Kuten olen aiemminkin blogissani maininnut, toimin buzzadorina, eli voin osallistua kampanjoihin, joista saan erilaisia tuotteita kotiini testattavakseni ja joskus myös näytepakkauksia, joita voin jakaa ystävilleni ja kertoa samalla tuotteesta. Kampanjan aikana kerron tuotteesta esimerkiksi täällä blogissani ja lopuksi teen loppuraportin, jossa kerron rehellisen mielipiteeni tuotteesta Buzzador -sivustolle. Yritykset saavat tällä tavoin palautetta tuotteestaan sekä kenties myös kehitysehdotuksia.
Tällä kertaa pääsin mukaan testaamaan Pepsodent White Now Gold -hammastahnaa. Tahna on tarkoitettu keltaisista hampaista kärsiville ja tuotteen luvataan valkaisevan hampaita jo kahden minuutin kuluessa. Tahnaan on lisätty sinistä blue light-ainesosaa, joka antaa väliaikaisen optisen vaikutelman valkoisemmista hampaista (sininen on keltaisen vastaväri, joten värit kumoavat toisensa ja hampaat näyttävät valkoiselta), lisäksi säännöllisesti, kaksi kertaa päivässä käytettynä pidemmän ajan kuluessa tuote poistaa myös tummentumia hampaiden pinnalta, joten vaikutus on myös pysyvämpää.
Koska sininen ainesosa antaa vain väliaikaisen vaikutelman valkoisemmista hampaista, sitä voi käyttää huulipunan tavoin, lisäämällä sitä aika ajoin. Vaikutus kun häviää ajan kuluessa. Tahna sisältää myös fluoria, joten sitä voi käyttää normaalin hammastahnansa sijasta.
Hampaita harjatessa tahnasta muodostuu sinistä vaahtoa. Vaahto saattaa värjätä esim. vaatteen tipahtaessaan sille, joten kannattaa olla varovainen.
Olen itse käyttänyt tuotetta nyt muutaman viikon kaksi kertaa päivässä, joka päivä enkä ole vielä huomannut sen valkaisevaa vaikutusta.. Lopputulokseen vaikuttaa myös hampaiden oma luonnollinen väri, joten kaikilla tulos ei ole yhtä hyvä kuin toisilla. Itse juon kahvia ja teetä, joten ne kellastavat hampaita entisestään. Myös oma hampaideni luonnollinen väri on kellertävä, joten en voi odottaakkaan saavani tällä tuotteella kovin hyvää lopputulosta.
Lisää tietoa buzzadorina toimimisesta löydät osoitteesta: www.buzzador.com .
Mikäli haluat mukaan buzzaamaan, voit tehdä sen täällä:
https://www.buzzador.com/buzzador/index.php?file=u-signup&lang=FI&refstr=Miuski .
Voit myös lähettää sähköpostiviestin: Finland Miuski osoitteeseen register@buzzador.com tai lähettämällä tekstiviestin: Buzzador Miuski numeroon +4560991000 saadaksesi kirjautumistiedot välittömästi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kommentit ovat blogin suola. Olisin iloinen juuri sinun kommentistasi :) .