pöllöpaidan ja aion neuloa vielä joskus uudestaankin. Pöllölapasiakin on tullut neulottua :) .

      Poista
  6. Ai kun on kivat! Otahan kaikki saikusta irti (neuloen siis), niin ikävää kuin saikkuilu onkaan. Ja multa ei muuten blogien lukeminen ja neulominen yhtä aikaa onnistu :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On tässä tosiaan tullut neulottua joka päivä ainakin vähän. Vauvalle pitäis vielä jotakin neuloskella, kun en oo vielä mitään neulonut, mutta kun jotenkin nyt nuo pitsihuivit ja sukat vaan houkuttaa enempi ;) .

      Poista
  7. Nää on kyllä niin kauniit. Pinkki lanka oottaa vieressä ja mitään keskeneräistäkään ei nyt ole, joten pitäiskö sitä tehdä sit tällä mallilla elämäni ekat pöllösukat. Vähän vissiin ajasta jäljessä tämä emäntä, mutta pöllöthän on aina in.

    VastaaPoista
  8. Ihanat sukat saisinko ohjeen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ohje löytyy Ravelrystä, eli täältä : http://www.ravelry.com/patterns/library/owlie-socks. On ilmainen, joten sieltä vain lataamaan :) .

      Poista

Kommentit ovat blogin suola. Olisin iloinen juuri sinun kommentistasi :) .

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...