keskiviikko 22. helmikuuta 2012

Toinen pieni pyöreä


Lanka: tuntematon puuvillalanka
Puikot: 2mm

Pöytäliinan neulominen sitten kuitenkin voitti laskujen laskemisen, joten toinen pieni pyöreä valmistui eilen. Laskin minä illalla niitä laskujakin etten sentään ihan kokonaan lusmuillut puikot suihkien. Malli näytti neuloessa rumalta ja ajattelin että tämän lahjoitan varmasti pois, mutta pingotus teki ihmeitä ja nyt tykkään tuosta paljon enemmän kuin edellisestä liinastani.




Tämä liina oli huomattavasti vaikeampi kuin edellinen. Tuli muutamia minulle uusia juttuja, kuten esimerkiksi nuo isot "reiät". Päättelykin oli tehty aivan uudella tavalla ja se oli suhteellisen työläs, kun piti käännellä ja väännellä työtä vähän väliä. Ihan mukavaa vaihtelua kuitenkin.

Eilen tulostin muutamia virkattujen liinojen ohjeita. Virkkausyritykset kaatuivat kuitenkin siihen etten oikein osaa enkunkielistä virkkaussanastoa eikä motivaatio riittänyt joka sanaa ja lyhennystä lähteä netistäkään etsimään. Niinpä purin viritelmän pois ja päätin toistaiseksi pitäytyä neulomisessa.


Tässä kuvassa näette vähän minkä kokoisia liinat on. Olisin halunnut neuloa tuohon pöydälle kaksi vähän isompaa liinaa kuin tuo kynttilöiden alla oleva musta huopaliina. Näistä neulomistani tuli siis selkeästi liian pieniä. Mies jo ehdotti, että käytetään noita neulomiani tiskirätteinä, mutta on ehkä pikkasen turhan työläitä tiskiräteiksi. Mieluummin käytän kattauksessa tai lahjoitan pois.

Vähän aikaa liinoja kuvattuani, kuvaussessio keskeytyi, koska kävi näin:


Nyt täytyisi laittaa itsensä ja lapsensa kuntoon. Päivään kuuluu mm. mummolakyläilyä, hammashygienistikäynti sekä pulkkamäki. Eilen tuli jo laskiaistiistain kunniaksi laskettua tyttöjen kanssa takapihalle tehdyssä pulkkamäessä kauan aikaa. Mies rakensi tytöille lumilinnankin takapihalle, joten nyt on lapsille puuhaa ulkona. Meillä on ollut myös tapana lapioida/kolata takapihalle ristiin rastiin pieniä "teitä", joita pitkin taapero saa konttailla ja isommat tytöt voi käyttää niitä teinä omissa leikeissään.

Nyt näyttääkin taas olevan tulossa kaunis ja aurinkoinen päivä. Pakkastakin on vain muutama asten, joten on juuri sopiva ulkoilukeli. Sitä ennen kuitenkin sinne hammashygienistille.

7 kommenttia:

  1. Ihania liinoja!!!! Kumpa osais:/

    VastaaPoista
  2. Todella kauniita liinoja molemmat, ei tosiaankaan mitään tiskirättiainesta!

    VastaaPoista
  3. Mirva: Uskon, että osaisit kyllä, kun hetken harjoittelisit.

    Lastu: Kiitos :)

    Altocumulus: Sitten, jos oikein innostun liinoja neulomaan, niin voisin kuvitella vaikka tiskiräteiksikin sellaisia neulovani, mutta on noissa kuitenkin sen verran kova työ ettei millään viittisi "alentaa" niitä pölyjen pyyhkimiseen.

    VastaaPoista
  4. Liinoistahan tuli kivat! Mie alotin sitte kans liinahommat, tosin uhkarohkeasti virkkaamalla. Eka liina meniki vähän sinne päin, toisen kohala hoksasin samassa ohjeessa ihan uusia juttuja. Liekö vika ollu luetunymmärtämisessä vai missä.. Koitanpa laittaa liinat tässä blogiinki esile.
    Tsemppiä matematiikan laskujen kans - aihe on itselle todella läheinen, joten mukava seurata sivusta miten sulla menee. :o)

    VastaaPoista
  5. Hurahtanu Heidi: Kiva, jos joku jaksaa lukea noita mun opiskelujuttujakin. Ne kun ei välttämättä kiinnosta sellaisia, joita asia ei koske.

    Tsemppiä sullekkin liinojen virkkailuun :D

    VastaaPoista
  6. Nättejä molemmat! Ja tsemppiä myös opiskelujen kanssa taisteluun! Mulla meinaa myös keskittyminen olla välillä vaikeaa, mieluummin vain neulois... :D

    VastaaPoista

Kommentit ovat blogin suola. Olisin iloinen juuri sinun kommentistasi :) .

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...