lauantai 5. tammikuuta 2008

Hahtuvaa ja nappeja/Unspun and buttons


Ai että kuinka herkullinen kuva. Rakastan noita mun hahtuviani! Tuossa on siis koko hahtuvavarastoni tällä hetkellä. Oon kerinyt kaikki kerille, koska tuo meidän pienempi neiti on niitä ihastellut ja langat oli ihan sekaisin ja poikkinaisina. Tykkään kuitenkin enemmän neuloa suoraan kiekosta.

Oh, what a lovely image. I love my unspun yarn! There is all of my unspuns right now in this picture. I have reeled those to balls because my littlest daughter has played with unspun wheels and the yarn was mixed.

Lueskelin toissailtana kivoja blogeja ja alkoi tehdä mieli neuloa taas Nellille villahousuja. Niinpä loin silmukat puikoille ja vähän alotin vyötäröresoria. Eilen jatkoin ja nyt housut ovat oikeastaan lahkeita vaille valmiit. Herkullisen punaiset vaikka joulu jo menikin. Illalla noita neuloin ja sain idean millaiset noista sitten loppujen lopuksi tulee. Jos osaan tehdä sellaiset, mitkä suunnittelin, niin niistä on tulossa nätit. En malttaisi odottaa että taas pääsen niiden kimppuun. Neulominen ei vaan tahdo onnistua päivällä. Nelli-Maria on alkanut menemään kuin tuulispää ja kiipeilemään joka paikkaan, joten sitä täytyy seurata ihan koko ajan. En tykkää neuloa, jos se pitää jatkuvasti keskeyttää.

Day before yesterday I read some nice blogs and I thought I would like to knit a woolen pants to my daughter. So I casted on and started to knit ribbing. Yesterday I knit more and now the pants are almost finished. I just have to knit legs. The pants are red. Very delicious color. Last night I had an idea how beautiful pants I am going to knit. You will see them soon. I hope :) .



Eilen tuli siskoni kanssa tilaamani napit Polinkasta. Olen aivan rakastunut! Napit on ihania! Vielä kun tulisi myös Cernit-massat, jotka tilasin niin pääsisin itsekin tekemään nappeja. Pitää vissiin ostaa Viivi-Lotalle muovailuvahaa niin saa se sitten tehdä omia nappejaan siitä. Tiedän etten kuitenkaan saa tehdä nappejani rauhassa.

I ordered buttons from Polinka with my sister and yesterday they came. I'm in love! The buttons are so beautiful!



3 kommenttia:

  1. Bongasin sinut vahingossa Finnish knitters -ryhmästä. Nimessäsi oli jotain tuttua joten pitihän se käydä tutkailemassa miksi. :)

    VastaaPoista
  2. Suomalainen neuleblogirinki tuo sivuillesi, mutta täältä ei löydy ringin juttuja että pääsisi eteenpäin. Voisitko lisätä?

    VastaaPoista
  3. tiina: Liitin blogiringin vanhaan blogiini eli Niin sanottu elämäni-blogiin. Siellä on myös se tarvittava koodinpätkä että tarvittavat linkit näkyy.

    Ihmettelen että tämäkin blogi on ringissä, koska en tätä ole ehtinyt sinne vielä liittää.. Yritän selvittää asian tänään.

    VastaaPoista

Kommentit ovat blogin suola. Olisin iloinen juuri sinun kommentistasi :) .

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...