maanantai 12. elokuuta 2013

Taivaallinen


Ohje: Heaven Scent by Boo Knits
Lanka: Lanitium ex Machina Glitter Sock
Puikot: 4mm
Fiilis: Aika ihana siitä tuli.


Heaven Scent valmistui jo muutama ilta sitten. Se oli pingotuksessa pari päivää ja sitten odotteli kuvaamista. Nytkin suunnitelmissa oli tyylikkäät kuvat joen rannalla, mutta kun en saa aikaiseksi lähteä, niin olkoot taas näitä tälläisiä.

Tämä valmistui kohtuullisen nopeasti, vajaassa viikossa ja oli ihan mukavaa neulottavaa vaikkakaan en jostain syystä sisäistänyt mallikertaa millään ja jouduin siis seurata kaaviota aika tarkkaan. Tällä kertaa Netflixin sijasta seurana oli äänikirja, koska tätä en olisi osannut telkkaria katsellessa neuloa.

Lanka oli kivaa neulottavaa, mutta kesti hetki tottua tuohon väriin. Aluksi se näytti melkoiselta sekamelskalta, mutta nyt jo tykkään siitä. Neuloin huiviin ohjeessa mainitut helmet, vaikkakin tuo kimalteli riittävästi jo ilman helmiäkin. Eipä nuo kullanväriset siemenhelmet tuolta edes kamalasti erotu.


Kuvat on otettu tälläkin kertaa puhelimella ja näihin puhelinkuviin saatte luultavasti tyytyä vielä pitkän aikaa. Uudesta kamerasta voin vain haaveilla ja vanha ei enää suostu tarkentamaan kunnolla ja on muutenkin ihan surkeassa kunnossa.

Nyt puikoilla valmistuu Hunajainen esikoiselle. Hunajaa siitä ei kyllä saa tekemälläkään, koska on tummanharmaa, mutta nyt oli niin kova tarve ohuehkolle neuletakille, että neuloin siitä langasta, mitä varastoistani löysin, eli tummanharmaasta Nallesta. Tuo on aika mukava malli neuloa, joten voi olla että neulon samanlaiset pienemmillekkin ja ehkä jopa uudelle tulokkaallekkin. Ohje on maksullinen, mutta se on sarjoitettu todella moneen kokoon (kuusikuisesta 14-vuotiaaseen!), joten on kyllä hintansa väärti.

12 kommenttia:

  1. Kaunis huivi!! Luulisi, että tuossa on valtava työ, helmien pujottelut ja kaikki... Mutta todella upea, juhlava.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllähän siinä aika kova työ on. Jos en olis sairauslomalla, niin tuskin olisin ehtinyt neuloa kahdessa viikossakaan.

      Poista
  2. En yleensä välitä kauheasti glitteristä, mutta tämä huivi on upea!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!
      Minä tykkään glitteristä tietyissä jutuissa, mutta en minäkään ole kyllä yleensä ensimmäisenä glitterlankaa ostamassa. Tuohon Lanitium ex Machinan lankaan jostain syystä ihastuin heti, kun näin sen Etsyssä.

      Poista
  3. Ooh, kuinka glamoröösi! Todella kaunis huivimalli ja lanka- ja helmivalinnat sopivat kyllä täydellisesti.

    VastaaPoista
  4. Olet kyllä todella hyvä neulomaan. Kaunis huivi. Ja nuo pöllösukat alempana: ihanat :))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos!
      Kyllähän sitä tässä vuosien myötä on parantunut neulojana, mutta kun kattoo monien neuleblogeja, niin ei voi kuin huokaista ihastuksesta, kun saavat niin tasaista jälkeä aikaiseksi ja ovat niin pitkäpinnaisia, että jaksavat vääntää kirjoneuletakkeja miljoonalla eri värillä tai jotain neljän hehtaarin kokokoisia virkattuja peittoja ja muita :D .

      Mutta onneks aina löytyy paranneltavaa. Olishan se aika tylsää neuloa jos osais jo kaiken ja olis kaikessa hyvä.

      Poista

Kommentit ovat blogin suola. Olisin iloinen juuri sinun kommentistasi :) .

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...