Kun mikään ei valmistu

Eipä ole edellisen postauksen torkkupeitto paljoakaan valmiimpi. Alkoikin kesken virkatuttamisen sukattamaan, joten aloitin parit sukat. Toiset tulivat jopa valmiiksi asti, mutta toiset ovat edelleen puikoilla eikä enää huvita niitä yhtään neuloa. Taisi se kuuluisa toisen sukan syndrooma iskeä..

Nämä Gjestalin Maijasta ja Novitan Nallesta neulotut raitasukat sentään tulivat valmiiksi asti. Ne tulivat akuuttiin villasukkatarpeeseen, joten eipä auttanut muu kuin puurtaa valmiiksi. Neulon mielelläni raitasukkia, koska raidat jotenkin auttavat saamaan valmista aikaan. Kaikkein tylsimmät neulottavat ovat yksiväriset perussukat. Sellaiset mulla on nyt puikoilla jostakin oudosta vihreästä jämälangasta. Liekö jotakin vanhaa Nallea? Toinen sukka on jo valmiina, mutta se toinen.. Blaah. Kantapäässä ollaan menossa.

Kyllähän sitä nuokin äkkiä rykäisisi valmiiksi, kun vain ottaisi asiakseen, mutta kun sain yhtäkkisen idean neuloa kuopukselle Suvi Simolan Pikkuveli -takin ja siinähän ei sitten auttanut muu, kuin ajella Tokmannille etsimään sopivan värisiä seiskaveikkoja ja pistää takki puikoille. Niitä kivoja värejä en oikein löytänyt, mutta tyydyin sitten vähemmän kivoihin. Omenanvihreää, turkoosia ja vaaleanruskeaa.. Tarkoitus oli neuloa vaaleanpunaisesta, tummanruskeasta ja vaaleanruskeasta, mutta tummanruskea seiskaveikka oli nyt kiven alla. Näihin on tyydyttävä ja ihan kivahan tuostakin tulee.

Pikkuveljeä on tosi kiva neuloa, vaikka sain kyllä purkaa tuhat kertaa tuon ranteen päärmeen ja edelleen siitä tuli ruma. Kauhulla jo odotan seuraavan hihan vastaavaa.. Hunajakennoneulostakaan en meinannut heti osata. En tiedä neuloinko sitä edelleenkään täysin oikein, mutta aika oikealta se näyttää, joten antaa olla. Kirjoneuleosion ajattelin aluksi jättää pois ja nyt jälkikäteen tuntuu, että olishan sen tosiaan voinut jättää pois. Väreissä ei ole tarpeeksi kontrastia ja muutenkin kirjoneule vähän kiristää. Annan sen nyt kuitenkin olla. Ajattelin neuloa samanlaisen takin myös muille tytöille, joten katsotaan jos vaikka jättäisin niistä tuon kirjoneuleen pois.

Vielä pari viikkoa kotiäitiyttä ja sitten olisikin edessä työn aloitus. Jännittää jo vähän ja toisaalta taas en malttaisi odottaa. Eniten ehkä jännittää se, miten sitä taas oppii yhdistämään työn ja lapsiperheen arjen, mutta eiköhän se siitä lähde luistamaan omalla painollaan. Toivottavasti neulomiset eivät jää kokonaan työn myötä.

Nyt painun takaisin sohvan nurkkaan hihaa neulomaan.