maanantai 23. marraskuuta 2015

Kurkkaappa tätä






Kävimme eilen blogivierailulla Neitoperhosen talossa Kauhajoella. Neitoperhosen talossa myydään mm. kuvissa olevia suomalaisia, virolaisia ja kenialaisia käsitöitä. Käy lukemassa vierailusta kirjoittamani blogipostaus Elämää Sinisalossa -blogistani.

perjantai 13. marraskuuta 2015

Ensimmäinen Lokini


Ohje: Loki by Raggaknits (Ohje s.59 nimimerkin Talvi komentissa)
Lanka: Drops Lima
Puikot: 4mm ja 4,5mm
Fiilis: Tosi kiva neuloa ja nättikin on. Kirjoneule kaipaa harjoitusta.



Olen jo jonkun aikaa ihastellut monien neulomia Loki-neuletakkeja, mutta en onnistunut löytämään ohjetta mistään. Sitten löysin sen NuuTikki-blogin kautta ja tilasin saman tien langat jokaisen tyttöni takkeihin. Sattui olemaan (ja on edelleen) Dropsin Alpakkajuhlat, joten sain langat suht edullisesti.

Ensimmäisenä neuloin Lokin meidän 8-veelle. Väritoiveena oli vihreä, johon valitsin sitten vielä keltaista ja pinkkiä vähän raikastamaan ilmettä. 
Tämä ensimmäinen takki on vähän niin kuin harjoituskappale. En ole tottunut neulomaan kirjoneuletta näin suurena pintana, joten se vähän kiristelee jostain kohdin, mutta uskon tasoittuvan käytössä. Lisäksi tämä oli ensimmäinen steekkaamani neule. Sisko joutui tosin auttaa steekkaamisessa sen verran, että ompeli koneella leikattavan alueen vierestä. Minulta ei ompelu luonnistu. Yritin kyllä, mutta ei.. Puikot on paremmin hallittavia, kuin itsepäinen ompelukone.

Aluksi takista tuli liian lyhyt. Jouduin purkamaan helmaa ja pidentämään sitä. Sitten huomasin hihojen olevan liian lyhyet, joten purin niitäkin ja neuloin hihajoustimen pidemmäksi kuin ohjeessa. Nyt takki on sopiva, mutta tyttö ei ole suostunut sitä vielä pitämään. Näin käy usein.. Suunnitteluvaiheessa ja vielä keskeneräisenäkin tyttö on neuleesta innoissaan, mutta kun pitäisi kokeilla valmista neuletta, lyö jarrut pohjaan. Ehkä se siitä, kun pakkaset saapuu ja tyttöä viluttaa ;) .



Seuraavan Lokin lupasin neuloa 4-veelle. Emppa haluaa mieluummin paidan kuin takin ja siitä olen erittäin helpottunut. Tuo steekkaus on kuitenkin aika riskialtista ja jotenkin neulon kirjoneuleen mieluummin pyörönä kuin tasona. Luon silmukat seuraavaan takkiin heti, kun saan neulottua yhdet lapaset valmiiksi. 
Kyllä.. Olen aloittanut uudet lapaset, vaikka edellisessä postauksessa tuskailinkin keskeneräisten kanssa. Puolustaudun sillä, että neulon lapaset tavallaan tilaustyönä. Saa nähdä valmistuuko lapaset viikonlopun aikana. Olen kovassa flunssassa ja samoin kolme neljästä lapsesta, joten jotenkin neulominen ei nyt maistu. Aika kuluu tällä hetkellä hengittämisen yrittämiseen (dedä tugossa) ja Reignin katsomiseen Netflixistä. Ihan huippu sarja!

Oikein hyvää alkavaa viikonloppua kaikille!


Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...