maanantai 10. kesäkuuta 2013

Lindsayt


Malli: Lindsay by Cookie A (Sock Innovation)
Lanka: Colinette Jitterbug värissä wasabi squeeze, 1vyyhti
Puikot: 2,0mm


Vapaan viikonlopun aikana valmistui vihdoinkin jotain vähän vaativampaa. Sukat tälläkin kertaa, mutta näissä oli jo enemmän haastetta kuin perussukissa. Cookie A:lla on tosi kauniita sukkamalleja ja hankinkin Sock Innovation -kirjan aika pian sen ilmestymisen jälkeen. Tämä on kuitenkin ensimmäinen Cookien sukkamalli, jonka olen neulonut. Viimeiseksi nämä tuskin jää ja suunnitelmissa onkin etsiä joku kiva malli ja luoda silmukat lähiaikoina uusiin sukkiin.


Nämä sukat eivät ihan identtiset ole ohjeen sukkien kanssa, koska olin onnistunut sähläämään ensimmäisen sukan kantapäässä jotain omituista ja samat sähläykset oli sitten tehtävä toiseenkin sukkaan. Lyhennettyjä kerroksia on neulottu aivan liian vähän ja kantapäästä tulikin hassun näköinen, kun se on niin pieni. Istuu kuitenkin meikäläisen jalkaan ihan hyvin. Kuvissa on mallina siskoni tyttö.

Tämä oli myöskin ensikosketukseni Colinetten Jitterbugiin ja tykkäsin kyllä langasta. Kestävyydestä en tiedä, mutta neuletuntu oli ihan kiva ja väri ihan lemppari. Rakastan tuollaisia kellertävän vihreitä värisävyjä ja kaiken kruunasi se ettei väri ollut aivan tasainen, vaan semisolid. Jos sukat kestää hyvin käytössä, voisin kuvitella ostavani lankaa lisääkin.


Nämä sukat oli mukava neuloa, vaikka aikaa niiden kanssa kuluikin. Toinen sukka valmistui jo vuoden alussa, mutta jäi odottelemaan paria moneksi kuukaudeksi. Ohje oli ihan kiva, mutta joko en ymmärtänyt kaikkea oikein tai sitten siinä oli silmukkamäärien kanssa jotakin häikkää. Siksi kai tuli noiden kantapäidenkin kanssa sählättyä.

4 kommenttia:

  1. Herkullisen väriset sukat ja kiva malli

    VastaaPoista
  2. Oi kun niistä tulikin hienot! Istuvat todella hyvin, eli mistään ei huomaa, että ohjeen kanssa olisi ollut ihmettelemistä.

    VastaaPoista
  3. Onpas kauniit, väri ja malli näyttää ihanalta :)

    VastaaPoista
  4. Nämä on hurjan kauniit! Mahtava väri.

    VastaaPoista

Kommentit ovat blogin suola. Olisin iloinen juuri sinun kommentistasi :) .

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...