maanantai 17. maaliskuuta 2014

Kerrotaanpa keskeneräisistä


Kuvassa on kaikki keskeneräiset neuleeni ja virkkaukseni tällä hetkellä. Onhan noita kertynyt. Mikä pahinta.. Yhtään mikään niistä ei innostaisi yhtään, vaan tekisi mieli neuloa joku ihana pitsihuivi, Broken Seed -sukat, pöllölapaset (hei muuten.. Kuvasta puuttuu yhdet pöllölapaset!! Missähän ne on?!?) ja kaikenlaisia ihania raitasukkia.


Heti uuden vuoden jälkeen aloittamani Summer Festival -neuletakki ei ole saanut osakseen ajatustakaan aikoihin. Meni inspiraatio, kun ohje ei jotenkin auennut. Tämän takin kohtaloa mietin vielä. Tekisi mieli purkaa ja käyttää ihanat langat johonkin muuhun kivaan neuletakkiin. Täytyy kai katsella taas Ravelryä sillä silmällä.


Alpacasta Pikkuruiselle aloittamani neuletakki on edistynyt vain muutaman kerroksen. Tätä on ihan kiva neuloa, mutta sitten sain päähäni, että virkkaamalla saisin nopeammin valmista ja aloitinkin seuraavassa kuvassa olevan takintekeleen.


Mutta enhän minä osaa omasta päästä takkia virkata, joten ei se sitten edistykään yhtään sen nopeammin kuin tuo alpakkatakkikaan. Nyt pitäisi aloitella hihanreiät, mutta kun en oikein osaa päättää mihin kohtaan ne olisi paras laittaa ja montako silmukkaa ne tarvitsevat.. Huoh. Aion kuitenkin saattaa tämän takin valmiiksi, kuten myös tuon Eevin alpakkatakin.


Päivänä eräänä huomasin, että lähes jokaisessa omistamassani villasukkaparissa on reiät kantapäissä ja koska olen huono parsimaan, ja koska Hippopotamuksesta jäi seiskaveikkaa yli, päätin neuloa nopeasti itselleni ihan vaan perusraitasukat. No nopeastihan se ensimmäinen sukka valmistui, mutta sitten iski toisen sukan syndrooma, joten keskeneräisten koriin nämäkin sukat päätyivät ja kuljen vanhoissa reikäisissä. Nämä ajattelin yrittää saada tänään valmiiksi.



Esikoisen luistimiin tarkoitetut neonsukat ovat pahasti vaiheessa vaikka luistelukelit taitaa olla tältä talvelta ohi. Harkitsen vakavasti näiden purkamista ja uusien neulomista Broken Seed -mallilla jonkun yksivärisen langan kanssa ellen sitten saa jostain inspiraation ja rykäise noita valmiiksi ihan sellaisenaan. Villasukkiahan tarttee aina, oli sitten luistelukelit tai ei ;) .


Sitten onkin vielä tämä paperinaruliina. Eiköhän se tuosta pääsiäiseksi valmistu. Se on ainakin tavoitteena. Jos ei valmistu, niin sitten ei valmistu. En revi stressiä.

12 kommenttia:

  1. Ihania töitä sinulla on kyllä kesken, tällä myös useampi työ kesken. Muutamia olen jo surutta purkanut :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä otin kans eilen ja purin pari työtä pois. Se on jotenkin ihanan vapauttavaa, jos työ on sellainen ettei se vaan etene, vaan tuntuu pakkopullalta.

      Poista
  2. Mulla on nyt vain kaksi kesken, ja silti tekisi mieli aloittaa jotain ihan muuta (ja hei, aloitin toisen näistä eilen...)

    Ihana blogi sinulla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) . Mä alotin kanssa eilen uuden työn. Mutta sain kyllä yhden noista keskeneräisistä ensin valmiiksi.

      Poista
  3. Heh, mullakin on kesken vaikka mitä ja jostain syystä ihan erityisen paljon on nyt alkuvuodesta tullut vastaan kaikkia ohjeita joihin HETI haluaisin luoda ne silmukat. Ja suurin osa jotain ihania takkeja itselle. Että ei yhtään suuritöisiäkään... Pitäis kasata KAIKKI keskeneräiset näköalapaikalle olkkariin, saiskohan niitä sitten valmiiksikin jollain tahdilla jos se läjä ois jossain esillä. Tarttis vaan isomman korin niille kuin missä nyt ovat... Jonku hyllykön suorastaan... ;) Ihania kyllä noi sun keskeneräiset ja sen kun vaan aloitat mitä haluat, sen neuvon mäkin oon saanut että siitä vaan neuloo mitä huvittaa, harrastustahan tämä vain on! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä oon kyllä itsekkin huomannut, että jos keskeneräiset ei innosta, niin on ihan ok alottaa uusi työ. Jos se on mielekäs, niin tulee edes se tehtyä. Muuten jää pian koko harrastus, kun mitään ei valmistu aikoihin ja minä ainakin tartten sen onnistumisen tunteen, että jaksan jatkaa.

      Poista
  4. Ahhahaa!! :-D niin tutun kuuloista!!! Mut sulla on sentään tuolla tommosia "teen kyllä tänäön valmiiksi" -tavoitteita, se on jo puoli voittoa!!
    Et kaksi yhdellä kertaa magic loopia ole harkinnut? Loppuisi toisen sukan syndroomat!
    :-) työn iloa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä oon muutamat sukat neulonut magic loopilla, mutta se ei vaan oo mun juttu. Yritin pakottaa itteni tykkäämään siitä, mutta ei. Yhdessä välissä neuloin myös aina molempia sukkia samaan aikaan kaksilla sukkapuikoilla, mutta silloin niitä keskeneräisiä on aina tuplamäärä eikä niille tahdo olla tilaa missään.

      Poista
  5. Niin tuttua! Mulla on ollut nyt pari viikkoa ruhtinaallisesti aikaa neulomiseen, mikä on toisaalta hyvä, toisaalta huono. Keskeneräisiä töitä taitaa olla yhdeksän, joista pari on niin ufoutuneita että pitäis varmaan purkaa tai sitten tehdä väkisin valmiiks. Villatakkeja ja -paitoja lähinnä. Ja lisää ideoita tulvii koko ajan päähän... :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä huomasin eilen, kun purin pari työtä pois, että se oli ihan hyvä ratkaisu. Oon sellainen ihminen, jota ne keskeneräiset painaa jatkuvasti tuolla jossain takaraivossa ja kun niitä sitten vaan raakasti purkaa, niin tippuu kiviä sydämeltä :D .

      Poista
  6. ai sulla on vaan noin vähän keskeneräisiä kerralla...! No kuule, kyllä tuohon läjään aina yksi pitsihuivi mahtuu! Joten antaa palaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneks niitä ei oo enempää, kun ei oo tilaa missä niitä säilyttäis :D .
      Mä alotin eilen pitsihuivin, mutta meni jo purkuun, kun kyllästyin 7 nurin yhteen -nyppyihin :P . Täytyy ettiä joku mukavampi malli.

      Poista

Kommentit ovat blogin suola. Olisin iloinen juuri sinun kommentistasi :) .

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...