keskiviikko 16. huhtikuuta 2008

Voi unelma!

Olenkos kertonutkaan mun ja siskoni taannoisesta kirpparikierroksesta? Ei me kylläkään käyty kiertämässä kuin yksi kirppari, mutta sieltä sitten tarttuikin mukaan vaikka mitä. Mulle löytyi jonkin verran vaatteita, joista valitettavasti oikein mikään ei ollut sopiva. Pieni tuunaus saattaa kuitenkin tehdä ihmeitä. Suurimmat ostokset liittyivät kuitenkin huonekaluihin. Sisko löysi puisen hyllyn ja minä sohvakaluston. Itseasiassa oltiin jo tekemässä lähtöä, kun iskin silmäni kirpparin kahvitilassa olevaan nojatuoliin. Kysyin onko se myynnissä ja sain kuulla että on ja itseasiassa on varastossa on myös toinen samanlainen sekä kolmen istuttava sohva. Kyselin hintaa ja olin tipahtaa polvilleni, kun kuulin sen. Koko sohvakalusto 20e. Ei muuta kuin rahat tiskiin.



Eilen sitten miehen kanssa haettiin omamme pois ja nyt meillä on olohuoneessa uudet nojatuolit. Uutta verhoiluahan nuo huutaa eikä tuo oliivinvihreä oikein istu meidän olohuoneen väreihin, mutta olkoot tuollaisenaan sen aikaa että saadaan hommattua verhoilukankaat ja että minä saan inspiksen alkaa niitä verhoilemaan. Saa nähdä sitten miten sekin homma onnistuu, mutta eiköhän se, jos vaikka sisko tulisi avuksi ;) .


Eilen aloitin myös neulomaan uutta huivia. Purin sen kirkkaan oranssin Shettiksen, joka joissain ufo-kuvissani vilahtaa, koska jostain syystä se ei sitten enää kuitenkaan napannut. Halusin aloittaa huivin jollain mallilla, jota en ole aiemmin tehnyt. Päädyin yrittämään uudestaan Mielityn Onnenlehti -huivia (pdf) ja tällä kertaa huivi lähti alkuun tosi kivasti. Ei mitään ongelmia toisin kuin viime yrityskerralla. Tuo on kyllä niin valtavan kaunis huivimalli ja mun mielestä tosi addiktoivaa neulottavaa. Ehkä täytyy sitten myöntää etten viime kerralla vain ollut vielä tarpeeksi hyvä neulomaan jotta olisin osannut tuon neuloa. En keksi mikä muukaan olisi voinut olla vikana. Lankana mulla on serkulta saatu virolainen villalanka. Serkku oli sen kerinyt käsin, koska halusi että saan aina yllättyä mitä väriä sieltä seuraavaksi tulee. Täytyy sanoa että tähän mennessä väri näyttää erittäin lupaavalta. Tosi kauniita sinisiä sävyjä ja seuraavaksi näyttäisi tulevan violettiin vivahtavaa :) . Tykkään kyllä tosi paljon. Neulon ensimmäistä kertaa virolaisesta villalangasta ja se pompsahti heti ykköseksi. Sitä on tosi hyvä neuloa.

Lopetan tähän tältä erää. Ja koska joku varmasti kohta kysyy, että missäs se lupaamani valmis työ, niin voin sanoa että BB-pipo on kyllä valmis, mutta en jaksa sitä kuvata. Se ei ole mikään esteettinen näky. Sitäpaitsi tällä kertaa vedin kyllä pohjat.. Yritin neuloa siitä ulkoilupipon itselleni, mutta arvatkaapa kenen pipo se nyt on? No NELLIN! Ja Nellillähän on ikää pian yksi vuosi!! *nolostelupunasteluhymiö*

8 kommenttia:

  1. noi tuolit *kuolaa* aivan ihanat. Onnea uusille tuolille. Kirpparit ovat aivan loistavia paikkoja!!

    VastaaPoista
  2. Aaaah! Aivan ihanat tuolit, todellinen löytö!

    Tolla hinnalla, upeassa kunnossa.
    (ihanan värisetkin, meille kelpais oliivinvihreäkin. Lähetäs tänne nuo :D )

    VastaaPoista
  3. Uskomaton löytö, wau! Tosi hienolta näyttää nojatuoli, puhtaat selkeät linjat. Ja verhoilukin näyttää ihan ehjältä ja siistiltä, mä tykkään myös väristä. :) Onnittelut hyvistä kaupoista!

    VastaaPoista
  4. Olipas hyvä löytö! Onnittelut =)
    Ja kaikenlaisia ihania käsitöitä oot tehnyt!
    Ollaan muuten tuttuja tuolta synnyinseudulta =)

    VastaaPoista
  5. Kivan kaluston olet löytänyt! Varmaan verhoilemalla saat mieleisesi, mutta malliltaanhan nuo ovat ihan samaa kuin mitä nykyisin on uutena tarjolla.
    Kiva että Nellilläkin on nyt oma pipo =) Tekemällä oppii ja hyvä kun käyttäjiä kuitenkin löytyy, itse en henk.kohtaisesti tykää purkaa valmista työtä. Etsin mieluummin uuden käyttäjän jos alkuperäiselle ei käy/kelpaa.

    VastaaPoista
  6. Aivan järjettömän ihanan kaunis nojatuoli!!!

    VastaaPoista
  7. katiija: Tykkään kanssa kierrellä kirppareilla ja se varsinkin on kivaa, kun sieltä vielä löytääkin jotain nättiä ja käyttökelpoista :)

    markka: Kiitos. Taitais tulla aika kovat postimaksut, jos sulle lähettäisin :). On nimittäin aivan älyttömän painavat.

    Vilma: Kiitos. Itseasiassa noissa kuvissa nuo tuolit näyttää paremmilta mitä ovat. Verhoilu on aika huonossa kunnossa. Edellisellä omistajalla on aika varmasti ollut kissa ;)

    aurinkokissa: Taidankin tietää kuka olet :). Ollaan vissiin palstailtu samoilla palstoillakin.

    samsara: Mun mielestä nuo tuolit on just hyvät, kun on vanhat, mutta kuitenkin sellaiset jotka sopii vielä tänä päivänäkin. Meillä on 70-luvun talo, niin jotenkin nuo tuo tänne sellaisen oikeanlaisen tunnelman :) . Meidän oma divaanisohvakin sopii hyvin noiden kanssa, kun on myös jykevän olonen niin kuin nuo nojatuolitkin.

    VastaaPoista
  8. janika ehtikin tähän väliin vielä kirjoittaa :)

    Kiitoksia vain kehuista.

    VastaaPoista

Kommentit ovat blogin suola. Olisin iloinen juuri sinun kommentistasi :) .

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...