keskiviikko 23. syyskuuta 2009

Startitis


Syksy on edennyt jo siihen pisteeseen, että piha on melkein kokonaan haravoitu ja kesäkalusteet laitettu talviteloille. Pian saa poltella tulta takassa ja kynttilöitähän nyt on jo kovastikin käytetty. Pari viime päivää on jo olleet aika sateisiakin. Tänään tuntuu ensimmäiseltä oikealta syysaamulta, kun sataa ja on harmaata ja koleaa.

Oon jo pitkän aikaa ihmetellyt, miksi lähes kaikkiin lasten syysvaatteisiin tehdään niin suuret kaula-aukot, että ilman kauluria tai kaulahuivia sieltä välkkyy paljasta ihoa ja tuuli puskee luihin ja ytimiin. Niinpä otin puikot ja Puro -kerän kätösiini ja neuloa pätkäytin kuopukselle kaulurin. Malli on ihan vaan oma neuloessa kehitelty. Ylhäältä aloitettu, alaspäin levennetty ja olkapäillä halkiot. Tuntuu tosi pehmoiselta ihoa vasten.

Poden tällä hetkellä jonkinlaista vakavaa startitista. Aloitan uuden työn, neulon sitä pari tuntia tai parhaassa tapauksessa pari iltaa ja sitten kaivelenkin jo uusia lankoja ja puikkoja esille. Nyt, kun keskeneräisiä töitä on yhteensä kuusi (en laskenut keskeneräisiin ikuisuusprojektejani, kolmea torkkupeitettä) ja lisäksi pari pääteltävää, päätin että teen jonkinlaisen suunnitelman. Niinpä listasin missä järjestyksessä alan neulomaan keskeneräisiä loppuun ja ensimmäisenä kaivoin laatikon pohjalta isomummulle joskus keväällä aloittamani pitsineulesukat. Neuloin hänelle samanlaiset viime talvena ja silloin ne olivat parin illan homma. Nämä uudet sukat taas jostain syystä tökkivät tosi pahasti. Eilen sain kuitenkin toisen sukan neulottua lähes kärkikavennuksiin ja toisestakin on jo kantapää tehtynä, joten eiköhän ne tänään tai huomenna valmistu.

Täytyisi saada äkkiä keskeneräiset pois alta, koska sormia syyhyttäisi päästä neulomaan Haavistoja. Muutamana iltana on jo tullut selailtua Haaviston lapaskirjaa ja mietittyä mitä lapasia sitä sitten alkaisikaan neulomaan ja mistä langoista. Lankakorin pohjalla asustelevat keltaiset Isoveljetkin huutelevat päästä neuletakiksi. Täytyy siis kai lopettaa tämä naputtelu ja kaivaa isomummun sukat esiin. Ei ne neuleet ole ennenkään itsekseen edistyneet.

Seuraavalla kerralla toivottavasti esitellään joitain valmistunutta :) .

1 kommentti:

Kommentit ovat blogin suola. Olisin iloinen juuri sinun kommentistasi :) .

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...