torstai 11. joulukuuta 2014
Buzzadorkampanja: Vanish
Toimin buzzadorina ja pääsin mukaan Vanish-kampanjaan kokeilemaan miten hyvin Vanish saa tahrat katoamaan. Sain kotiin testattavaksi purkilliset Vanish Oxi Actionia, Vanish Oxi Action Crystal Whitea, Vanish Oxi Action Extra Hygienea sekä Vanish Powergeliä. Lisäksi mukana tuli valkoinen liina, jonka avulla sain haastaa Vanishin tahratestissä.
Vanish on Suomen ostetuin tahranpoistoaine. Tuoteperheestä löytyy tahranpoistotuotteita niin värillisille kuin valkoisillekin tekstiileille. Tuotteita voidaan käyttää joka pesussa yhdessä tavallisen pyykinpesuaineen kanssa, liotuksessa ennen varsinaista pesua tai esikäsittelyn yhteydessä suoraa tahroille. Kaikki tuotteet ovat Joutsenmerkittyjä ja lisäksi lähes kaikki tuotteet ovat Allergia- ja astmaliiton suosittelemia. Tuotteet ovat hajusteettomia.
Tänään päätin tehdä tahratestin ja sotkin liinaan kuulakärkikynää, banaania, ketsuppia, rypsiöljyä, ripsiväriä, remouladekastiketta, klementiiniä, huulipunaa ja kaakaota. Annoin tahrojen kuivua jonkin aikaa ja esikäsittelin ne sitten Vanishilla hieromalla geeliä/jauheen ja veden sekoitusta tahran päälle ja annoin vaikuttaa jonkin aikaa.
Kuulakärkikynään, rypsiöljyyn ja huulipunaan kokeilin Powergeliä, joka on Vanishin tehokkain esikäsittelyaine. Pullossa on hierontapää, jolla tahraa on helppo hangata. Powergel on tarkoitettu vaikeimmille tahroille ja se on omiaan mm. ruoho-, hedelmä- ja mehu-, punaviini-, veri-, ruoka-, curry-, ketsuppi- ja meikkitahroille.
Klementiiniin ja kaakaoon kokeilin Oxi Actionia, joka poistaa kaikenlaisia tahroja myös alhaisissa pesulämpötiloissa.
Ripsiväriin, banaaniin, remouladekastikkeeseen sekä ketsuppiin testasin Oxi Action Extra Hygieneä, joka tappaa pyykissä olevia bakteereita ja poistaa tehokkaasti kaikenlaisia tahroja.
Epähuomiossani en testannut Oxi Action Crystal Whitea ollenkaan, koska sekoitin sen vahingossa tuohon Extra Hygieneen. Näin jälkikäteen harmittaa, koska olisi ollut mukava testata sitäkin, kun kyseessä kuitenkin oli nimenomaan valkoinen liina. Crystal White on tarkoitettu valkopyykille ja se tekee siitä entistä valkoisempaa.
Esikäsittelyn jälkeen laitoin liinan normaalin pyykin sekaan 40 asteen tehopesuun. Pesin pyykit tavallisella pyykinpesuaineella (Omo Color) ilman huuhteluainetta.
Kun pyykki oli pyörinyt, kaivoin jännittyneenä liinan koneesta. Kuulakärkikynästä, ripsiväristä ja kaakaosta oli jäänyt liinaan pienet tahrat ja huulipunasta sitten vähän suurempi. En lukenut ennen testiä opasvihkostani tarpeeksi hyvin, koska jos olisin sen tehnyt, olisin käyttänyt kaakaoon ja ripsiväriin Powergeliä.
Yllätyin ehkä eniten sitä, miten rypsiöljytahra katosi kokonaan ja sitä miten hyvin kuulakärkikynätahra oli lähtenyt. Huulipunatahraan taas hiukan petyin, koska kuvittelin että saan sen Vanishilla lähtemään.
Yleisesti ottaen olen tuotteisiin tyytyväinen ja itse asiassa olen jo aiemminkin käyttänyt Vanish Oxi Actionia. Se on ollut mielestäni paras kokeilemani tahranpoistoaine ja olen käyttänyt sitä pyykinpesupulverin joukossa. Vaikeimmat tahrat olen esikäsitellyt sillä ennen pesua.
Jos haluat tietää enemmän mitä Buzzadorina oleminen tarkoittaa, voit lukea lisää täältä: http://www.buzzador.com/fi?refstr=Miuski
Seuraa tätä linkkiä rekisteröityäksesi Buzzadoriksi (minun käyttäjänimeni on Miuski): https://www.buzzador.com/buzzador/index.php?file=u-signup&lang=FI&refstr=Miuski Voit myös lähettää sähköpostiviestin: Finland Miuski osoitteeseen register@buzzador.com tai lähettämällä tekstiviestin: Buzzador Miuski numeroon +4560991000 saadaksesi kirjautumistiedot välittömästi. Ensimmäisellä kirjautumiskerralla pääset viimeistelemään käyttäjäprofiilisi, jolloin pystymme valikoimaan sinulle sopivia kampanjoita.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kommentit ovat blogin suola. Olisin iloinen juuri sinun kommentistasi :) .