torstai 1. huhtikuuta 2010

Äidiltä tyttärelle

Mohair minimalist top
Ohje: Mohair minimalist top (ravlink) by: Anna Kuduja
Lanka: Sandnes Garn Kitten Mohair (n. 1,5 kerää)
Puikot: 4mm

Tulipa sitten neulottua esikoiselle parissa illassa tuollainen toppi. Tarkoitus oli alunperin neuloa se itselleni, mutta koska ostin vain kolme kerää Kitten mohairia ja pelkäsin että lanka loppuu kesken ja topista tulisi omaan makuuni liian lyhyt, sovelsin ohjetta niin, että sain siitä sopivan tuollaiselle tirppanalle kuusivuotiaalle. Eipä siinä paljon tarvinnut säveltää, kun oikeasti neuloin topin ihan ohjeen mukaan nelosen puikoilla, mutta tuolla paksummalla langalla, joten neuleesta tuli tiiviimpää eikä siitä siis tullut yhtä joustava kuin ohjeen neule. Venyi se sen verran, että olisin joten kuten saanut venytettyä topin päälleni, mutta näytti sen verran karmealta nakinkuorelta, että päätin pysyä suunnitelmassani antaa sen esikoiselle.


Pikkusiskokin halusi kuvaan :D . Askarreltiin aamulla tyttöjen kanssa naamareita, joten nyt meillä sitten asustaa lähes oikea pikkukisu.

Päätin nyt sitten kuitenkin, että näytän jo tässä vaiheessa aikaansaannokseni ystävän perheen sukkien saralla. Kolme paria on valmiina ja lisäksi kahdesta parista on toinen sukka valmiina, mutta toinen uupuu. Kun saan nuo kaksi valmiiksi, on vuorossa vielä yhdet koon 42 miesten sukat ja sitten saankin lähettää lämpimän paketin ystävälle. Toivottavasti helteet eivät ehdi saapua Suomeen ennen sitä :D .

 Ski Track Socks
Ohje: Ski Track Socks by: Kirsi Uutinen
Lanka: Novita Nalle Colori (n. 0,5 kerää)
Puikot: 3mm
Koko: 42
Tässä ensimmäisessä kuvassa ne oikeat murheenkryynit. Aloitin siis näitä miesten sukkia Novitan Tico Ticosta, mutta en onnistunut saamaan kaunista jälkeä sitten millään, joten vaihdoin langan kauan lankakorissa marinoituneeseen Novitan Nalle Coloriin. Lisäksi päätinkin neuloa tavallisen perussukan sijasta Neulontai -blogista löytyvät Ski Track Socksit ja täytyy sanoa, että tosi mukava ja nopea malli neuloa. Valitettavasti kuvio ei näy noin räikeästä langasta kunnolla, mutta sukkien molemmilla sivuilla siis menee ihan selkeät hiihtoladut.
Muuten neuloin ohjeen mukaan, mutta kärkikavennukset tein oman pään mukaan nauhakavennuksena. Väsytti niin etten jaksanut enää lukea ohjetta.

Raitasukat
Ohje: perussukka omasta päästä
Lanka: Novita Tico Tico kahdessa eri sävyssä
Puikot: 2,5mm
Koko: 36-37

Näitä ystäväni sukkia oli oikein mukava neuloa. Ei meinannut maltaa jättää kesken, kun aina halusi tietää mikä väri seuraavaksi on tulossa. Sukat on siis ihan vain sileät perussukat ranskalaisella kantapäällä ja nauhakavennuksella. Raidat ovat kolmen kerroksen levyisiä enkä edes yrittänyt sovittaa värejä molempiin sukkiin samalla tavalla. Toivottavasti ystävä tykkää. Minä ainakin tykkään kovasti ja aion vielä joskus neuloa itselleni samanlaiset.
Pienet raitasukat 
Ohje: perussukka omasta päästä
Lanka: Novita Tico Tico kahdessa eri sävyssä
Puikot: 2mm
Koko: n. 30

Ystävän tyttärelle neuloin lähes samanlaiset sukat kuin äidilleen. Erona on se, että tytön sukkiin neuloin sileän neuleen sijasta joustinneuletta. Tällä kertaa myös yritin, että raidoista tulisi samanlaiset ja kyllä niistä sitten tulikin. Oma kuopukseni on ihan innoissaan näistä sukista, joten luultavasti joudun neulomaan hänelle joskus samanlaiset.

Ystävän toiselle tyttärelle on tulossa samanlaiset raitasukat kuin siskolleen, mutta väreinä on tuon pinkki-oranssin parina Tico Ticon ruskea sävy. Tulee ihan kivan näköistä. Ystävän miehen tyttärelle on tulossa vihreät Polly Jeanit ja pojalle taas luultavimmin Ski Track Socksit.

Nyt on mentävä laittamaan jotakin murua rinnan alle. Illalla taidan vihdoinkin luoda silmukat Coffee Tuniciin ellen sitten innostu taas noista keskeneräisistä sukista. Tytön toppi kun oli mukava välityö ja nyt voisi tuntua että sukan neulonta taas maittaisi. Mies muisti mua eilen kannettavalla cd-soittimella, joten nyt neulominen äänikirjojen tahtiin on taas huomattavasti helpompaa.

2 kommenttia:

  1. Onpa suloinen tunika, kelpaisi mullekin isommassa koossa! (Ja tuo pinkki seinä on varsin herkullisen värinen:)

    VastaaPoista
  2. Serayna: Pinkki seinä oli esikoisen valinta. Omaan huoneeseensa siis sai valita tehosteseinän värin. Ihan alkuperäinen ehdotus oli sateenkaarenvärinen, mutta katsoin parhaimmaksi päästää sen toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos ;) .

    Mullekkin kelpais tuollainen tunika. Itseasiassa sellainen on jo tulossa, jos vaan lanka riittää. Sitä on taas vähän arvelluttavan vähän, mutta kokeillaan..

    VastaaPoista

Kommentit ovat blogin suola. Olisin iloinen juuri sinun kommentistasi :) .

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...