lauantai 11. joulukuuta 2010

Escalerilla -sukat










Anteeksi surkeat kuvat. Valo on huono ja lisäksi kameran patterit niin lopussa ettei sillä enää kovin tarkkoja kuvia saa aikaiseksi. Halusin kuitenkin jo esitellä valmiit sukat, koska näin niiden takia niin paljon vaivaa ja lopputulos kyllä miellyttää silmää.

Malli on siis omani. Käytin kuitenkin varressa ja teräosuudessa mallineuletta, joka on julkaistu Kauneimmat Neulemallit -kirjassa. Mallikuvio on s. 34, kuvio 33. Valmis kuvio toi mieleeni tikapuut, mutta Tikapuut -sukat ei oikein kuulostanut kivalta, joten avasin nettisanakirjan ja kokeilin tikapuut sanaa eri kielillä. Espanjalainen Escalerilla kuulosti korvaan parhaimmalta, joten valitsin sen.

Ohjetta väkersin samalla kun neuloin sukkia, mutta sitä täytyy vielä hioa, jos aion julkaista sen täällä. Ohjeeseen haluan myöskin paremmat kuvat, joten täytyy odottaa aurinkoisempia päiviä, uusia pattereita ja kunnon kuvaajaa. Nämä kuvat on ihan vaan itse napattu nopeasti aamuhämärässä.

Sukat menevät pukinkonttiin joko siskoni tytölle tai äidilleni. Molemmilla on suurinpiirtein saman kokoinen jalka enkä vielä osaa päättää kummalle ne annan. Sen näkee sitten aattona ;) .

8 kommenttia:

  1. Todella nätit sukat! Sopivan pirteät tähän kaamosaikaan.

    VastaaPoista
  2. Kiitos :)
    Väri on kyllä aika upea, vaikka itse sanonkin (lanka on itse värjäämäni). Oikeampi se on tuossa ulkokuvassa. Nuo sisäkuvat on vähän liian laimeita.

    VastaaPoista
  3. Olisimme toivomassa teitä pienimuotoiseen yhteistyöhön kanssamme käsitöiden ja neulomisen tiimoilta. Voitteko lähettää meille sähköpostiosoitteenne, niin kerromme lisää: luonnossanet@gmail.com

    Laita myös viestiisi blogisi nimi sekä www-osoitteesi. Suuri kiitos jo etukäteen vastauksestanne!

    VastaaPoista

Kommentit ovat blogin suola. Olisin iloinen juuri sinun kommentistasi :) .

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...