sunnuntai 27. joulukuuta 2015

Joulukalenterisukat


Käsi pystyyn, kuinka moni on osallistunut Niina laitisen joulusukkakalenteriin! Ainakin FB:n neulontaryhmien perusteella voisin veikata, että aika moni. Niin osallistuin minäkin ja vaikka omat sukkani valmistuivatkin vasta tapaninpäivänä, niin ne sentään valmistuivat ja niistä tuli vieläpä aika kauniit.

Toisin kävi toisille kalenterisukilleni, eli Missä neuloimme kerran -blogin järjestämille vuosittaisille jämälankajoulukalenterisukilleni. Neuloin niitä muutaman päivän vain huomatakseni, että niistä oli tulossa aivan liian suuret minulle ja jopa miehellenikin. Jonkin aikaa pohdin aloitanko toiset pienemmät vai luovutanko ja päätin sitten luovuttaa. Harmittaa, koska olen jo kahtena vuotena osallistunut samaan tempaukseen ja siitä onkin tullut jo jonkinlainen jouluperinne. Nyt kuitenkin joulukiireet ja muut vei ajan neulomiselta enkä olisi millään ehtinyt saattaa valmiiksi kaksia pitkävartisia sukkia.




Näitä kalenterisukkia neuloin 15 päivän ajan samassa tahdissa muiden kanssa. Sitten tuli joulukiireet ja viimetipan joululahjaneuleet, joten sukat jäi laatikon pohjalle ja otin ne esiin vasta joulupäivänä. Päätin neuloa loput yhdeksän luukkua kerralla valmiiksi ja niinpä tapaninpäivänä päättelin langanpäät ja sain vetää uudet ihanat sukat jalkaani.

Joululahjaksikin valmistui muutama neule, mutta niistä lisää toisessa postauksessa :) .

10 kommenttia:

  1. Tosi kauniit! Minulta jättää vuonna kalenterisukat neulomatta. Oli niin paljon lahjajuttujen valmistelua joulukuussa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mullakin tosiaan teki tiukkaa, mutta onneks sain näinkin nopeasti valmiiksi. Lähdin tosiaan alunperin kaksia kalenterisukkia tekemään, mutta täytyi luovuttaa.

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Kiitos! Mä oon kyllä tosi paljon tykännyt näistä itekkin ja nytkin on jalassa.

      Poista
  3. Kauniit sukat! Minua hiukan harmittaa, etten tähän kalenterineulontaan ehtinyt osallistua, kun tein ne jämälankajoulukalenterisukat.

    VastaaPoista

Kommentit ovat blogin suola. Olisin iloinen juuri sinun kommentistasi :) .

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...