keskiviikko 24. kesäkuuta 2015

Lankatestailua



Ohje: Perussukka omasta päästä
Lanka: Filo Blu Running Socks
Puikot: 2,5mm
Fiilis: Aika kivat tuli.

Kävin tässä taannoin Lankatalo Tapion kaupassa Päntäneellä ja kerroinkin lankaostoksistani jo pari postausta takaperin. Pari lankahankintaa pääsi heti puikoille ja mitäs muutakaan puikoilta tipahti, kuin sukkia.

Päätin testata, minulle aivan uutta lankatuttavuutta, Filo Blu Running Socksia, joten neuloin siitä itselleni perussukat. Lanka oli mukavan tuntuista neulottavaa, vaikka ei ehkä aivan pehmeimmästä päästä. Pehmeämpää kuitenkin kuin perus Novita. Lanka on ihan kiva uusi tuttavuus, mutta ei kuitenkaan noussut suosikeihin. Kyllähän tästä kuitenkin toisenkin kerran voisi neuloa. 

Ihastuin langan hiukan semisolideihin värisävyihin, mutta lankapa tekikin yllätyksen ja alussa siististi ruskean kanssa vuorottelevat värikkäät raidat päättivätkin yhtäkkiä jatkua ilman ruskeita väliraitoja ja yhdistyivät sitten taas raidoittumaan luumunpunaisten väliraitojen kanssa. Itse olisin tykännyt, jos ruskeat raidat olisi jatkuneet koko matkan.

Nämä sukat on neulottu kahdesta eri kerästä niin, että neuloin ensin ekan kerän loppuun ja jatkoin sitten toisella. Toisen kerän korkatessani huomasin kuitenkin, että ilmeisesti kerät alkavat aina samasta kohtaa, joten jos neuloo sukat kahdelta kerältä alusta asti, saa samanlaiset sukat. Itse tykkään eriparisukista.

Puikoilta on pudonnut muutama muukin sukkapari (ja tunikan neulominen on taas jäänyt), joten niistä lisää tuonnenpana.

6 kommenttia:

  1. Kivan värinen raidoitus. Mä kans tykkään eripareista :)

    VastaaPoista
  2. Kivat sukat! Lanka näyttää muuten ihan samalta kuin Flotte Socke Palermo, oiskohan peräti samaa tavaraa eri merkin alla vaan. (http://lankaterapiaa.blogspot.fi/2014/08/aivottomuuden-ylistys.html)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onpas muuten aivan samaa lankaa! Yllättävän monet langat on ihan samaa lankaa eri vyötteissä.

      Poista

Kommentit ovat blogin suola. Olisin iloinen juuri sinun kommentistasi :) .

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...