torstai 13. elokuuta 2015

Lennä lennä Nurmilintu


Ohje: Nurmilintu by Heidi Alander
Lanka: Schoppel-Wolle Zauberball
Puikot: 4mm
Fiilis: Kaunis ja ihanan pehmeä
 

Taidatte yllättyä, kun tällä kertaa en esittelekään sukkia ;) . Niitäkin on jatkuvasti keskeneräisenä puikoilla, mutta nyt kuitenkin teki mieli neuloa sukkien sijasta huivi. Siskon perheen minulle Titityystä syntymäpäivälahjaksi ostama Zauberball on aiemmin yrittänyt muotoutua sukiksi, mutta en oikein pidä yksisäikeisistä langoista sukissa. Niinpä purin sukat pois ja neuloin langasta Nurmilinnun. Näitähän on ainakin vuoden ajan näkynyt blogissa jos toisessa, mutta tyylini mukaisesti tulen näiden suosittujen mallien kanssa hiukan jälkijunassa.


Malli ja ohje on mahtava ja langan väri hurmaava. Aluksi en pitänyt langan neuletuntumasta, koska yksisäikeiset ovat jotenkin liian pörröisiä makuuni, mutta sitten kun neuloin hieman pidemmästi, en olisi malttanut lopettaa. Ihanaa lankaa ja niin pehmoista. Eipähän ainakaan tämä Nurmilintu kutita kaulalla.

Kuvat on valitettavasti puhelinräpsyjä. Läppärini temppuilee eikä oikein tee tällä hetkellä yhteistyötä kamerani kanssa, joten räpsäisin kuvat puhelimella ja lähetin itselleni sähköpostilla. Sillä tavalla onnistuin saamaan ne läppärilleni. Täytyisi kai perehtyä tarkemmin puhelimella bloggaamiseen, mutta olen sen verran vanhanaikainen tyyppi etten siihen kovin helpolla ryhdy. Katsotaan josko kone alkaisi viimeistään uudelleenasentamisen jälkeen toimia kunnolla.

8 kommenttia:

  1. Ihana syyshuivi! Zauberballeissa on aina niin upeita värejä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Niinhän niissä on. Tämä oli vasta ensimmäinen Zauberballini, mutta varmasti tulee tutkailtua värikartta läpi ja hankittua lisää.

      Poista
  2. Kaunein versio Nurmilinnusta, mitä olen täällä blogeissa nähnyt. Itselläni sama tulossa, mutta tylsän harmaana =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi! Kylläpä lämmitti sydäntä. Itse olen nähnyt niin valtavan kauniita ettei tämä pääse edes viiden parhaan joukkoon, mutta ihanan värinen tämä kyllä on. Yksivärisenä huivin pitsi pääsisi kyllä paremmin oikeuksiinsa.

      Poista
  3. Onpas todella hieno ja aivan ihanat värit! Juuri etsin itselleni uusia neule vinkkejä ja täältä löytyi sopiva:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kivaa, jos blogistani on joillekkin hyötyä. Välillä tuntuu että kirjoittelen tätä ihan vaan itselleni. Itsekin saan kyllä aina parhaat ideat katsomalla toisten projekteja blogeissa, Ravelryssä ja FB-ryhmissä.

      Poista
  4. Oi, miten kaunis - ja tuo väri!!!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Tykkään kyllä noista syksyn väreistä kovasti itsekin.

      Poista

Kommentit ovat blogin suola. Olisin iloinen juuri sinun kommentistasi :) .

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...