lauantai 27. syyskuuta 2008

Kukkasia


Tuollaisia puuvillakukkia olen päivät pitkät virkannut. En osaa virkata, joten kaivoin Stitch'n Bitchin Koukussa -kirjan ja opettelin. Onnistuin luomaan muutaman kukan ja yhden linnun (jonka tyttö vei leikkeihinsä enkä saanut sitä kuvaan). Ihan kivaa pikku näpertelyä. Kukat valmistuu tosi nopeasti ja niitä voi käyttää vaikka mihin. Ajattelin virkata niitä tuonne mun käsityölaatikkoon niin että sieltä voi ottaa, jos tarttee vaikkapa koristetta pipoon tai laukkuun, rintarossia tms. Täytyis vaan vielä ostaa pieniä hakaneuloja.

Ohje: oma (periaatteessa peruslapanen kiilapeukalolla)
Lanka: Drops Alaska
Puikot: 4mm Prymin bambuiset sukkapuikot


Siskon lapasetkin valmistuivat muutama päivä sitten. Kuva on huono, kun iltahämärässä napsasin kuvan ennen kuin vein lapaset siskolle. Systeri lupasi laittaa parempia kuvia joskus blogiinsa. Oli ihan kiva neuloa lapasia. Neuloin ensimmäistä kertaa kiilapeukalolla. Sekin meni vahingossa väärin, kun en muistanut neuloa kiilakavennuksia. Noh.. Menee nuo noinkin :) .

Eilen illalla sain hepulin kun katsoin lankakasaani ja päätin että nyt on pakko alkaa neulomaan kaikenlaista pientä ja isompaa niin että saan lankoja kulutettua. Ensimmäisenä puikoille pääsi harmaa Rose Mohair. Ensin ajattelin neuloa itselleni kietaisujakun Novitasta, mutta puikkovalikoimasta ei löytynyt sopivia puikkoja enkä päässyt kauppaan, kun auto on miehellä ja mies aamusta iltaan töissä inventoimassa. Niinpä selailin Novitojani kunnes löysin Talvi 2007 -lehdestä ihan kivan näköiset mohairsukat. Ohje nro 60. Ekaa kertaa neulon sukkia pitsikuviolla ja ihan hyvin se ainakin lähti käyntiin :) . Saa nähdä tulevatko nämä sukat itselleni vai menevätkö kenties pukin konttiin.

Nyt haen kupposen kuumaa kahvia ja siskon tuomaa suklaata. Ja verenpaine sen kun nousee..

1 kommentti:

  1. Lapaset ja kaverit ovat nyt blogissani. Tosin aika epätarkasti uvattuna kun akku loppui kesken.

    VastaaPoista

Kommentit ovat blogin suola. Olisin iloinen juuri sinun kommentistasi :) .

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...