perjantai 7. maaliskuuta 2008

Kommenttiasiaa ja muutakin

Huomenta!
Lueskelin eilen blogeja ja se taisi olla Rieppa, joka kertoi aloittavansa kommentteihin vastaamisen, jota ei ole ennen tehnyt. Mulla on ollut tapana kommentoida vastapuolen blogiin enkä suinkaan ole jättänyt kaikkiin kommentteihin vastaamatta. Tästä eteenpäin vastaan kuitenkin myös tänne omaan blogiini :) .

Täällä herättiin tänään jo kuuden maissa. 4-vee on päättänyt alkaa aamuvirkuksi ja tottakai kuopus sitten seurasi perässä. Muutenkin yö meni vähän penkin alle. Viivi-Lotta ei tahtonut saada nukutuksi ja Nelli-Mariakin pyöri sängyssä ja kitisi. Mikähän vaivaa. Nelluska kyllä maisteli eilen jogurttia ja illalla vähän mannavelliä, joten ehkäpä se maito ei tehnyt masulle hyvää. Viivi-Lotan unettomuus taas on ihan utopiaa. Olisikohan käsitellyt yöllä eilisen neuvolakäyntinsä tai jotain. Noh.. Toivotaan että ensi yö menee jo paremmin.

Shettis voi tällä hetkellä oikein mainiosti. Olen neulonut sitä jo huimat 41 kerrosta. Tänään taas jatkan. Mallikuvio on helppo enkä ole onneksi taikonut mistään ylimääräisiä silmukoita sen viimekertaisen jälkeen. On ihan mystistä että mistä niitä silmukoita aina ilmestyy. Kai minä onnistun neulomaan ylimääräisiä langankiertoja tai jotain.

Fifi 2 on ennallaan. Oon keskittynyt Shettikseen ja erääseen hys hys-projektiin, josta kerron joskus myöhemmin. Noita hys hys-projekteja tulee olemaan useampikin, joten voi olla ettei Fifi ja Shettis kovin paljoa pääse etenemään ennen kuun loppua.

Eilen palloilin Flickrissä ja Ravelryssä. Mulla on ollut Flickrissä tili jo jonkun aikaa, mutta en ole siihen pahemmin tutustunut. Muutaman kuvan ehdin linkata Ravelryyn kunnes tää mun kannettava päätti jumittaa aina Flickriin mennessä. En siis päässyt koskaan kirjautumaan vanhalla tunnuksellani sisälle, vaan kone jumitti. Eilen sitten loin uuden tilin ja siirtelin koko illan kuvia. Ihan kiva paikka :) .

Mutta nyt suihkuun!

3 kommenttia:

  1. Mulla ainakin alussa tahtoi olla alussa Shettiksen kanssa ongelmana se viimeinen mallikerta ennen/jälkeen keskisilmukkaa. Siinä tahtoi tulla ylimääräinen langankierto tai jäädä langankierto tekemättä.

    Mutta jahka se kaavio jäi takaraivoon, niin hävisi tuokin problematiikka :)

    VastaaPoista
  2. Hyvää naistenpäivää!!
    T: SNY:si

    P.S. Laitoin eilen maaliskuun pakettisi postiin.

    VastaaPoista
  3. talutin: Saattaa olla, että tein saman virheen.

    sny: Oi, kiitos :) . Jään innolla odottelemaan ;)

    VastaaPoista

Kommentit ovat blogin suola. Olisin iloinen juuri sinun kommentistasi :) .

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...