lauantai 1. tammikuuta 2011

Hamahulluutta



Tänään askarreltiin esikoisen kanssa hamahelmillä. Onpas koukuttavaa puuhaa! Suunnittelen jo lähteväni huomenna hamahelmiostoksille, kun tuntui kaikki parhaimmat värit olevan vähissä tai kokonaan loppu. Näihin kuvioihin sain inspiraation netistä googlettamalla. Löysin siis netistä toteutettuja hamatöitä ja piirsin niistä ohjeet ruutupaperille. Sitten vain toteuttamaan. Oli mukavaa ja kyllähän noihin sai aikaakin kulumaan ihan mukavasti. Ja mikä parasta.. Sain touhuta esikoisen kanssa kerrankin jotain mistä tykkään itsekkin. Olen huono leikkimään, mutta askartelut ja vaikkapa leipominen tuntuu enemmän omalta.

Käytiin myös aamulla luistelemassa. Minä en sentään uskaltautunut luistimille, mutta molemmat tytöt testasivat uusia luistimiaan. Hienosti se meni ottaen huomioon ettei kuopus ole luistellut vielä kertaakaan aiemmin ja esikoisellakin se on ollut erittäin vähäistä. Molemmat kuitenkin pysyivät pystyssä ilman, että tarvitsi auttaa, joten eiköhän se siitä lähde talven mittaan sujumaan. Harjoitus tekee mestarin.

Hamatöistä vielä sen verran, että ajattelin tehdä näitä paljon lisää ja kiinnittää ne avaimenperiksi. Ehkäpä tässä voisi olla mukava piristys ensi vuoden joululahjoihin ;) .

Cascade- neuletakki edistyy hiljokseen. Lanka on aivan ihanaa, väri on hurmaava ja tuota takkia on mukava neuloa. Minuun on vain iskenyt jokin kumma siivous- ja järjestelypöpö, joten neulomisen sijaan on tullut enemmän siivottua ja järjesteltyä kaappeja/tietokoneen valokuvakansioita jne. Asensin jopa oman kannettavani käyttöjärjestelmän uusiksi eilen. Ei siihen oikeastaan mitään syytä ollut. Teki vain mieli saada sekin kone ihan puhtaaksi kaikesta turhasta. Liekö tällä järjestelyvimmalla jotakin yhteyttä tulevaan synnytykseen..

Nyt taidan hilipasta herkkukaapin kautta peiton alle kirjan kanssa. Tai sitten neuleen.. En ole vielä päättänyt.

OIKEIN IHANAA VUOTTA 2011 TEILLE KAIKILLE ja ettehän unohda arvontaa ;) .

6 kommenttia:

  1. ai etta ma inhoan noita hamahelmia... Musta tuntuu, etta joka kerta kun menen tuonne neidin huoneeseen, niita helmia on ihan JOKA paikassa! :)

    VastaaPoista
  2. kuwaitin kaunotar: Mä inhoan kans sitä, kun niitä on pitkin lattioita ja pöytiä ja tuntuu että niitä löytyy välillä ihan käsittämättömistä paikoista, mutta nyt kun ite innostuin niillä tekemään, tuntuu että jaksan paremmin kerätä niitä lattioiltakin :D .

    VastaaPoista
  3. Tosi kiva idea, pitääpä heti tehdä oman ykkösluokkalaisen kanssa. Meillä kans noita hamahelmiä ja valmiita töitä on joka paikassa. Mutta jos tekis tosiaan tollasia kivoja malleja ja just vaikkapa avaimenperiä. Tyttö tykkää tehdä kaikkea pientä omille luokkakavereille, antakoon niitä vaikka sitten :)

    VastaaPoista
  4. Kivoja! Enpä oo tuota päässyt vielä kokeileen. Mistä selaisen siivouspöpön saisi? ;)

    VastaaPoista
  5. Hienot kuviot. Meillä on varmaankin ollut jotenkin huonolaatuisia helmiä ;o) kun kukaan ei niillä koskaan jaksa tehdä mitään. Itsekin vaikka olen yleensä näpertelijä, niin hamahelmet tuntuu vain sinkoilevan paikoiltaan ja hermot palaa.

    Siellä on sitten iskenyt oikein klassinen pesänrakennusvietti viime metreillä. Iskeeköhän vielä täälläkin -tarvetta järjestelylle kyllä olisi, kun joulusiivon paras anti on jo kulutettu.

    VastaaPoista
  6. JohannaL: Suosittelen kyllä. Mä ajattelin vielä ostaa sellasen ison lokerikon, johon saa järjestellä helmet väreittäin. Ehkä ne sitten pysyy paremmin poissa lattioiltakin :) .

    Riikka: Se pöpö taitaa olla tätä raskauden mukanaan tuomaa :D . En mä ainakaan oo tainnu koskaan muillon siihen törmätä.

    Merruli: Saa nähdä kauanko tätä pesanrakennusviettiä kestää. Kyllä mulla on tänäänkin suunnitelmissa ainakin vähän touhuta. Liikoja en saa, kun tahtoo supistella jo aika napakasti.

    VastaaPoista

Kommentit ovat blogin suola. Olisin iloinen juuri sinun kommentistasi :) .

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...