maanantai 5. toukokuuta 2008

Sateinen synttäripäivä


Pikkuinen kultamussukka täyttää tänään vuoden! Miten ihmeessä? Juurihan minä kannoin sen pienen käärön kotiin ja nyt tuo käärö on jo temperamenttinen taapero, joka tutkii joka paikan, kävelee ja kiipeilee kaikkialle.

Syntymäpäiväjuhlat saavat siirtyä ensi viikonloppuun. Tänään siskokset kuitenkin värittivät yhdessä värityskirjaa synttäripäivän kunniaksi ja ehkäpä lounaan jälkeen syödään mummin leipomaa tiikerikakkua. Kermakakku ei vielä mahdu jääkaappiin, joten sen leipominen saa jäädä viikonloppuun. Täytyy vain toivoa ettei oven takaa löydy tänään pikkuneidin ensimmäistä vuotta juhlistavia yllätysvieraita.

Neulerintamalla meneillään jotakin keltaista. Lainasin kirjastosta vanhan käsityölehden, josta löytyi kiva neulejakun malli. Aloittelin sellaista siskon ostamasta keltaisesta puuvillalangasta. Lanka tuntuu todella vanhalta ja haperolta, mutta päätin nyt kuitenkin hyödyntää edulliset ja nätin väriset langat. Pitäköön tytöt jakkujaan kunnes menevät rikki. En ole ennen neulonut puuvillalangasta mitään (ellei sitä taannoin aloitettua ja purettua Shettistä lasketa) ja tämän neulekokemuksen perusteella voisin sanoa ettei puuvilla oikein ole minua varten. En saa tasaista jälkeä aikaan sitten millään ja tuntuu ettei mitkään puikot ole sopivat. Noh.. Hyvää harjoitusta tuo kuitenkin on.

Tämän päiväisista ulkoleikeistä esikoisen pomppulinnassa ei tullutkaan mitään. Heräsin yöllä kaatosateen ääniin ja sade vain jatkuu ja jatkuu. Harmi, kun vasta eilen illalla saatiin pomppulinna valmiusasemiin. Suunnitelmissa oli siis viettää tämä päivä ulkosalla pomppien ja välillä vesimelonia haukaten. Nyt täytyy keksiä jotain täällä sisällä. Ehkäpä vain piirtelemme tai maalaamme vesiväreillä :)


Laitoinpa tuohon loppuun vielä yhden kuvan. Ompelin nimittäin eilen Viivi-Lotan nukenrattaisiin uuden kangasosan. Rattaat olivat jääneet talveksi huvimajaan ja niinpä kangas oli täynnä homepilkkuja. Nyt on puhdas kangas ja rattaat kovassa käytössä. Parempaa kuvaa ei nyt ole saatavilla. Eipähän noista nyt niin erikoiset tulleetkaan.
Huomatkaa muuten Viivi-Lotan upea oloasu. Yöpaita ja pikkusiskon olohousut :p

4 kommenttia:

  1. Onnitteluja täältäkin!!
    En minäkään pääse sinuiksi puuvillalangan kanssa. Urheasti yritin Mandarin Petitin kesyttää, mutta jälki on tosi epätasaista :(

    VastaaPoista
  2. ihana tuo alin yhteis potretti:) Tiedät varmaan miksi:))

    Hauskaa synttäripäivää Nelluskaiselle!!

    VastaaPoista
  3. Kiitti onnitteluista. Tänään pidetään pienet juhlat kakun kera :)

    VastaaPoista

Kommentit ovat blogin suola. Olisin iloinen juuri sinun kommentistasi :) .

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...