tiistai 3. marraskuuta 2009

Puikoilta tipahtaneita


Puikoilla on ollut hys hys -juttuja, joten väläytän niistä vain pari makupalaa. Nämä kaksi projektia piilotettiin jo laatikkoon odottamaan joulua ja niistä sitten enemmän joulun jälkeen.

Lisäksi puikoilta tipahtivat viimeinkin myös ystävälle matkaavat sukat. Tuossa ne jo kirjekuoressa keittiön pöydällä odottelevat postitusta.


Lanka: Ystävän äidiltä saatu tuntematon villalanka
Puikot: KnitPro 2mm


Sukkia oli oikein mukava neuloa vaikka mulla niissä aikaa menikin. Tuli vaan niin monta muutakin mielenkiintoista projektia yhtä aikaa puikoille. Näiden sukkien myötä tulikin pari uutta asiaa. Ranskalainen kantapää ja tuollaiset erikoiset kärkikavennukset, jotka tulee sukan alapuolelle. Ranskalainen kantapää hyppäsi oitis suosikikseni ja käytinkin sitä jo edellisissäkin sukissa.

Tänään tuli Suuri käsityölehti ja löytyihän siitä yksi ihan kivannäköinen neule nimittäin numero 9. Naisten pitsipusero. Myös puolukkajakku näytti kivalta, mutta ei ehkä ole kuitenkaan mun tyylinen. Ellen sitten neulo sitä pidempänä versiona pitkillä hihoilla. Myös virkattu hevonen, tyttö ja porkkanasanko kolahti. Siinä olisi varmasti mieluinen joululahja hepoista kiinnostuneelle esikoiselle. Mun virkkaustaitoni ei vaan taitaisi riittää.

Tällä hetkellä puikoilla on taas hys hys -juttuja ja odottelen lankapakettia Tapiolta, jotta voin tehdä joululahjoja vielä paaaljon lisää. Vähän alkaa kyllä itestä tuntua että ahnehdin liikaa enkä saa millään neulottua jouluksi mm. kuutta kirjoneuleprojektia ja vielä muutamaa muutakin pientä juttua. Luultavasti juoksen taas aaton aattona pää kolmantena jalkana pitkin kauppoja viimehetken lahjaostoksilla. Niin mulle käy lähes joka joulu. Tulis nyt ne langat, niin saisin aloitettua hommat ajoissa. Onneksi Tapiolla on ainakin yleensä nopea toimitus.

Espanjan kurssilla on takana ensimmäinen sanakoe, joka meni.. öh.. no sanotaan nyt vaikka että kohtalaisen surkeasti. Ainakin luulisin niin.
Ei vaan tullut kamalasti luettua, kun viimeinen viikko on kulunut luultavasti possuflunssan kourissa. Esikoinen ei ole vieläkään kunnolla tervehtynyt ja itselläkin pukkaa vielä nuhaa. Ei käyty testeissä, mutta jos tuo meidän tauti oli sikatautia, niin aika helpolla päästiin. Eipä tuo paljoa normaalista influenssasta poikennut. Mitä nyt kuume nousi tosi yhtäkkiä ja ranteet, kyynärtaipeet ja käsivarret oli niin kipeänä etten saanut kierrettyä mehupullon korkkia auki.

Nyt taidan hipsutella neulekirjojen ja sukankutimien kanssa (uudelle!) sohvalle pötköttelemään ja ehkäpä laitan takkaan valkean.

7 kommenttia:

  1. Ompa sulla nätti tasainen kirjoneulekäsiala ja kauniit sukat.

    Tietääkseni en possunuhaa sairasta. Minulla ei ole kuumetta ollenkaan, vain lievää lämpöä, mutta nivelkivut on kyllä aika kovia ja pää on täynnä räkää.

    VastaaPoista
  2. Oih miten nätinväriset sukat! Tykkäsin myös uusimman SK:n neulemalli numero ysistä kovasti, myös kakkonen ja vitonen oikein kivoja.

    VastaaPoista
  3. Pääsisimpä pian lukemaan tuota SK:n uusinta numeroa, mummulassa se odottaa sunnuntaita :).
    Kauniita neuleita. Niin haluttaisi nähdä tuo kirjoneule kokonaisuudessaan.
    Eihän noista flussista tiedä, itsellänikin on nokka tukossa ja muutenkin heikko olo. Mutta jos tämä on sitä possua, niin kyllä on ollut paljon melua tyhjästä.

    VastaaPoista
  4. Onpas kauniit sukat :). Täytynee itsekkin kokeilla tuollaista kantapäätä :).

    VastaaPoista
  5. Taas ihania puikoilta tipahtaneita töitä! :)

    VastaaPoista
  6. Kauniit sukat! :)

    Satuin sattumalta blogiisi ja täytyi ehti pika-kahlata koko blogin kuvat läpi koska näytti niin kivalta! :) Upeita juttuja oot saanu aikaan. =>

    VastaaPoista
  7. Judiuni: No noissa ekoissa kirjoneulelapasissa tahtoi välillä lanka vähän kiristää, mutta hienosti ne löystyi ja oikeni, kun kastelin ja venyttelin.

    ElioS, Hilmukka, Tanja ja Jenna: Kiitos paljon kehuista :)

    Annika: Kiva kun eksyit tänne ja toivottavasti tulet useampaankin kertaan :)

    VastaaPoista

Kommentit ovat blogin suola. Olisin iloinen juuri sinun kommentistasi :) .

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...