perjantai 26. huhtikuuta 2013

Pikkuveljiä



Ohje: Pikkuveli by Suvi Simola
Lanka: Novita 7 veljestä
Puikot: 4mm ja 4,5mm

Muutama päivä sitten valmistui kuopukselle Pikkuveli 2-vuotiaan koossa. Sitä oli tosi mukava neuloa ja ihan kiva siitä tuli vaikkakaan tuo väriyhdistelmä ei ollut ihan paras ja napitkin ovat ehkä hivenen liian suuret. Pääasia kuitenkin, että tytöllä on villatakki, jota voi pitää pihalla sitten kun ulkoilutakki on jo liikaa, mutta pelkkä paita liian vähän.




Meidän pikkutirppa on sen verran pienikokoinen ikäisekseen, että vaikka onkin jo täyttänyt kaksi vuotta, tuo 2-vuotiaan koko on pikkuisen liian iso. Mutta parempi näin päin. Onpahan kasvunvaraa ensi talveksi asti :) . Kovasti pikkuneiti takistaan tykkää ja se on pääasia!

Tuli sitten luvattua neuloa samanlaiset takit isommillekkin tytöille. Niinpä eräänä päivänä sitten kurvattiin tyttöjen kanssa yhdessä Tokmannille valitsemaan sopivat värit. Molemmat saivat valita itse omat lankansa ja aika köh.. mielenkiintoisia väriyhdistelmiä sieltä tuli.

Esikoinen onnistui kyllä mielestäni aika hyvin. Enpä olisi itse huomannut tuollaisia värejä valita. Vaaleanlilaa, oranssia ja turkoosinsinistä. Niistä on takki jo muotoutumassa. Ensimmäinen hiha on jo melkein valmis.


Keskimmäisen takin väreiksi valikoituivat tuo sama turkoosinsininen, jota on siskojenkin takeissa sekä kirkkaanpunainen ja musta. Aika mielenkiintoista. Katsotaan sitten millainen takki niistä saadaan aikaiseksi.

13 kommenttia:

  1. Kaunis takki! Ja lapsilla on ihanan ennakkoluuloton värisilmä, monesti paljon kivempi lopputulos kuin aikuisen valitsemana! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta. Lapset on niin ihanan ennakkoluulottomia joissakin asioissa :) .

      Poista
  2. Voi, miten nätti takki. Tuo on kiva malli, kunpa olisi joku tuon kokoinen jolle tehdä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kovasti oli Ravelryssä toivottu ohjetta myös aikuisten koossa. Pikkuveljessähän on ohjeet 1-, 2-, 4-, 6- ja 8-vuotiaille.

      Poista
  3. Kaunis takki :) juu, lasten väriyhdistelmät on hauskoja,laitathan kuvaa kun ovat valmiit :) Lapset joskus yhdistelevät vaatteissakin värejä ja vaatekappaleita luovasti. Omat tyttöni (4 &7 v) ovat peppi pitkätossu-tyyppisiä pukeutujia. Farkut ja hameen voi yhdistää vallan mainiosti ja t-paitaa pitää pitkähihaisen päällä. Minusta on ihanaa että ovat niin omia itsejänsä ja uskaltavat toteuttaa itseään. Toki juhliin katsotaan että on asianmukaiset vaatteet. Muuten kulkevat iloisen sekamelskaisissa vaatteissa :) toki säänmukaisissa, joskus kyllä helteellä kumppareissa.... :)
    Aurinkoista viikonloppua!
    -Sanniska

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä 9-vuotias pukeutuu lähes aina verkkareihin tai collareihin ja trikoopaitaan. Kesällä onneksi myös mekkoihin. 6-vuotias on kanssa tuota Peppi Pitkätossu -tyyliä ja esim. tänä aamuna tuli huoneestaan kukkamekossa ja huulipunat huulissa :D .

      Laitan toki kuvat sitten kun takit valmistuu. Tuota keskimmäisen takkia odotan oikeastaan aika innoissani. Taitaa siitä tulla aika jännä :D .

      Poista
  4. Todella kaunis takki! Mahtavaa, että nyt törmäsin tähän malliin, koska takki pitäisi tehdä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen kyllä tätä mallia. Ohje on selkeä ja takki kyllä tosi mainio.

      Poista
  5. ihana! oon monesti tätä mallia miettinyt lähipiirin lapsille.. passasko tuo 7veikka silmukkamääriltään ohjeeseen, vai laskeskelitko uudelleen?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mun käsialalla 7veikka sopi hyvin ohjeen neuletiheyteen. En muutellut mitään silmukkamääriä.

      Poista
  6. Aika herkullinen takki ja tyttö näyttää onnelliselta! :)

    VastaaPoista

Kommentit ovat blogin suola. Olisin iloinen juuri sinun kommentistasi :) .

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...