perjantai 20. helmikuuta 2009

Hiljaista neulerintamalla



Ihan ensimmäiseksi kiitän Tiinaa ihanasta blogikisavoitosta. Posti kuljetti söpön postikorteista tehdyn kuoren (unohdin kuvata) sisällä rasiallisen kauniita silmukkamerkkejä sekä suklaakonvehteja, jotka myös jäivät pois kuvasta. Säästelen niitä keittiön yläkaapissa karkkipäiväksi. Kyllä vain.. Mulla on nykyään karkkipäivä. Ollaan tyttöjen kanssa varsinaisia sokerihiiriä, joten päätin että nyt on otettava itse kutakin niskasta kiinni ja pidettävä karkkipäivästä kiinni. Minä kylläkin repsahdin pariin karkkiin toissailtana, mutta en siitä lannistunut. Lauantaita odotellessa..

Eipä ole tullut kovin paljon viime aikoina neulottua. Jämähdin Ylpeys ja ennakkoluulo -koukkuun ja katsoinkin kyseisen minisarjan dvd:ltä peräti neljä kertaa peräkkäin enkä vieläkään saanut kyllikseni. On se vaan ihan maailman paras sarja ja Jennifer Ehle sekä Colin Firth ovat uudet lempinäyttelijäni :) . Lainasin tuon sarjan kirjastosta ihan vain ohimennen, mutta nyt se on kyllä saatava omaksi. Cdon.comista on jo tulossa kasa elokuvia Bridget Jonesin, Järki ja tunteiden ja Northanger Abbeyn muodossa, Ylpeydestä ja ennakkoluulosta siellä oli vain se (väärä) elokuvaversio, joten jääköön sen hankinta vähän myöhemmäksi.

Ohje: Minttumaari
Lanka: viron villa
Puikot: oliskohan 4mm Addit


Minttumaari sentään valmistui Ylpeyttä ja ennakkoluuloja katsellessa. Kuva on surkea, mutta oli kiireinen päivä ja piti napata kuva huivista ennen ystäväni kotiinlähtöä. Hyvä ystäväni sai siis huivin ystävänpäivälahjaksi. Huivista tuli iso. En muistanut mitata, mutta se on suurin huivi mitä olen koskaan neulonut. Onhan sitä neulottukin pitkään ja hartaasti, kesästä saakka.

Tällä hetkellä tikuttelen jämälangoista tilkkuja. Ajattelin kursia kokoon tilkkupeiton esikoisen sänkyä koristamaan. Sillä ei ole oikein huoneen väritykseen sopivaa päiväpeitettä, joten ajattelin että kokeilen tehdä sellaisen itse. Nuo langat vaan tahtoo varmaan nyppyyntyä, joten ehkäpä se ihan oikeakin päiväpeite on joskus ostettava.

Kevätpäiväntasaushuivikin edistyy hitaasti mutta varmasti. Neulon vasta neljättä vihjettä, mutta enköhän pääse ajan tasalle viikonlopun aikana elokuvien ääressä. Nyt viikolla ajattelin neuloskella vain noita tilkkuja. Se on niin aivotonta hommaa, jota pystyy tehdä vaikka lapset vähän väliä keskeyttävätkin neulomisen.


5 kommenttia:

  1. Onpa kauniin värinen Minttumaari!
    Miekon olen Jane Austinin ihailija. Tiesitkö, että Ravelryssä on kakiskin Austen ryhmää? Mie olen mukana Jane Austen Book clubissa ja siell luetaan juuri parhaillaan Ylpeyttä ja ennakkoluuloa.

    VastaaPoista
  2. Ihan kuin minun näppäimistöltäni. Olen pahimmillaan tuijottanut viidesti Y&E minisarjan peräkkäin enkä ole vieläkään ole saanut siitä tarpeekseni. Onneksi ei ole aikaa tuijottaa sitä päivästä toiseen. Kaunis huivi. Mistä hankit viron villoja? Näithän muuten vastaukseni joustavasta päättelystä?

    VastaaPoista
  3. Päivikki: Kävin heti Ravelryssä etsiskelemässä ekaa kertaa sarjan katsottua ja liityinkin yhteen Pride and Prejudice-ryhmään. En osaa sanoa tykkäänkö Austenista näin muuten, kun ei ole tullut luettua kirjojaan ja elokuvistakin on tullut katsottua vain Järki ja tunteet (sekin oli tosi hyvä) ja sitten tää Y&E minisarja. Luulisin että tykkään kyllä.

    Judiuni: Huomasin viestisi. Kiitos. Unohdin vaan käydä kiittämässä siitä.
    Tein tuohon Minttumaariin sen joustavan päättelyn ja tuli ihanan joustava. Ensimmäist kertaa sain oikein kunnon piikkejä reunaan vaikkei niitä kuvassa kunnolla näekään kun ei ollut aikaa odotella huivin kuivumista ja pingottumista kunnolla ja niinpä reuna sitten lähti rullaantumaan.

    VastaaPoista
  4. Niin ja Judiuni.. Vironvillat sain serkultani. En tiedä mistä oli ne saanut vai oliko peräti käynyt itse Virossa niitä hamstraamassa.

    VastaaPoista
  5. Serkun hyvä ystävä toi Pärnun reissultaan tuliaisiksi melkein viisi kiloa liukuvärjättyä :). En tiedä. paljonko villa maksaa Tallinnassa, mutta nämä villat maksoivat pari vuotta sitten Pärnussa 9-10 euroa kilo!!

    VastaaPoista

Kommentit ovat blogin suola. Olisin iloinen juuri sinun kommentistasi :) .

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...