tiistai 15. toukokuuta 2012

Palmikkotakki


Ohje: 16. Tytön palmikkotakki (Suuri Käsityö 3/2010)
Lanka: Novita Nalle
Puikot: 3,0mm ja 3,5mm
Muuta: Vyötärön kavennukset neuloin väärin, kun en ymmärtänyt ohjetta kunnolla. Nyt helma on vähän liian kellomainen, mutta kokonaisuutena kuitenkin tosi kivannäköinen takki. Vartalo-osassa olisi saanut olla enemmän tilaa. 




Päätinpä postata nyt sitten heti perään tästä Neiti Viisveen palmikkotakista. Siitä tuli kaikinpuolin ihan kelpo takki, vaikka seuraavan takin osaisinkin tehdä paremmin. Vyötärön kavennukset oli mielestäni kirjoitettu ohjeeseen osittain vähän epäselvästi, joten neuloin ne väärin. Nyt helma on sitten ehkä turhan kellomainen, mutta ei se mitään. Onneksi neiti on niin prinsessa, että kellomainen helma on vain positiivista ;) . 

Hihojen kiinnitys ei myöskään onnistunut heti ekalla kerralla. Kuvissakin ne pullottavat hassusti, mutta se johtuu alla olevasta lyhythihaisesta paidasta, jota en alkanut enää vaihtamaan kesken kuvausten, koska neitihän ei olisi sen jälkeen enää kameran eteen. Oli sen verran hankalaa saada edes nämä kuvat otettua.

Tuo vartalo-osa mua edelleen vähän ihmetyttää. Luulen, että olen neulonut sen vahingossa pienemmän koon ohjeella. Harmittaa vietävästi. Nooh.. Tämä oli tälläinen harjoituskappale. Oli tuota sen verran mukava neuloa, että helposti voisin neuloa toisenkin. Ja vaikka kaikille kolmelle tytölle omansa. Ehkä itsellenikin, mutta kun lehdessä ei ollut takkia aikuisten koossa.


Vaikka kastelulla ja venyttelyllä takki saikin enemmän kokoa, istuessa vartalo-osassa nappilista irvistelee rumasti. Harmillista. Napeiksi päädyin laittamaan erivärisiä ja -näköisiä nappeja, koska en jaksanut lähteä lasten kanssa kauppaan nappeja metsästämään eikä omista varastoista löytynyt sopivia yksivärisiä nappeja. Täytyisi kai joskus lankavaraston sijasta kartuttaa nappivarastoa.

Tästä muuten pääsenkin aasinsiltaa kertomaan etten ole ostanut uutta lankaa aikoihin! En varmaan kahteen tai kolmeen kuukauteen. Mutta jos aion näitä palmikkotakkeja neuloa toisillekkin tytöille, niin siinä tapauksessa on taas uusia lankoja hankittava. Varastosta ei löydy sopivanvahvuista lankaa ainakaan riittävästi eikä oikeassa värissä.



Näistäkin kuvista huomaa, että meikäläisen kamera taitaa vedellä viimeisiään. Se on joutunut liian monta kertaa lasten käsiin ja onhan se kolahdellut lattiallekkin jo useamman kerran. Yhtenä haaveena minulla olisikin saada kunnon järjestelmäkamera hienoine objektiiveineen ja päästä jonkinlaiselle valokuvauskurssille. Olisi ihana osata kuvata niin, että tulee tarkkaa ja selkeää jälkeä ja aivan mahtavaa olisi saada kuvattua liikkuvia kohteita. Tällä kameralla en ole siinä onnistunut. Laukkaava hevonen, hyppivä tai juokseva lapsi, lentävä perhonen tai kameraa kohti juokseva koira olisi ihana ikuistaa. Ainahan sitä saa haaveilla.

6 kommenttia:

  1. Kaunis on!
    Oliko tuossa ohjeessa mihin asti noita kokoja?

    VastaaPoista
  2. Peikkotyttö: Kiitos :)

    KahviKaneli: Koot oli 80, 92, 104 ja 116 eli 1, 2, 4 ja 6 vuotta. Mä neuloin ton nelivuotiaalle tarkotetun, eli 104, kun tuo meidän viisvee on sen verran pieni tirriäinen. Voisin kuvitella, että tuosta 116 senttisestä tulee ihan hyvä meidän kasivuotiaalle tirriäiselle, jos neulon paksummasta langasta tai lisään muutaman palmikon.

    VastaaPoista
  3. OI miten ihana takista tuli. Niin prinsessamainen että! Tuo "kellohelema" passaa kyllä hyvin takkii, joten ethän sä mittään kavennuksia väärin neulonu ;) Ihana!!!

    VastaaPoista
  4. Tosi kiva takki! ja ihanasti siinä on pituutta. :)

    VastaaPoista
  5. Kaunis on, sekä neule että tirriäinen! Kellohelma sopii mielestäni mainiosti takkiin.

    VastaaPoista

Kommentit ovat blogin suola. Olisin iloinen juuri sinun kommentistasi :) .

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...