tiistai 31. tammikuuta 2012

♥ Pieniä varpaita lämmittämään ♥


Meidän talossa on todella kylmät lattiat talvisin. Vaikka pienin neiti onkin kylmiin lattioihin tottunut, tuntuu pahalta katsoa sitä tepsuttelemassa tukea vasten ilman villasukkia. Kaikki vauvatossut ovat jo jääneet pieniksi ja villasukistakin tahtoo olla parit kadoksissa.


Ohje: perusvillasukat omasta päästä
Lanka: Novita 7 veljestä ja Novita 7 veljestä Raita
Puikot: 3,5mm

Talvilomareissulla Vuokatissa neuloin neidille harmaat perusvillasukat. Koska en koskaan osaa neuloa sopivan kokoisia, nekin olivat liian pienet, joten päätin lahjoittaa ne siskon kesällä syntyvällä pienokaiselle ja neuloa Ennille uudet. Tällä kertaa piristin harmaita sukkia värikkäillä raidoilla. Nyt koko on sopiva.


Ohje: My version of baby shoes by Calista Yoo
Lanka: Novita Nalle (harmaanrusehtava ja kanerva)
Puikot: 3,5mm

Eilen kahlasin Ravelryn ohjeita läpi ja törmäsin aivan ihanan söpöihin vauvan tossuihin. Hetihän ne oli laitettava puikoille. Näistä tuli Ennille liian pienet (ihme!), joten jääköön nämäkin sitten odottelemaan. Jos sisko jatkaa tyttöputkeaan, saa uusi tulokas nämäkin. Miksei nämä voisi pojallekkin pukea, mutta jotenkin miellän enemmän tyttömäisiksi.

Ohje oli selkeä ja malli niin helppo ja nopeatekoinen, että äkkiäkös minä neulon paksummasta langasta Ennille omat. Veikkaanpa vain ettei tälläiset pysy meidän pikakiitäjän vauhdissa mukana ellen sitten keksi jonkun kuminauhaviritelmän nilkan kohdalle.

Calista Yoolta muuten löytyy muutama muukin tosi kaunis neulemalli. Osa on ilmaisia, osa maksullisia. Täytyisi kai joskus rohkaist mieleni ja tilata ihka ensimmäistä kertaa maksullinen neuleohje Ravelrystä. Minulla ei vieläkään ole PayPalia tai muutakaan kätevää tiliä. Monta kertaa, varsinkin Ravelryssä tai Etsyssä surffaillessa tulee mieleen hankkia sellainen. Monet langat, kankaat, puikot ja napit kun olisivat paljon halvempia ulkomailla.


Ohje: vauvan perussukka omasta päästä
Lanka: Novita 7 veljestä
Puikot: 3,5mm

Tässä ovat ne aivan ensimmäiseksi Ennille neulomani perussukat. Aivan tavalliset, mitä nyt laatikkokantapään sijasta neuloin mieluummin tiimalasin. Jostain syystä tiimalasikantapää on lempparini. Se on niin nopeatekoinen ja ainakin meikäläisen jalkaan istuva. Nämä siis menevät siskon kesävauvalle.

Tänään on muuten sen verran aurinkoinen päivä, että ehkäpä saan jopa Stockholm-Helsinginkin kuvattua.

11 kommenttia:

  1. Voi miten suloisia jalanlämmittimiä!

    VastaaPoista
  2. Aivan ihanat nuo vauvan tossut. Täytyy pistää ohje talteen!

    VastaaPoista
  3. Aivan ihanat nuo tossut! Johan keksin lahjan serkun tulevalle vauvalle.
    Ja sukista pidän myös :)

    VastaaPoista
  4. Ihania, varsinkin nuo suloiset tossukat =)

    VastaaPoista
  5. Hei! Olen lukenut blogiasi pitkään ja jokin aika sitten kirjauduin lukijaksi. Aloitin blogin http://sypressinvalot.blogspot.com kirjoittamisen vuoden vaihteessa ja sain ensimmäisen haasteen jonka haluan nyt jakaa sinulle.

    VastaaPoista
  6. Harmaat sateenkaarisukat on aivan ihanat!

    VastaaPoista
  7. Hei,sattuipa sopivasti... mä kaipaan apua raitojen neulomiseen ja sulla on todisteena nuo raitasukat tuossa että ossaat tehä raitoja. Käyppäs kurkkaamassa blogissani ja auttamassa mua.... :)

    VastaaPoista
  8. Sirpa: Kiitos :).

    Sandra: Kannattaa pistää. Malli on tosi kaunis.

    -J-: Hyvä, että joku saa jotain ideoita täältä meikäläisen blogista, vaikka tämä aika harvakseltaan päivittyykin.

    riikka: Kiitos :).

    Anneli: Liityin blogisi lukijaksi. Kiitoksia kun muistit minua haasteessa.

    Neulisti: Niistä tuli kyllä tosi kivannäköiset.

    Näppi: Kävinkin jo blogissasi kertomassa oman vinkkini, mutta jos nyt joku näitä kommentteja vielä lukee, voin kertoa tässäkin, että itse neulon aina ensimmäisen kerroksen normaalisti, mutta tokalla kerroksella nostan silmukan mukana myös edellisen kerroksen samalla kohtaa olevan silmukan. Näin värinvaihtokohtaan ei jää "porrasta".

    VastaaPoista
  9. Kauniita töppösiä, värien harmoniaa!

    VastaaPoista
  10. Peppiina: Kiitos :)
    ArualMaria: Kiitos haasteesta. Palaan asiaan hieman myöhemmin.

    VastaaPoista

Kommentit ovat blogin suola. Olisin iloinen juuri sinun kommentistasi :) .

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...