perjantai 29. maaliskuuta 2013

Koukuttaa





Nyt täytyy sanoa, että koukuttaa ja pahasti. Aaltopeitto oli menestys, joten tartuin puikkoon ja lankoihin ja päätin virkata vähän eri tyylillä ihan normaalikokoisen torkkupeiton. Lankoina jämäCascade220:aa, Gjestalin Jannea ja Novitan Seiskaveikkaa. Peiton pääväritys tulee olemaan harmaa-petrooli, mutta virkkaan molempiin päätyihin sekä reunukseen myös punaisen sävyjä piristystä antamaan.

Puikot eivät oikein ole suihkineet viime aikoina, mutta ehkä asiaan tulee muutos. Lueskelin pitkästä aikaa oikein keskittyneesti neuleblogeja ja sain niin paljon lisää virtaa ja ideoita neuleharrastukseen. Nyt kuitenkin koukuttaa sen verran, että tämä ilta kuluu peittoa virkaten.

Täällä Alajärvellä olisi tänään myös perinteinen hengellinen pääsiäistapahtuma, mutta nyt täytyy sanoa että tällä kertaa en taida päästä paikalle. Mies on siellä kuvaamassa tapahtumaa nettiin enkä jaksanut etsiä lapsille hoitajaa. Kuopus on ollut tänään sillä tuulella etten todellakaan viitsi sen kanssa ihmisten ilmoille lähteä. Kotoa käsin kuitenkin seuraan ja elän mukana tunnelmassa. Siinä samallahan on hyvä kasvattaa tuolle peitollekin pituutta.


Oikein rauhallista ja siunattua pääsiäistä teille kaikille!

4 kommenttia:

  1. muakin on alkanut koukuttaan, ihan olen itse hämmästynyt moisesta....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä oon kans aina ollut niin neuleihminen, että ihmettelen miten tuo virkkaaminen nyt niin innostaa. En edes oikeasti osaa virkata. Ihan vain tuollaisia perusjuttuja osaan, mutta onneks niilläkin pärjää.

      Poista
  2. Samoin sinne, hyvää pääsiäistä! Kaunis peitto tulossa.

    VastaaPoista

Kommentit ovat blogin suola. Olisin iloinen juuri sinun kommentistasi :) .

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...