maanantai 28. joulukuuta 2009

Joulun taikaa

Netissä lusmuilu jäi joulun aikoihin lähes kokonaan pois päiväaskareistani. Aamuisin en juossutkaan ensimmäisenä koneelle päivittämään Facebookin tilapäivitystä tai lukemaan sähköpostejani. Sitä vastoin aloinkin heti ahkerana siivoilemaan tai leipomaan. Monena päivänä istahdin aamukahvillekkin vasta puolen päivän aikoihin kun koti jo kiilteli puhtaana ja minullakin oli hiukset laitettu ja meikit naamassa. Niinpä bloggauskin taas kerran jäi ja jäi..

Nyt joulu on ohi ja paluu arkeen alkanut. Vietimme joulun pitkälti rakkaidemme parissa niin siskon ja anopin luona kuin omassa kodissakin. Äidinkin luona kävimme syömässä jouluruokia. Joululahjoja annettiin ja saatiin ja lahjat tuntuivat olevan kaikille mieleisiä.
Minä sain tällä kertaa yllättävän paljon omatekoisia lahjoja aikaiseksi vaikkakaan en aivan sitä määrää mitä ensin suunnittelin. Tässäpä niistä kuitenkin osa.


Lanka: Drops Paris
Puikot: olisikohan 4,5mm
Paketin saaja: tämä meni siskolle ja miehelleen yhdessä metalliset koristetarjottimen ja -sangon kanssa




Haavisto N:o 6 (Sata kansanomaista kuviokudinmallia)
Lanka: Gjestal Maija (musta ja valkoinen)
Puikot: 2,5mm
Paketin saaja: siskon mies, joka on sattumalta myös mieheni veli :)



Haavisto N:o 9 (Sata kansanomaista kuviokudinmallia)
Lanka: Novita Marimba (turkoosi, ruskea ja vaaleanpunainen)
Puikot: 2,0mm
Paketin saaja: siskon keskimmäinen tyttö



Haavisto N:o 95 (Sata kansanomaista kuviokudinmallia)
Lanka: Novita Florica (valkoinen ja tumma kanerva)
Puikot: 2,0mm
Paketin saaja: siskon vanhin tyttö



Piggy Mittens (by SpillyJane)
Lanka: Gjestal Janne (vaaleanpunainen)
Puikot: Ei muistikuvaa, mutta veikkaan että 3,5 - 4mm
Paketin saaja: siskon nuorin tyttö

 Lisäksi neuloin vielä aaton aattona siskolle pöllölapaset punaisesta Temposta, vaikka uhkasinkin etten Temposta enää mitään neulo. Olisi tuntunut tyhmältä että kaikille muille perheenjäsenille on lapaset, mutta siskolle ei. Tarkoitus oli alunperin neuloa siskollekkin Haaviston kirjasta kirjoneulelapaset, mutta hyydyin saatuani toisen lapasen valmiiksi. Kuvio (N:o 23) ei ollut kivaa neulottavaa ja lankojen värit olivat jotenkin väärät. Onneksi lankavarastostani löytyi kerä punaista Tempoa jonka tiesin sopivan siskon talvitakin väreihin ja lapasmallikin oli tuttu omista lapasistani. Kärjen tein vähän eri tavalla.

Joulun jälkeen puikoilta on lapasten sijaan tipahtanut lasten sukkia. Huomasin eilen esikoisen ystävän tullessa hakemaan tyttöä ulos leikkimään, että lähes kaikista tyttöjen villasukista on toinen pari hukassa, joten oli aloitettava sukkaurakka. Saanpahan tuhottua lankavarastoa ja pieniä perussukkia neuloo mukavasti telkkaria katsellessa tai kuunnellessa joululahjaksi saamaani The Baseballsien cd:tä. Noita sukkia ei kuitenkaan ole tullut kuvattua. Kuvaan sitten kerralla kun saan kaikki valmiiksi.

Uusi vuosi on jo nurkan takana ja täytyisi saada siihen mennessä luettua kaikki Readerin päivitykset (449 kpl), joten ehkäpä pitäisi lopettaa tämä jaarittelu tähän ja ottaa härkää sarvista. Makoilen jo peiton alla, vieressä tuhisee kuopus ja lipaston päällä odottelee puolivalmis sukka. Jos vaikka hakisi vielä pienen kulhollisen juustonaksuja ja lasillisen kotikaljaa ja lueskelisi toisten joulukuulumisia vähintään puolille öin.

Tässä teille tunnelmankohottajaa <3




4 kommenttia:

  1. Kiitokse lajoista! Moni noista taisikin tulla meijän perheeseen:=)

    VastaaPoista
  2. ihania nuo haaviston lapaset. itse sain syksyllä haaviston kirjan, mutta vielä en ole ehtinyt ensimmäistäkään paria kutoa. ja meidän mummu on jo vuosikymmenet kutonut haaviston kirjasta malleja nappaillen, kai se on kohta pakko jatkaa perinnettä :)

    VastaaPoista
  3. Kivoja neulomuksia sinulla täällä! Eikä tuo Baseballskaan hassumpi ole ;o) Pojilla on hyväntuulenmusan lisäksi aika makeet pulisongit...

    VastaaPoista
  4. Kurkkailemassa blogiasi ja ihailemassa taitojasi.

    Meillä myös Mitja tuosta Baseballs-levystä tykkää, lienee se synttärilahjaksi hommattava, kun nyt jouluksi jäi.

    VastaaPoista

Kommentit ovat blogin suola. Olisin iloinen juuri sinun kommentistasi :) .

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...