maanantai 9. maaliskuuta 2009

Taistelu ufoja vastaan

Ohje: Virta -sukat (ravlinkki) Punokset puikoille -kirjasta
Lanka: Novita Nalle
Puikot: oliskohan 3mm sukkapuikot


Mikähän siinä on, että jos olisi jotain "pakollista" tehtävää, kuten siskon ja äidin Shettikset ja yllätyshuivi, ne korissa kauan aikaa marinoituneet ufot alkavatkin tuntua kummallisen houkuttelevilta? Sama ilmiö oli havaittavissa opiskeluaikoina, kun vaikea tentti oli lähestymässä. Silloin kämpän siivoamisesta tai pakastimen sulatuksesta tulikin älyttömän kiinnostavaa puuhaa.
Tällä kertaa en kylläkään pistä pahakseni, että annoin itselleni periksi ja kävin aktiivisesti työn alla olevien neuleiden sijasta muistaakseni loppukesästä asti odotelleiden Virta- sukkien kimppuun. Ne nimittäin ovat viimeinkin valmiit ja pääsivät heti lämmittämään viluisia varpaitani.



Tästä aasinsiltana pääsemmekin aiemmin esittelemiini Norosukkiin. Ne nimittäin ovat paljastuneet päivittäisessä käytössä aivan susiksi. Noro on kaunista lankaa, jonka neulomisesta pidin, mutta toiseen sukkaan puhkesi heti viikon käytön jälkeen reikä ja kaikenlisäksi Norosukat eivät lämmitä tarpeeksi. Meillä on tosi kylmät lattiat, joten villasukkien pitää lämmittää kunnolla. Valitettavasti Norosukista ei ole siihen ja luulenkin että Virta-sukat pääsevät päivittäiseen tositoimeen ja norot lentävät varasukiksi sukkakoriin. Harmin paikka. Olisin niin tykkännyt niiden ulkonäöstä.

Noista Virta- sukista vielä sen verran, että mullahan oli ongelmia ensimmäisen sukan kantapään kanssa. Mielestäni luin ohjetta oikein, tavasin sen vielä monta kertaa läpi, mutta en saanutkaan kantapään jälkeen silmukoita täsmäämään. En tiedä miten monimutkaiseksi aivoni ohjeen käänsivät, kun toisen sukan kantapäästä tuli aivan erilainen kuin ensimmäisestä. Tällä kertaa se siis meni ihan oikein. Ensimmäisen sukan kantapää onkin siis aikalailla omituisen näköinen mutta en jaksanut alkaa enää purkamaan. Sukat kun tuli itselle, niin eipä tuollaisilla "pikku"virheillä ole merkitystä. Onnistuin sähläämään myös toisen sukan kiilakavennusten kanssa jotain, joten täysin eripariahan nuo on. En anna sen haitata. Vaikka sukkia oli oikein mukava neuloa, en jaksanut tehdä niistä polvisukkia, vaan neuloin en vain puoleen sääreen. Tulee muutenkin harvemmin pidettyä polvisukkia, kun olen tällainen rimppakinttu, että sukat valuu koko ajan makkaralle.



Tuli muuten tehtyä tilaus Tinttamarelliin. Kiitoksia vain loistavasta ja nopeasta palvelusta!
Tarkoitus on ollut etten osta uutta lankaa ennen kuin edes vanhat jämälangat on käytetty, mutta jotenkin sitä sitten tuli naputettua tilaus, kun Dropsin Ice oli niin hyvässä alennuksessa.
Tilasin Icea alunperin fuksian värisenä, mutta sitä ei löytynyt tilaamaani huikeaa 15 kerän määrää. Niinpä otin sen sijasta tummansinistä Icea. Sininen ei ole lempivärini, mutta ajattelin totuttautua siihen. Langoista on jo muotoutumassa perusneuletakki omalla ohjeella. Saa nähdä saanko sitä koskaan valmiiksi. Vartalo-osa on jo melkein kainaloissa ja toista hihaa aloitettu muutamalla sentillä. Ice ei ole kovinkaan miellyttävää neulottavaa ja tuo 8mm haloilla neulominen alkaa käydä hartioiden päälle. Niinpä kaivoinkin taas siskon Shettiksen esille. Toivottavasti saan sitä tänään edes pikkuisen etenemään.

Tilasin samalla myös pari vyyhtiä Artesanon Arania ja jotain muutakin lankaa, mutta se on hyshysjuttu, joten en voinut kuvata. Pikkuisena extrana tuli myös Knit Pron 15 senttiset 2mm sukkapuikot ja pyöröpuikkojen kaapelin yhdistäjiä. Että sellaista.

Kuopus päätti päivällä sairastua muutaman minuutin varoitusajalla oksennusripulikitinävelttoilutautiin, joka myös loppui kuin seinään. Vajaan tunnin ajan neiti makasi mun sylissä velttona, ei jaksanut seistä, tärisi, oksensi ja ripuloi pitkin housunlahjetta kolmeen otteeseen. Sitten joi mukillisen mehua ja toipui yhtä nopeasti kuin sairastuikin. Omituinen mahatauti. Toivottavasti esikoinen ei ole seuraavana vuorossa. Ainakaan yöllä..

Nyt laahaudun tästä koneelta keittiöön. Mies tulee kohta töistä ja tuo mukanaan pizzaa. Nami!

2 kommenttia:

  1. Kivannäköiset nuo Virta-sukat.

    VastaaPoista
  2. Tosi nätit sukat! Ainahan ne muut jutut kiinnostaa jos ois jotain pakollista tehtävää. Kummasti mäkin siivoa vaikka pitäis raporttia vääntää kouluun!

    VastaaPoista

Kommentit ovat blogin suola. Olisin iloinen juuri sinun kommentistasi :) .

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...