sunnuntai 12. huhtikuuta 2015

Pääsiäis-Paulat


Ohje: Paulat by Niina Laitinen
Lanka: Novita 7 veljestä
Puikot: 3,5mm
Fiilis: Näistä tuli kivat :)




Eilisiltana valmistui vihdoinkin jo pääsiäisenä aloittamani Paulat. Malli on mukavaa neulottavaa ja juuri sopiva telkkarineuleeksi. Neuloin täysin ohjeen mukaan, paitsi kärkeen tein vahingossa kapean nauhakavennuksen, vaikka ohjeessa oli leveä. Mutta ei se mitään. Tykkään oikeastaan kapeasta kavennuksesta enemmän.

Tuota sukan sivuilla olevaa "muurhaisenpolkua" neuloin ihan ensimmäistä kertaa. Paljon olen siitä kuullut puhuttavan, mutta nyt vasta pääsin testaamaan. Ihan nätti ja helppo kuvio. Napeiksi valikoitui viime syksynä Tapion kaupasta löytämäni nappipussin antimia. Olisi ehkä saanut olla vähän paremmin tummasta langasta erottuvat, mutta kyllähän nuo menettelee. Siskon nappipurkilla kävin myös vierailemassa, mutta halusin sukkien nappien olevan keskenään samanlaiset ja siskolta löytyi vain eriparinappeja.

Joku ihmeen sukkabuumi minulle on iskenyt. Nytkin tuossa odottaa lankakerä, että loisin silmukat seuraaviin varpaanlämmittimiin. Moni on jo vaihtanut villalangat ja villasekoitteet puuvillalankoihin ja sukat kesäneuleisiin, mutta minua ei vielä kesäneuleet innosta. Pitää nyt sitten neuloa sukkia, kun kerta on hyvä boosti päällä :) .

7 kommenttia:

  1. Ihanat sukat! Noita pitää kyllä joskus kokeilla neuloa!!! Ja jos vielä ovat helpot kutoa, niin mikäs siinä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) . Ei nuo tosiaan vaikeat ole. Kannattaa kokeilla :) .

      Poista
  2. Nätit sukat. Merkkaan tuon ohjeen muistiin,

    VastaaPoista
  3. Kovin on kauniit sukat! Niin kivat, että menin jopa lisäämään ohjetta omaan kirjastooni - paitsi että se oli jo siellä :-D Eli ainakin kahteen kertaan kauniiksi katsotut.

    Tää harmaa on ihan superhieno väri näihin. Napit erottuvat juuri sopivasti, eivät pompsahda silmille. Tosin harmaassa olis aika päheet jotkut oikein kirkuvan väriset napoit, mutta sitten sukat olisivat 'väriset'.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä kans tykkään tuosta mallista ja tykkään myös tuosta harmaasta väristä. Mulla on niin paljon kaikkia ilosen värisiä sukkia, että välillä on ihan kiva kokeilla neuloa jotain rauhallista.

      Poista
  4. Mäkin kuulun niihin neulojiin, jotka posottaa villalangoilla kesät talvet. :) Kivat sukat.

    VastaaPoista

Kommentit ovat blogin suola. Olisin iloinen juuri sinun kommentistasi :) .

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...