perjantai 10. heinäkuuta 2015

Välipalataikaa




Ohje: Kesäyö-sukat by Niina Laitinen
Lanka: Novita Nalle Taika
Puikot: 2,5mm
Fiilis: Mukava välipalatyö. Langassa aika kivat värisävyt.

Aika harvoin tulee nykyään ostettua Novitan lankoja, mutta kun muutama kuukausi sitten kävin tutkimassa paikallisen marketin lankahyllyä, ihastuin tähän Nalle Taika -langan väriin. Nappasin siis kerän mukaani, mutta tuonne lankalaatikkoon se sitten kuitenkin jäi.

Mieli teki neuloa jotakin pientä välipalatyötä ja kun sitten huomasin Ravelryssä tämän Niina Laitisen Kesäyö sukkaohjeen, päätin neuloa tuon aiemmin ostamani kerän pois. Tottahan se on, että kuvio erottuisi paremmin yksivärisestä langasta neulottuna, mutta ei tämäkään paha ole. Pätkävärjätyt langat ovat omasta mielestäni parhaimmillaan sileässä perussukassa, mutta tällä kertaa en kuitenkaan halunnut neuloa pelkkää sileää oikeaa. Tämä pintaneule on helppoa ja nopeaa, mutta siinä on kuitenkin vähän jotain jippoa, että mielenkiinto neulomiseen pysyy yllä.

Tykkään Niinan ohjeista, eikä tämäkään ohje tuottanut pettymystä. Selkeä ja hyvin kirjoitettu. Kuvatkin aina niin kauniita.


Ohje: nilkkasukat omasta päästä. Nirkkoreunus ja vahvistettu hollantilainen kantapää. 
Terässä leveä nauhakavennus.
Lanka: Alize Angora Gold Simli
Puikot: 2,5mm (?)
Fiilis: h-i-o-s-t-a-v-a-t

Äitienpäivälahjasukista jäi lankaa yli, joten päätin neuloa siitä itselleni nilkkasukat. Tuli taas eriparit niin kuin lahjasukistakin. Lankahan ei ole tarkoitettu sukkiin ja sen kyllä huomaa. Voi järkky, miten hiostavat jalassa. Mutta aika kauniit silti. Kiva pukata jalkoihin, jos ei muitakaan sukkia löydy.

Olin merkinnyt Ravelryyn puikkojen kooksi 2,5mm, mutta muistelisin että oli ne ainakin 3mm ellei jopa 3,5mm.

5 kommenttia:

  1. Söpöt sukat - kiitos myös ohjevinkistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!
      Itsekin löysin Niinan ohjeet vasta jokin aika sitten. Viime talvena neuloin Niinan Maatuskalapaset, mutta silloin kaikki kauniit sukkaohjeet meni jotenki ohitse. Nyt tekisi mieli neuloa ne kaikki sukat :) .

      Poista
  2. Ihanat kimallesukat!!
    Blogissani on sulle muuten haaste. :)
    T. Johanna

    VastaaPoista

Kommentit ovat blogin suola. Olisin iloinen juuri sinun kommentistasi :) .

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...