Ikuisuusprojekti taas työn alla

Puuvillatakin neulominen on taas maistunut puulta. Aloin neulomaan hihoja yhtä aikaa samalla pyöröllä ja jotenkin ärsyttää se lankojen sotkeentuminen toisiinsa. Tuo Safran kun tahtoo välillä muutenkin kiertyä itsensä ympäri.
Jätin takin nyt hetkeksi jäähylle ja kaivoin keskeneräisten töiden korista vanhat kuusikulmioni. virkkasin ne kiinni toisiinsa ja aloin virkkaamaan uusia paloja. Vielä on paljon tekemistä, mutta noita on onneksi mukava virkata. Käsialani kylläkin on kesken kaiken jotenkin löystynyt, koska paloista tahtoo tulla hiukan edellisiä suurempia, vaikka koukku on sama ja langatkin kaikki saman vahvuisia. Tenneseetä pääasiassa.

Mietin tässä, että kunhan saan tämän peiton valmiiksi, aion virkata samanlaisen, mutta väreinä musta, valkoinen, harmaa ja violetti. Sen voisin neuloa villaisena. Sopis olohuoneen väreihin ja olis ihana vetää sateisina iltoina jalkojen päälle lämmittämään. Tämä tuleva peitto on vähän liian kirkas kaikkialle muualle paitsi lastenhuoneisiin. Luultavasti tämä menee esikoisen sängyn päälle.
Leikkimökkiin taas ajattelin virkata tavallisista isoäidinneliöitä tai muista vastaavista pastellisävyisen peitteen tai tyynynpäällisen. Voi vaan olla, että hamuan taas liikaa suunnitelmia enkä saa toteutettua niistä ensimmäistäkään. Kunpa oliskin mahdollisuus virkata ja neuloa aina silloin kun siltä tuntuu. Ja kunpa siltä tuntuiskin joka päivä. Näin kesän tullessa into on vähän matalammalla kuin talvipakkasilla.

Nyt täytyisi mennä ja siivota talo ja sitten taidankin taas istahtaa sohvalle virkkaamaan. Tyttöjen kanssa Muumeja katsellessa se onnistuu loistavasti.