tiistai 25. syyskuuta 2012

Neonväreissä



Ohje: perussukka omasta päästä
Lanka: Red Heartin joku 100% acryylilanka. Vyöte hukassa, mutta lankaa oli neonväreissä
Puikot: 3mm

Pari päivää sitten valmistui siskon tytölle pirtsakat raitasukat. Tyttö itse valitsi langat Keskisen reissulla ja esitti toiveensa raitasukista. Mitäpä muuta täti sitten tekisi kuin toteuttaisi toiveen? Näitä oli tosi kiva neuloa, koska neonvärit olivat niin pirtsakat. Tuntui, että ihan mieli piristyi noita neuloessa.

Nyt puikoilla on ihana Water and Stone. Neuloin sitä jo jonkinverran raglanlevennysten kohdilta, mutta jälki oli niin rumaa, että join kupin kahvia, hengähdin syvään ja purin pois aloittaakseni alusta. Jännityksellä odotan millaista jälkeä saan taas aikaan, kun täytyisi poimia silmukoita selkää varten. En vaan kertakaikkiaan saa niitä poimittua siististi.

En myöskään ole vielä päättänyt neulonko takin täysin ohjeen mukaan vai jatkaisinko myös vasemmassa reunassa palmikkoa sileän sijaan. Toisaalta haluaisin neuloa täysin ohjeen mukaan, toisaalta taas olen ihaillen katsonut Ravelryssä takkeja, joissa molemmissa reunoissa kulkee palmikot. Katsotaan.. Ehkä en viitsi lähteä soveltamaan.

Tuossa päivänä parina istuskelin Ravelryä selailemassa ja iskin silmäni muutamaan ihanaan neuleeseen. Napsuttelin niitä jonooni ja samalla lisäsin uuden suunnittelijan suosikeihini. Joji Locatellilla on aivan ihania ohjeita. Tekisi mieli neuloa ne kaikki ja päätinkin, että Water and Stonen jälkeen lähtee puikoille Grown up Girl. Olin suunnitellut, että neulon taannoin hankkimistani ihanan vihreistä Dropsin Nepaleista uuden Owlsin, vanhan kuluneen tilalle, mutta päätin sittenkin käyttää langat tuohon edellämainittuun neuletakkiin. Owlsinkin neulon varmaan joskus uudelleen, koska sen neulominen oli mielestäni tosi mukavaa. Taidan kuitenkin ostaa siihen joskus vaikkapa jotakin viininpunaista lankaa.

Nyt on niin valtava neulemojo päällä etten malttaisi edellistä neuloa kun jo tulevat suunnitelmat valtaa mielen ja lankakorista kuuluu mahotonta huutelua ;) . Mutta onhan tässä taas pitkä syksy ja talvi aikaa puikkojen suihkia.

Nyt taidan kuitenkin kaivautua vällyjen alle. Huomenna suunnitelmissa enkunkurssin lopputehtävät ja tottakai myös vähän neulomista. Tahdon nopeasti uuden neuletakin lämmittämään kylminä päivinä.

2 kommenttia:

  1. Pirtsakat :) Minäkin pyörittelin tuota lankaa kädessäni, tyttöni kysyikin, että onko lanka pimeässä hohtavaa :))) oispa hienoa jos oliskin pimeässä hohtavaa lankaa, niin siitä vois neuloa vaikka mitä!

    VastaaPoista
  2. Sufferiina: Ei taida loistaa pimeässä. Olis kyllä näkemisen arvoinen juttu, kun näkis yöllä pelkät villasukat kävelemässä vessaan :D .

    VastaaPoista

Kommentit ovat blogin suola. Olisin iloinen juuri sinun kommentistasi :) .

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...