torstai 9. joulukuuta 2010

Pitäis..

♥ etsiä joulukortteihin osotteet ja lähettää ne
♥ kirjoittaa kirje Saksaan ja Varkauteen
♥ lukea nuo pari Anna -kirjaa läpi ja lainata pari uutta ennen kuin kirjastossa alkaa joululoma
♥ neuloa kaksi työtä valmiiksi ja sen jälkeen vielä ainakin seitsemän joululahjaa
♥ paketoida autotallissa piilottelevat joululahjat
♥ käydä kaikki vanhat vauvanvaatteet läpi

.. mutta kun tuntuu että kaikki on jämähtänyt näille sijoilleen. Neuleet eivät edisty, koska koko ajan tekee mieli tehdä jotain muuta. Leffaa katsellessa neuloisin, mutta kun jostakin syystä kirjat kiinnostavat nyt enemmän kuin leffat. Näin käy ihan joka kerta.. Halua olis, mutta kun ei siltikään saa aikaiseksi.

5 kommenttia:

  1. Mulla on kaiken muun paitsi neulomisen suhteen tuollainen jämähdysfiilis. Mikään ei oikein jaksaisi huvittaa, paitsi Potterit äänikirjoina ja neulominen. :(

    VastaaPoista
  2. Judiuni: Eilen sain neulejumin lähtemään, kun kattelin Elävän Arkiston ohjelmia ja neuloin noita oransseja sukkia. Toivotaan että tää tästä helpottaa.

    Mulla on kai liikaa ideoita ja siks sitten kaikki keskeneräset jumittui enkä viiti alottaa uusia ennen kuin vanhat on valmiina.

    VastaaPoista
  3. Kuulostaa niin parin kuukauden takaiselta omalta ololta =) Mulla helpotti vasta synnytyksen jälkeen, mutta onneksi edes silloin.

    VastaaPoista
  4. Anna-kirjoja! Miekin luen niitä ja katson DVD:ltä elokuvat aika usein. Sain juuri luettua Montogomeryn Sinisen linnan, joka oli uusi tuttavuus. Kesällä ostin Kanadasta hänen elämänkertansa - olipas se surullista luettavaa.

    VastaaPoista
  5. Johku: Mullakin tää vetämättömyys on varmasti kytköksissä tähän loppuraskauteen. Vielä kun olo ei oo todellakaan mitä parhain, kun tahtoo niin helposti supistella.

    Päivikki: Onko Annasta tehty leffojakin? Mä vaan yhtenä päivänä kirjastossa sain päähäni, että lainaanpa jonkun lapsuuteni kirjasarjan ja ekana tuli mieleen Anna. Mulla ei siis ollu edes mitään mielikuvaa enää että mitä niissä kirjoissa tapahtui, mutta nehän on tosi hyviä. Ja sopii mun mielestä ihan aikuisellekkin.

    VastaaPoista

Kommentit ovat blogin suola. Olisin iloinen juuri sinun kommentistasi :) .

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...