keskiviikko 9. kesäkuuta 2010

Vanhasta valmista

Lanka: Drops Vivaldi
Puikot: 4mm KnitPro

Löysin eilen illalla neulekorini pohjalta keskeneräisen totaalisesti unohtamani Mohair minimalistin. Aloitin tämän siskon tunikasta jäljelle jääneestä langasta aiemmin, kun sain jonkun kummallisen toppimanian. Näitä samanlaisiahan on jo useampi valmiina. Olo on ollut viime aikoina huono, joten siinä sängyn pohjalla maatessani pistin leffan pyörimään ja otin kutimet käsiini. Ei mennyt kuin pari tuntia ja toppi oli valmis. 

Tarkoitus oli neuloa siitä pidempi ja neuloa myös pitkät hihat, mutta koska pitkien hihojen neulominen tuli mieleen vasta loppumetreillä, olin jo ehtinyt päätellä hihansuiden silmukat ja hihoista kainaloista olisi tullut aivan liian kireät, jos olisin vain poiminut silmukoita hihansuusta ja neulonut. Niinpä ne nyt sitten jäivät odottamaan mahdollista seuraavaa mohair minimalistia. Toppi taas jäi sitten liian lyhyeksi, kun säästin lankaa hihoja varten. Lankaa on vielä, joten saattaa olla, että avaan vielä helman päättelyn ja jatkan helmaa pidemmäksi. Yhtä pitkäksi kuin tuo alla oleva toppi. Tää on kyllä niin kiva neulemalli, kun tuntuu että se valmistuu joka kerta ihan hujauksessa. Vielä kun tekee ohuesta langasta paksuilla puikoilla.

Esikoisen puuvillatakki on edelleen hihoja vailla. En tiedä mikä siinäkin taas alkoi tökkimään. Eipä tuotakaan tarvitsisi enää paljon neuloa kun olis neule valmiina ja tulis ihan tarpeeseen, mutta saamaton mikä saamaton. Ei vaan ole kiinnostanut. Hexagonpeittoon olen sentään virkannut paloja ihan kiitettävästi ja voin jo melkein uskoa sen joskus valmistuvan. Langat vaan alkavat uhkaavasti loppua enkä ole nyt jaksanut raahautua lankakaupoille. Katsotaan seuraavalla kauppareissulla.

Toivotaan että seuraavassa postauksessa on taas jotain valmista (vaikkapa viimeinkin se esikoisen takki) ja että olo paranee sen verran, että jaksan taas keskittyä enemmän lankaostoksiin ja neuletöihin.




3 kommenttia:

  1. Kivan näköinen! Mullakin olis juuri sopiva määrä mohairia vailla käyttötarkoitusta... :)

    VastaaPoista
  2. Kiva toppi! Minulla on juuri yksi kerä Vivaldia (olin uutelias ja halusin kokeilla, muttei sille ole vielä keksitty käyttöä). Kokoni on S (34), ehkä yhdestä kerästä riittää. Mainitsen vaan, että hihattomuus on kuten sairaus:). En minäkään pidä hihojen neulomisesta, tuntuu aika tylsältä.

    VastaaPoista
  3. Anna: Mun koko on myös tuo S (34) ja tuo toppi valmistui pikkuisen reilusta yhdestä kerästä. Nyt otin toisen kerän käyttöön ja aloin neulomaan toppia vähän pidemmäksi.

    VastaaPoista

Kommentit ovat blogin suola. Olisin iloinen juuri sinun kommentistasi :) .

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...