lauantai 31. tammikuuta 2009

Kirpparilöytöjä

Käytiin tässä yks päivä siskon kanssa kirpparikierroksella. Löytyi iso purkillinen nappeja, jotka pistettiin puoliksi ja tässä on mun kasa. Tosi ihania.

Toiselta kirpparilta mukaan tarttui pussillinen lankoja, vaikka just olin päässyt sanomasta etten aio enää ostaa lankaa kotiin. En vain voinut vastustaa kiusausta kun sain melkein kilon ohuenohutta villalankaa kolmella eurolla. Näyttää musta kampalangalta tai joltakin. vyyhditin sen kaksinkertaiseksi ja siltikin se on ohutta. Langat oli kummallisissa n. 3-4 metrin pätkissä, jotka jouduin sitten solmia yhteen. Saa nähdä saanko niistä koskaan mitään aikaiseksi, koska aivan ensimmäiseksi ei huvita neuloa pitsihuivia, jossa täytyisi olla neljän metrin välein liittämässä langanpäitä huomaamattomasti toisiinsa.

Lankojen värit ovat kyllä kuvassa aivan päin mäntyä vaikka yritin kuvanmuokkauksella saada ne mahdollisimman lähelle oikeaa.

Yläkuvassa näkyvä kellertävä (oikeasti lähempänä persikkaa) lanka joutui värjäyskokeiluni uhriksi heti samana iltana. Kokeilin värjätä lankaa kaapista löytyneellä sinisellä karamellivärillä. Siitä tuli ihanan turkoosia, mutta valitettavasti kovin läikikästä. En oikein vielä onnistu värjäämisessä. En sitten tiedä miten tuo karamelliväri pysyy langassa, mutta onpahan kokeiltu.

Nappikuvassa alustana toimii siskolle neulomani puuvillainen tiskirätti. Neuloin sen Tenneseen jämistä ja kun lankaa jäi vielä kerän verran vaaleanvihreää ja nöttönen pinkkiä, päätin neuloa itsellekkin rätin. Omalla mallilla vaikka taitaapa tämäkin malli olla paljon käytetty. Ihan vain 4o4n neljän kerroksen verran kunnes vaihdetaan 4n4o ja reunoihin kaksi ainaoikeaa. Ihan kätevä tapa tuhota jämälankoja ja omasta kokemuksesta voin sanoa, että nämä neulotut rätit voittavat kyllä kaupan rätit mennen tullen. Varsinkin bambuiset.

Yllätyshuiviin ilmestyi kolmas vihje jo muutama päivä sitten. Aloitin sitä, mutta jostain syystä neulominen ei ole nyt maistunut. Minttumaarikin on hyvässä vaiheessa, kun alotin juuri toisiksi viimeisen kaavion, mutta olin onnistunut tekemään jossain vaiheessa jonkun virheen enkä saa nyt silmukoita täsmäämään, joten seinään lenti. En vaan jaksa nyt purkaa tai miettiä missä vika. Virta-sukat odottelevat, että neuloisin ne loppuun. Ei niistäkään ole paljon jäljellä. Täytyy kai odotella endiittiä. Eiköhän sekin vielä joskus iske. Tällä hetkellä en pode edes startiittia ja se on harvinaista.

Hauskaa viikonloppua kaikille!

5 kommenttia:

  1. Onpas paljon ihania nappeja! Ei kukaan neulova jätä tuommosta lanka-aarretta ostamatta! ;)

    VastaaPoista
  2. Ihania nappeja olet löytänyt =) !

    VastaaPoista
  3. Söpöjä nappeja :)

    Teen joustavan päättelyn tavalla, joka on neuvottu esimerkiksi Heartland-huivin ohjeessa ja jossain muussakin. Neulon kaksi oikein ja sitten siirrän ne takaisin vasemmalle puikolle ja neulon ne oikein yhteen ja siitä eteenpäin neulon yhden oikein ja siirrän silmukat takaisin ja neulon oikein yhteen kerroksen loppuun asti. Periaate ja ohje on tuo, mutta olen skipannut sen siirtämisen ja tehnyt omalla tavallani, mutta lopputulos on samannäköinen. Lankaa se vie kauheasti enemmän kuin tavallinen päättely, mutta eipähän kiristä.

    VastaaPoista
  4. Oi, ihana nappijoukkio :)

    Mie oon aivan ihastunut tiskirättien käyttämiseen. Ohuet bambuiset luutut on käytössä osoittautuneet mainioiksi. On paljon mielekkäämmän tuntuisetkin kuin ne kaupan luirut.

    VastaaPoista
  5. Heip!
    Löytyipäs kirpparilta upea nappiaarre! Voitit kisan blogissani :) Lähetätkö osoitteesi niin pääsen postaamaan palkintosi ensi viikolla. ingenjoori(at) windowslive piste com

    VastaaPoista

Kommentit ovat blogin suola. Olisin iloinen juuri sinun kommentistasi :) .

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...