sunnuntai 1. kesäkuuta 2008

Ei sittenkään Global Warming


Malli: oma sovellus Villapeikon Global Warmingista
Lanka: teetee kamena
Puikot: Addin pyöröt nro 4

Niin siinä sitten kävi ettei GW:stä tullutkaan GW:tä. Aloin hiukan soveltamaan ja nyt tuo viime yönä valmistunut paita ei ole Global Warmingia nähnytkään. Tai no alaosa on tehty kainaloihin asti suurin piirtein ohjeen mukaan, mutta yläosa onkin sitten täysin oma sovellus. Aloin miettiä kesken neulomisen, että onkohan nuo puhvihihat sittenkään ihan minua varten ja päädyin tekemään yläosasta erilaisen. Tällä hetkellä vähän kaduttaa. Tai no.. On tämä nykyinenkin paita ihan kiva, mutta olisin voinut neuloa selkäpuolelle enemmän korkeutta. En vaan jaksanut, kun yötä myöten tuota neuloin ja olin jo luvannut itselleni etten mene nukkumaan ennen kuin paita on valmis.

Otin äsken kameran itselaukaisimella ison kasan kuvia paidasta ylläni, mutta valitettavasti aamun vähäinen valo ei ollut riittävä. Täytyy pyytää, jos vaikka mies kuvaisi paidan kesälomamatkalla, jonne lähdemme tänään, huomenna tai ylihuomenna. Meille on varattu huone kahdeksi vuorokaudeksi Hotelli Caribiasta Turusta. Otamme vaunun Turkuun mukaan ja jatkamme Turusta Nummelaan rakasta ystävääni tapaamaan. Siellä oleskelemme sitten varmaan sunnuntaihin saakka. En malttaisi odottaa että päästään matkaan, mutta kävi niin hassusti, että vaunun jääkaapista pamahti jokin osa juuri kun pitäisi lähteä.. Toivottavasti se saadaan kuntoon ja päästään aloittamaan kesälomamatka. Esikoinen varsinkin jo niin kovasti odottaa.

Kesälomamatkalle ajattelin ottaa mukaan huivilankaa ja Laminarian ohjeet. Saa nähdä tuleeko sitä kuitenkaan neulottua. Taitaa olla ohjelmassa niin paljon muuta puuhaa uimisen, syömisen ja Hop Lopin muodossa ;) .

OIKEIN HAUSKAA JA RENTOUTTAVAA KESÄÄ KAIKILLE BLOGINI LUKIJOILLE!

Ps. Koska Piukku on jo esitellyt blogissaan viimeisen SNY-paketin, voinkin paljastaa, että olin hänen salainen neuleystävänsä. Mitään itse neulomaani en lähettänyt, koska en saanut mitään sopivaa valmiiksi, mutta lankaa tuli lähetettyä mm. hahtuvan, Cortinan ja Alpacan muodossa.

2 kommenttia:

  1. Kävin kurkkimassa :) Me käytiin kans miehen kanssa viime maanantaina Turun Caribiassa, yön yli olimme ja kiva reissu oli. Vähältä siis piti, ettei oltu yhtä aikaa :)

    VastaaPoista
  2. maarit: Voi harmi kun ei satuttu samaan aikaan. Caribia oli kyllä aika kiva paikka. Altaissa oli tarpeeksi lämmintä vettä tällaiselle vilukissallekkin.

    VastaaPoista

Kommentit ovat blogin suola. Olisin iloinen juuri sinun kommentistasi :) .

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...