keskiviikko 28. tammikuuta 2015
Jämälankojen tuhoamista
Minulta löytyy yksi iso muovilaatikollinen jämälankoja. Lisäksi jämäkeriä löytyy myös olohuoneen lipaston laatikosta ja aivan varmasti myös monesta muusta paikasta, jonne niitä olen keksinyt tukkia. Aloitinkin nyt sitten projekti jämälankalaatikon tyhjennyksen.
Yritän nyt sitten viedä kahta projektia rinnakkain eteenpäin, koska aion myös niitä lankalaatikon ihkulangoistakin jotakin neuloa.
Ensimmäinen jämälankaprojekti on kirjoneulepolvisukat. Aluksi oli tarkoitus neuloa ne itselleni, mutta niistä tuli hitusen turhan löysät omaan makuuni, joten kysäsin siskolta olisiko sukille käyttöä ja kyllähän niille kuulemma on. Ensimmäinen sukka on jo valmiina ja toista olen jo aloitellut. Sisko pyysi sukkiinsta vielä virkattuja kukkasia, joten niihinkin aion käyttää jämälaatikon satoa.
Tälläistä täällä. Saa nähdä onko ensi kerralla valmiina kirjoneulepolvarit, Still Light Tunic, edellisen postauksen raitasukat vai kenties kissalapaset. Minusta ei kyllä koskaan tiedä vaikka alottaisin tähän rinnalle taas jonkun uuden neuleen. Se on paha juttu, kun ideoita syntyy toistensa perään, mutta niitä ei ehdi millään toteuttaa loppuun saakka. Keskeneräisten kasa sen kun kasvaa :) .
sunnuntai 25. tammikuuta 2015
Lankalaatikon kätköistä
Onko teillä muilla tapana jemmata kaikki ihkulangat lankalaatikon perukoille? Välillä käytte niitä silittelemässä ja miettimässä miten mistäkin vyyhdistä ja kerästä valmistuu mikäkin neule. Sitten joskus, kun vyyhdin raaskii korkata? Minulle käy aina niin.
Nyt kuitenkin päätin, että on aika käyttää myös niitä kaikkein ihanimpia lankoja, koska eikös langat ole neulottavaksi tehty ja ostettu..
Kaivoin laatikostani jo vuosia sitten Tapion kaupasta ostamani Punta Yarnsin Merisock -vyyhdin ja kaveriksi sille keltaista Cascaden Heritagea. Päätin neuloa itselleni raitasukat. Sellaiset, joissa raidat neulotaan tasan niin kuin ne sattuvat mieleen tulemaan.
Ensimmäinen sukka on jo melkein valmiina ja nyt jälkikäteen ehkä hiukan harmittaa etten neulonut sittenkin pelkästään yksivärisiä. Tuo Merisockin ihana semisolidi väri olisi ollut kaunis ihan yksistäänkin. Mutta en pura. En varmasti. Onnistuin neulomaan kerrankin tosi kauniin kantapään. Vahvistetun ranskalaisen, ja silmukatkin sain poimittua niin ettei jäänyt rumia reikiä.
Näitä sukkia minä siis neuloskelen ja aina välillä neulon muutaman silmukan myös Still Light Tuniciinkin, jonka haluaisin saada jo kohta valmiiksi ja päälleni. Neulomisinto vain hiukan lopahti, kun en ole aivan varma tuleeko siitä sittenkin omaan makuuni liian löysä.. Viimeksi, kun yritin neuloa saman tunikan, siitä oli tulossa aivan liian tiukka. En siis näköjään osaa valita oikeaa kokoa millään. Neulon sen kuitenkin loppuun asti. Jospa se onkin ihan sopiva tai jos on iso, niin annan sitten siskolle ;) .
lauantai 17. tammikuuta 2015
Niitä vähemmän onnistuneita
Ohje: Drops 150-4
Lanka: Novita Isoveli
Puikot: 5mm
Fiilis: Olis voinu paremmatkin olla..
Esikoinen pyysi saada uudet palmikkotossut vanhojen ollessa jo aika hiutuneet ja pesuissa kutistuneet. Väriksi valitsi punaisen ja valkoisen. Minä suunnistin paikalliseen S-markettiin etsimään lankoja ja jouduin valitsemaan Isoveljen kun Teddyä ei enää löytynyt.
Näiden neulominen oli vähän sellaista pakkopullaa. Oli pakko neuloa, kun olin luvannut. Itseasiassa lupasin jo ennen joulua.. Kun sain ne vihdoin valmiiksi, ei tyttö ollutkaan niistä niin innostunut. Punainen ja valkoinen oli näyttänyt kuvitelmissa paremmalta kuin luonnossa. Luonnossahan nuo näyttää ihan tontun tossuilta. Eli jos neulominen oli minulle pakkopullaa, niin nyt niiden pitäminen on esikoiselle pakkopullaa. Pari kertaa olen ne sen jaloissa bongannut, kun taas ne vanhat ja hiutuneet ovat jalassa päivittäin. No ei se mitään. Tulipahan tehtyä.
Ohje: Perussukat omasta päästä
Lanka: Natura Lauri sukkalanka
Puikot: 4mm
Fiilis: Lankaa ehkä mukava neuloa, mutta alkaa nyppyyntyä heti.
Nämä taas ovat suurimmat koskaan neulomani sukat. Kokoa 45, tosin saattaa olla että näistä tuli jopa vähän isommatkin. Neuloin nämä veljelle myöhäiseksi joululahjaksi, kun ennen joulua en ehtinyt. Ihan perussukat joustinvarrella, vahvistetulla kantapäällä ja sädekavennuksella. Kokeilin ekaa kertaa tehdä kiilakavennukset niin, että välikerrokset kasvoivat joka kavennuksen jälkeen. En tiedä sitten tuliko hyvät.
Lauri sukkalanka oli minulle uusi tuttavuus. Aluksi tuntui, että jee, tämähän on kivaa lankaa, mutta kun olin neulonut sukkaa jonkin verran, huomasin että lankaa alkaa nyppyyntyä heti. Harmi juttu! Onneksi veli ei kuulemma ole mitenkään erityisen kova kuluttamaan villasukkia, joten ehkä nämä kestää edes jonkin aikaa.
Puikoilta löytyy kissalapasta ja Still Light Tunicia, mutta enpä ehdi mitenkään hirveästi neuloa. Koko perhe on sairastellut aivan koko alkuvuoden. Itse alan vasta pikkuhiljaa olla kunnossa, joten kai ne puikot alkaa kohta suihkimaan eri tahtiin. Kyllä minä koko ajan olen vähän neulonut, mutta hitaasti, kun tuntuu että pää on täynnä puuroa. Ei vaan jaksa ajatella mitään tai seurata kirjoneulekaaviota.
torstai 1. tammikuuta 2015
Neulevuosi 2014
Koska monissa muissakin neuleblogeissa näkyy kollaaseja kuluneen vuoden neulomuksista ja muista käsitöistä, niin pitihän minunkin kokeilla.
Vuosi 2014 oli käsitöiden osalta aika surkea. Aikaa neulomiselle ei tahtonut kamalasti löytyä ja kesän helteet veivät viimeisetkin neulomisinnot. Vasta talven alettua, aloin innostua enemmän.
Eniten tuli neulottua erilaisia jalanlämmittimiä. Ravelrystä löysin niitä yhteensä kymmenen paria, mutta kuvista puuttuu ainakin kahdet tennarisukat sekä ystävälle neulomani haitarisukat. Myös pieniä junasukkia puuttuu ehkä neljä tai viisi paria. Ehkä saatoin tavallisia perussukkiakin neuloa. En vain jaksanut blogata/lisätä Ravelryyn niitä kaikkia.
Lapasia löytyi Ravelryn projekteista neljä paria, mutta kyllä niitä tuli enemmän neulottua. Kuvista puuttuu ainakin yhdet Hertat ja yhdet Kuplat. Hassua on, että kaikki neulomani lapaset menivät lahjaksi. Itse olen kulkenut jo monta vuotta tavallisilla peruslapasilla. Ne suutarin lapset..
Lisäksi tuli neulottua yksi vauvan neuletakki, tuubihuivi tai kauluri tai mikä tuo nyt onkaan, sekä yksi huivi. Virkkuukoukkuunkin tartuin ja virkkasin Happypotamuksen sekä Asteri-maton. Tuli sitä myös mm. tiskirättejä virkattua, mutta niistäkään en jaksanut blogata tai laittaa niitä Ravelryyn.
Yhteensä tuli siis neulottua ja virkattua ehkä noin 30 työtä vuoden aikana. Se ei ole kamalan paljon, kun miettii miten pieniä työni on. Toivottavasti neulevuodesta 2015 tulee tuotteliaampi. Siihen ainakin pyrin.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)