keskiviikko 13. elokuuta 2014
Elossa!
Neuleplääh vaivaa. Oikeastaan toisaalta huvittaisi neuloa, mutta en vain saa aikaiseksi ottaa ja neuloa. Puikoilla on vähän raitasukkaa itselleni ja vähän neonsukkaa jollekkin toiselle. Virkkuukoukunkin kaivoin esille ja aloin tekemään elämäni ensimmäistä virkattua villatakkia. Alku lähti hyvin käyntiin, mutta sitten into lopahti.
On ollut niin kuumaa ettei oikein mikään ole huvittanut. Hermot jo tahtoo olla kireällä, kun aina on läkähdyttävän kuuma eikä meidän vanhassa talossa tietenkään ole ilmastointia. Välillä olen neuloskellut silmukan sieltä, toisen täältä, mutta eihän se onnistu, kun kädet hikoaa jo pelkästä lankojen ajattelusta.
Nyt on onneksi vähän viileämpää, joten eiköhän sitä taas syksyn mittaan ala neulominen ja virkkaaminenkin huvittamaan. Joululahjojakin pitäisi varmaan alkaa miettiä.
Tuli muuten mieleen, että onko teillä muilla ongelmia Bloggerin ja anonyymien roskapostibottien kanssa? Minulla tahtoo huumori loppua, kun puhelin piipittää keskimäärin 5-10 kertaa päivän aikana uuden sähköpostiviestin merkiksi ja kun sitten menen innoissani katsomaan, kuka minua on muistanut, kyseessä onkin herra tai rouva Anonyymi, joka on taas niin valtavan innoissaan näin hyvästä bloggaajasta ja kirjoituksista ja kuinka hänkin haluaisi olla yhtä hyvä bloggaaja ja sitten perässä vähän linkkiä, jos vaikka kävisin hänen blogiansa katsomassa ja osoitteena tietenkin joku poker.com tai muu vastaava. En millään haluaisi vaatia kommentoijilta vahvistuskoodia, koska niitä on omasta mielestäkin tosi ärsyttävä naputella, mutta eipä noita roskaposteja oikein muillakaan keinoin saa häviämään. Otin käyttööni kommenttien valvonnan, mutta se ei auta noihin miljooniin sähköpostiviesteihin.
No mutta se siitä aiheesta.. Halusin vain tulla kertomaan, että elossa ollaan edelleen vaikkei minusta mitään kuulukaan.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Plääh on tuttu tunne täälläkin. Tekisi mieli, muttei jaksa aloittaa. Arjen aloituskin väsyttää, mutta kaipa se tästä:)
VastaaPoistaSinnittelin pitkään ilman sanavahvistuksia, mutta pakko oli lopulta ottaa käyttöön kun sitä roskapostia alkoi tulla niin hurjasti.
Saattaa olla, että minäkin viimein otan sanavahvistuksen käyttöön. Tänäänkin on taas ehtinyt tulla muistaakseni neljä tai viisi anonyymikommenttia. Onneksi ne eivät kuitenkaan pääse läpi, vaan menevät suoraa roskapostikansioon, mutta ei se silti kivaa ole, että niitä on alkanut ilmaantumaan noin paljon.
PoistaMua vaivaa myös neuleplääh. Syytän kiireitä ja tätä varsinaista työtäni, kotiäitiyttä, joka työllistää niin ettei meinaa muuhun taipua :).
VastaaPoistaMulla tuollaisia roskapostiviestejä ei tule, vaikka vahvistuskoodin olen minäkin ottanut pois. Paitsi että taitaakin olla niin, että viestit saattaa mennä vanhaan sähköpostiini jota en ole muistanut kurkata koko kesänä. Entäpä jos vaihtaisit bloggerin tietoihin jonkun sellaisen osoitteen, johon roskaposti saisi rauhassa valua?
Muuten voisin tekaistakin jonkun toisen sähköpostiosoitteen blogia varten, mutta kun jotenkin on kuitenkin mukava saada aina heti tietoonsa, jos joku on käynyt kommentoimassa blogia. Tuossa tapauksessahan ilmoitukset ihan niistä oikestakin kommenteista menis myös sinne "väärään" sähköpostiin. Jätän tämän kuitenkin harkintaan. Ehkä tää vois olla mukavampi vaihtoehto kuin sanavahvistuksen käyttöönotto.
PoistaKiva kun olet elossa :D (anteeksi, vähän rankempaa huumoria...)
VastaaPoistaKyllä on ollut kuuma kesä, meidänkään vanhassa talossa ei ole ilmastointia. Yläkertaan oli pakko ostaa yhden sortin tuuletin ja sitten jo luovutettiin ja siirryttiin alakertaan nukkumaan. Vaikka eipä kylmä tullut sieläkään :D
Mukavaa viikon jatkoa!
T.Sanniska
:D .
PoistaMeillä esikoisen huone on oikeastaan ainut huone, jossa on siedettävä olla helteelläkin. Kaikkiin muihin huoneisiin paistaa aurinko isoista ikkunoista keskipäivästä iltaan saakka eikä meillä ole sälekaihtimia, vaan ainoastaan bambukaihtimet. Ne päästää ikävästi auringonpaistetta lävitse.
Todella kivat raitasukat on tulossa. Toi monivärinen vaan sopii niin heinosti tämän tyylisiin sukkiin.
VastaaPoistaMä olen samalla lailla purjeissa noiden roskapostien kanssa. Vihaan sanavahvistusta, mutta se oli vaan pakko ottaa käyttöön. Mulla lienee yksi tietty postaus, joka vetää noita roskaposteja, mälsää.
Minä tykkään myös käyttää noita liukuvärjättyjä lankoja raitasukkiin.
PoistaMullakin yksi tietty postaus (Pöllöihin hurahtanut) vetää eniten roskapostia. Kyllä niitä tulee muuallekkin, mutta sanoisinko, että ainakin joka toinen on tuohon kyseiseen postaukseen.
Minä poistin anonyymin kommentointimahdollisuuden niin viestit loppuivat. En usko että kenelläkään on neuleblogiin sellaista asiaa mitä ei voisi omalla naamalla sanoa.
VastaaPoistaTämä olisi yksi vaihtoehto, mutta tiedän ainakin kaksi ihmistä, jotka käyvät tänne anonyyminä kommentoimassa ja luulisin etteivät halua alkaa tunnuksia tekemään. Mielelläni haluaisin, että tänne voisi myös anonyyminä kommentoida, kun ei ole minkäänlaisia haukkumakommentteja (vielä) tullut, mutta jos tuo roskakommenttien määrä ei millään lähde laskuun, niin ehkä tämä on sitten kuitenkin ratkaisu siihen.
PoistaNeuleplääh. Mikä täydellinen sana :))
VastaaPoistaMulla on se sama. Kuumalla ei kiinnosta. Samoja villasukkia vääntänyt pari kuukautta. Ennen kuulumatonta. Toivon, että se pian muuttuu taas tutuksi ja mieluisaksi.
Roskapostista. Sitä tulee ihan kamalasti. Mä estin anonyymien kommentit. Eipä tule enää. Anonyymien kommentteja tuli muutenkin vaan pari vuodessa ja he voivat halutessaan sit rekisteröityä tai kommentoida fb:n puolella. Roskapostihan ei tule blogiin läpi, mutta se tulee kaikkien ilmoitukset tilanneiden s.posteihin. Mälsää.
Kovin mielelläni en tosiaan poistais anonyymien kommentointimahdollisuutta, mutta eihän siinä muukaan auta, jos en onnistu muilla keinoin noita roskaposteja vähentämään.
PoistaAika monella on tuota roskapostiongelmaa, ite en ainakaan piä ongelmana sitä sanavahavistusta. Omassa blogissani on se käytössä, eikä roskapostia tuu. Tokikaan en tiiä kuinka palijon se vaikuttaa kommenttien määrään, mutta oon kokenu ite sen parhaimmaks ratkasuks.
VastaaPoistaMulla ei oo varsinaista neulebläähiä, mutta pitäs neuloa yhteen "projektiin". Kun tullee pakko neuloa jotaki, niin mielellään neulosin kaikkea muuta ku sitä "pakkoa". Miten se voiki aina mennä niin. Mukavaa syksyä toivottavasti blääh häviää, sillä kivoja raitoja on tulossa.
Mä nyt päädyin siihen ratkaisuun, että otin sanavahvistuksen käyttöön.
PoistaMulla on ihan sama juttu, että jos joku vaikka pyytää mua neulomaan sukat, niin koko ajan tekee mieli tehdä ihan kaikkea muuta. Onkohan se sitten tavallaan niin, että kun on pakko tehdä jotain tiettyä, niin silloin harrastuksesta tulee työ ja sen mielekkyys katoaa.