keskiviikko 29. huhtikuuta 2015

Tossua toisen eteen



Ohje: Slipper socks (Reaverse) by Rea Järvenpää
Lanka: Novita 7 veljestä
Puikot: 3,5mm
Koukku: 3,5mm
Fiilis: Sanotaanko, että ihan ok ekoiksi tennareiksi.




Kun FB:n Voihan villasukka! -ryhmässä alettiin julkaisemaan toinen toisensa perään näitä Rean suunnittelemia "Reaverseja", päätin että minähän en noita neulo. Ei sillä etteikö ne olisi nätit, vaan ihan vain siksi, kun en haluaisi neuloa neuleita, joita kaikki muutkin neuloo.

Yhtenä iltana huomasin kuitenkin ostaneeni ohjeen Ravelrystä ja sopivat langat kaupasta. Olihan niitä sittenkin pakko kokeilla. Mitä tästä opimme? Koskaan ei pidä sanoa "Ei koskaan!".

Ekoiksi tennareiksi ihan siedettävät, vaikka virheitä tulikin vaikka kuinka. Esikoinen nämä päätti haluta heti itselleen ja sille nämä onkin paremman kokoiset. Tein ohjeen pienimmällä koolla ja nämä sopii niin 35, kuin pieneen 37 numeroiseenkin jalkaan.

Nämä on neulottu vähän niinkuin kakkostyönä, eli muiden töiden lomassa aina välillä kilkuttelin puikkoja ja koukkua. Siksi valmistuminen kestikin jonkun tovin eikä tossuja ole neulottu kovinkaan huolellisesti. Pohjasta tuli ehkä hiukkasen iso sukkaan verrattuna, joten nyt näyttää kuin pohja olisi valtavan paksu. Tein myös vahingossa molemmat mustat tehosteraidat koko tossun ympäri, vaikka toinen pitäisi olla lyhyempi ja unohdin yhdet valkoiset tehosteraidat kokonaan. Mutta ei se mitään. Näistä tuli ihan kivat ja seuraavat osaankin varmaan tehdä jo paljon paremmin.

Ohje on ihan hyvä, mutta jos aikoo nämä tehdä, niin perussukka pitää jo olla hallinnassa, koska esim. kantapäätä ja muuta ohjeessa ei neuvottu erikseen. Nämähän on aikamoista piipertämistä ja siksi ehkä näiden tekemisessä kestikin niin kauan. Pohjat virkataan erikseen ja ommellaan sitten kiinni sukkaan, nauhat neulotaan ja lisäksihan sukassa on esim. jälkikäteen neulotut nauhakujat, virkatut tähtimerkit jne., eli tekemistä riittää kyllä useammaksi illaksi.

Ihan heti en aio toisia neuloa, vaikka kyllä minä taidan haluta omaankin jalkaan tuollaiset. Olen aikamoinen vilukissa ja nuo kaksinkertaiset pohjat on niin ihanan lämpimät.
Tällä hetkellä puikoilla pitkävartiset raitasukat jämälangoista, pienet junasukat sekä ne jo ikuisuuden puikoilla olleet kissalapaset ja Still Light Tunic. Katsotaan milloin jaksan taas keskittyä johonkin muuhun kuin sukkiin.

sunnuntai 12. huhtikuuta 2015

Pääsiäis-Paulat


Ohje: Paulat by Niina Laitinen
Lanka: Novita 7 veljestä
Puikot: 3,5mm
Fiilis: Näistä tuli kivat :)




Eilisiltana valmistui vihdoinkin jo pääsiäisenä aloittamani Paulat. Malli on mukavaa neulottavaa ja juuri sopiva telkkarineuleeksi. Neuloin täysin ohjeen mukaan, paitsi kärkeen tein vahingossa kapean nauhakavennuksen, vaikka ohjeessa oli leveä. Mutta ei se mitään. Tykkään oikeastaan kapeasta kavennuksesta enemmän.

Tuota sukan sivuilla olevaa "muurhaisenpolkua" neuloin ihan ensimmäistä kertaa. Paljon olen siitä kuullut puhuttavan, mutta nyt vasta pääsin testaamaan. Ihan nätti ja helppo kuvio. Napeiksi valikoitui viime syksynä Tapion kaupasta löytämäni nappipussin antimia. Olisi ehkä saanut olla vähän paremmin tummasta langasta erottuvat, mutta kyllähän nuo menettelee. Siskon nappipurkilla kävin myös vierailemassa, mutta halusin sukkien nappien olevan keskenään samanlaiset ja siskolta löytyi vain eriparinappeja.

Joku ihmeen sukkabuumi minulle on iskenyt. Nytkin tuossa odottaa lankakerä, että loisin silmukat seuraaviin varpaanlämmittimiin. Moni on jo vaihtanut villalangat ja villasekoitteet puuvillalankoihin ja sukat kesäneuleisiin, mutta minua ei vielä kesäneuleet innosta. Pitää nyt sitten neuloa sukkia, kun kerta on hyvä boosti päällä :) .
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...