tiistai 1. tammikuuta 2013

Uusi vuosi, uudet kujeet


Oikein hyvää uuttavuotta  kaikille!

Meillä vuosi vaihtui rakkaan ystäväperheen kanssa täällä meillä. Käytiin me muutama raketti ampumassa tuolla kaupungin raketinammuntapaikalla, mutta niitäkin minä ihailin suurimmaksi osaksi kuopuksen kanssa autosta käsin, kun pikkuneiti päätti ettei tykkää raketeista.

Illalla syötiin ranskalaisia, nakkeja ja perunasalaattia yhdessä ystäväperheen ja siskon perheen kanssa ja yöllä istuin olkkarin sohvalla ikkunan edessä katselemassa näkyisikö yksikään raketti meille asti. Näkyihän niitä muutama, mutta ihmeen rauhallista tuntui olevan rakettien paukuttelu tänä vuonna. Yökin saatiin nukutuksi.

Nuo kuvassa olevat silmukkamerkit askartelin muutama päivä sitten. Kävin hakemassa autotallista miehen kalastussiimaa ja kokeilin onnistuuko nuo tuollaiset "siimamerkit". Aika painavia noista tuli enkä oikein tiennyt mitä noille siiman päille pitäisi tehdä. Nyt pelkään niiden repivän neuletta. Testaukseen eivät ole vielä päässeet eivätkä nyt hetkeen pääsekkään, kun Grown up Girl on edelleen kesken. Vieraiden meillä ollessa en viitsinyt/jaksanut/ehtinyt tarttua puikkoihin kertaakaan.

Oletteko te lukijat tehneet jonkinlaisia uudenvuodenlupauksia?

Minä hiljaa mielessäni lupasin itselleni, että yritän olla tänä vuonna positiivisempi, iloisempi ja sosiaalisempi. Yritän myös aloittaa yksinäisen puurtamisen fysiikan ja kemian saralla. Nettilukion jouduin keskeyttää, koska en saanut opiskelurauhaa. Lupasin ryhmänohjaajalleni ilmoittautua lukioon uudelleen kunhan kuopus alkaa nukkumaan paremmin ja puuhamaan enemmän itsekseen, jotta saan enemmän aikaa opiskelulle ja tehtävien teolle. Tällä hetkellä opiskeluoikeus olisi valunut hukkaan, kun kurssit eivät millään meinanneet valmistua.

Kova into olisi jo aloittaa uudestaan, kun kuopuskin menee iltaisin aikaisemmin nukkumaan ja minulle jää myöhäisillat ihan omaa aikaa, mutta ehkä en sitten kuitenkaan vielä viitsi. Jos nyt ensin lueskelisin ja laskisin ihan vaan itsekseni noita kemian ja fysiikan laskuja. Mielessä kävi jo iltalukion aloittaminenkin, mutta se taas aiheuttaa kamalasti sumplimista, kun miehen työaikojen vuoksi joutuisin hankkia lapsille hoitajan ainakin illan ensimmäisille tunneille.

Yhtenä uudenvuodenlupauksena on etten osta itselleni karkkia. En ole virallisesti karkkilakossa, koska saan syödä karkkia vaikkapa kylässä tai noita joulusuklaita tuolta meidän kaapista, mutta uusia karkkeja en saa itselleni ostaa.

Katsotaan olisko ensi kerralla jo valmiin neuleen esittelyä. Nyt lähden tyttöjen kanssa äidin luokse kahville.


8 kommenttia:

  1. Siiman päihin voisit kokeilla kiinnityshelmen päällyshelmiä, siis vaikka tuollaisia
    http://www.kirjohelmi.net/product_details.php?p=3595

    Minä itse teen merkit niin, että laitan korupiikkiin helmet ja teen lenkin sitten siihen. Tällöin tulee vain yksi kiinnityshelmi, jonka sitten nyt olen opetellut piilottamaan päällyshelmellä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos neuvosta. Täytyy perehtyä noihin erilaisiin korutarvikkeisiin. Nyt vielä oon ihan pihalla mitä milläkin pikku härpäkkeellä tehdään :D .

      Poista
  2. Hyvää uutta vuotta, ei mitään luvattuna, kunhan mennään vaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mitäpä sitä aina lupauksia tekemään. On jäänyt lupaukset multakin monta kertaa väliin :) .

      Poista
  3. Hyvää uutta vuotta! Ei varsinaisia lupauksia, mutta vuosi tuo tullessaan uusia juttuja perheessä ja ihan omatkin jutut pakottavat tavoitteisiin joista vuodelle tulee tarpeeksi haastetta. Lisäksi nämä samaiset asiat vaikuttavat niin että ainakin rahansäästö olisi tärkeää joten jonkinlaista yleistä ostolakkoa (ei siis vain langan!) olisi pyrittävä ylläpitämään. Lisäksi itsekin voisin pyrkiä tuohon positiivisempaan ajatteluun kyllä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tsemppiä ostolakkoon! Voisi olla ihan aiheellista täälläkin.

      Poista
  4. Positiivisemman ja iloisemman asenteen tavoittelu kuulostaa hyvältä tavoitteelta! Neulonnan saralla olen ajatellut pitää tänä vuonna kiinni sellaisesta periaattesta, että lankaa tulisi ostettua vähemmän kuin mitä kuluttaa. Hyvää tätä vuotta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saa nähdä miten se mun osalta toteutuu, mutta yritän parhaani :) .

      Poista

Kommentit ovat blogin suola. Olisin iloinen juuri sinun kommentistasi :) .

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...