torstai 28. helmikuuta 2008

Villiksiä


Katsokaa miten ihania villiksiä! Oon aivan rakastunut tuon liukuvärjätyn hahtuvan väriin. Ostan kyllä joskus taatusti lisää tuota, kun vaan muistaisin mistä tuota tilasin ja mikä on värin nimi. Eiköhän se löydy, kun selailee netissä värikarttoja. Housujen malli on taas kerran omasta päästä ja tällä kertaa ne on neulottu yksisäikeisestä hahtuvasta. Ne on siis tosi ohuet. Sopii kesäpäiviksi, kun tytöt leikkii pihalla. Hahtuvaa jäi vielä sen verran jäljelle, että taidan kokeilla saisiko siitä vielä yhdet tuollaiset neulottua. Eikös tuo väri muuten olekin ihan hyvä Project Spectrumiin? Mun mielestä on. Vaikka violetti vie suuren osan, niin silti nuo sopii tuliteemaan.

Miehellä on ollut nyt kaksi vapaapäivää töistä. Ensimmäinen päivä meni ihan turhuuksiin.. Mies sentään sai aikaiseksi käydä uusimassa meidän vakuutukset. Saatiin ihan mukavan paljon halvemmalla edellisiin nähden. Minä lähinnä lusmusin kotona kuumeisen Nelli-Marian kanssa. Sillä oli neljä päivää aika korkeaa kuumetta ja käytin eilen sitten päivystyksessä. Tulehdusta ei löytynyt mistään, joten lääkäri epäili vauvarokkoa. Sanoi että kun kuume laskee, niin joka puolelle kehoa nousee punaisia näppylöitä. Noh.. Kuume on nyt laskenut eikä näppylöistä ole tietoakaan. Itse veikkaan, että kahden hampaan samanaikainen puhkeaminen tuon kuumeen nosti vaikka netissä sanottiinkin ettei hampaiden puhkeaminen pidä kuumetta yllä kuin korkeintaan kaksi päivää.
Pääasia, että tyttö on nyt terve. Öisin tuo pitää valveilla ja minä oonkin päivisin kuin vahvan lääkityksen alaisena. Ei meinaa ajatus kulkea ja väsyttää koko ajan. Eiköhän tämä tästä, kun Nelluska nukkuu taas yönsä kunnolla.

Neulerintamalla menee taas ihan hyvin. Noiden villahousujen lisäksi olen saanut valmiiksi Novitan Wool-kerän ohjeella tehdyn vauvan myssyn, mutta se meni lahjaksi enkä ottanut siitä kuvaa. Päätin kuitenkin tehdä Nelli-Marialla samanlaisen ja sitä varten kävin hakemassa paikallisesta lankakaupasta kaksi Lanett-kerää, keltaisen ja vaaleansinivihreän. Keltaisesta tulee Nellille myssy ja tuosta toisesta neulon ehkä jotain muuta.

Entisessä blogissani kerroin kerran, että tuo paikallinen lankakauppa on lopettamassa. Onnekseni asia ei olekaan niin vaan se vain muuttaa toiseen tilaan. Nyt tuolla on sitten mukavat alennukset ja suunnittelinkin että menen tässä joku päivä lankaostoksille. Iskin jo silmäni mukavan väriseen mohairiin ja ohutta Pirkkalankaa voisi ostaa huiveja varten. Oli siellä vaikka mitä ihanaa :) .

Shettis ei etene mihinkään suuntaan. Se vain on niin, että kun villahousuinspis iskee, niin ei silloin kiinnosta pitsiä vääntää. Sitä paitsi Shettiksessä on joku virhe ja inhoan purkamista. Yritän siis lykätä ja lykätä sitä hommaa. Täytyis kai ottaa itseään niskasta kiinni ja kokeilla tänään sen neulomista. Eihän se parin kerroksen purkaminen nyt n-i-i-n kamalaa ole. Sitä vaan on niin saamaton. Yhdet villahousutkin on taas puikoilla. Täytyisi nekin neuloa valmiiksi. Kaksisäikeinen hahtuva vaan ei tuntunutkaan enää niin kivalta neulottavalta kuin tuo köykäinen yksisäikeinen, joten villikset jumahti heti alkuunsa.

Pistänpä tähän loppuun vielä kuvat tyttösistä. Nellin kuva on Viivi-Lotan ottama. Aika hyvin nelivuotiaalta!




5 kommenttia:

  1. Ihanan väriset villahousut.
    Ja söpöjä tyttöjä sinulla :)

    VastaaPoista
  2. Tosi kauniisti liukuu värit noissa villahousuissa.
    Somia pikkuneitejä. :)

    VastaaPoista
  3. Ihanat villikset :) Oikeat liekkipöksyt eli sopivat minustakin tuliteemaan.

    VastaaPoista
  4. Ihania villiksiä!

    Mä olen tässä päivänä muutamana ajatellut vakavasti kestoilun lopettamista!Joo-o.
    Lyhyeen jäi kyllä tämän vauvan kanssa...
    Tilanne on vaan sellanen,että ollaan muuttamassa pienempään asuntoon.Kuivaustilaa ei kauheesti ole.Ja 5 hlö:n perheessä muuta pyykkiä riittää.On meillä kuivausrumpukin,mutta se kuluttaa vaipat ihan pilalle:(.Hirvee tollo nukkaa lähtee joka koneellisesta.Ja vaipat pienessä ajassa menneet tosi huonoon kuntoon.
    Vähän haikeelta tuntuu..Sisko tod.näk.adoptoi mun kestot ja villikset.
    Muuttopäivä maanantaina,jes:)!!

    VastaaPoista
  5. Heippa!
    Onko ok, että linkitän blogisi omaan blogiini "näitä luen"-listalle?

    VastaaPoista

Kommentit ovat blogin suola. Olisin iloinen juuri sinun kommentistasi :) .

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...